Ero sivun ”Välimuisti” versioiden välillä

Assosiatiivisuutta kasvattamalla pystytään vähentämään huteja (eli tilanteita, joissa tieto ei löydy välimuistista), mutta toisaalta tällöin vaadittava monimutkaisempi hakulogiikka hidastaa välimuistin toimintaa. Suorasijoittava välimuisti on kaikkein yksinkertaisin toteuttaa, ja siksi sellaisen kanssa voidaan käyttää erittäin suuria kellotaajuuksia. Täysassosiatiivinen välimuisti tarjoaa parhaan osumatarkkuuden, mutta on hitain. Välimuistin koko vaikuttaa myös siihen, saavutetaanko suurella assosiatiivisuudella etua. Pienissä välimuisteissa suuresta assosiatiivisuudesta on suurin etu, suurissa välimuisteissa taas pienen assosiatiivisuuden mahdollistama nopea toiminta tarjoaa paremman kokonaissuorituskyvyn.

 

Välimuistilohko on pala dataa, joka haetaan aina kerrallaan välimuistiin. Suuresta lohkokoosta on hyötyä, kun dataa luetaan esimerkiksi peräkkäisistä osoitteista. Jo ensimmäisestä osoitteesta lukeminen aiheuttaa myös seuraavassa osoitteessa olevan datan lukemisen välimuistiin, jolloin seuraavasta lukuoperaatiosta seuraa osuma eikä huti. Mitä isompi lohko on, sitä useampi data-alkio on alun perin ladattu välimuistiin, ja sitä pidempään menee, ennen kuin dataa tarvitaan seuraavasta lohkosta, jota ei ole vielä ladattu muistista. Suuren lohkokoon haittapuoli on kasvanut muistikaistan tarve; vaikka muistista haluttaisiin lukea vain yksi tavu, sieltä pitää silti ladata aina kokonainen välimuistilohko. Tämän takia välimuistihudit myös aiheuttavat suuremman viiveen. Nykyisillä prosessoreilla välimuistilinjan koko on luokkaa 32–128 tavua.