Ero sivun ”Jugoslavian hajoamissodat” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
p fix |
||
Rivi 4:
[[Kuva:Collage Yugoslav wars.jpg|thumb|right|Jugoslavian hajosi sotiin siinä asuneiden kansojen erilaisten poliittisten tavoitteiden takia.]]
'''Jugoslavian hajoamissodat''' oli entisessä [[Jugoslavia]]ssa [[Balkan]]in niemimaalla vuodesta 1991 alkaen käyty pitkä sotien sarja. Sotaa käytiin [[Slovenian sota|Sloveniassa]], [[Kroatian sota|Kroatiassa]], [[Bosnian sota|Bosniassa]] ja [[Kosovon sota|Kosovossa]] sekä [[Sissitoiminta Etelä-Serbiassa|Etelä-Serbiassa]]. Sotien syynä oli Jugoslavian kansallismielisten erimielisyys maan hallinnosta, taloudesta ja alueiden jaosta. Varsinkin Kosovon albaanit, [[Slovenia]] ja [[Kroatia]] halusivat eroon Jugoslaviasta, ja [[Serbia]] halusi säilyttää yhtenäisen serbivaltion vaikka väkivalloin. Sotien tausta on alueen historiasta johtuvassa erilaisten kansojen tilkkutäkkimäisessä asumisessa toistensa seassa, mutta niiden välitön aiheuttaja oli jyrkkä nationalismi. Jugoslavian romahdusta auttoivat merkittävästi myös talouden hidas ja
Puolidemokraattisin keinoin toimiva sosialistinen, konservatiivinen serbipoliitikko [[Slobodan Milošević]] juonitteli maansa johtoon. Milosevic käytti hyväkseen mm [[Vojislav Šešelj]]in ajamaa [[Suur-Serbia]]n luomiseen tähtäävää [[kansalliskiihko|kiihkokansallismielistä]] serbipolitiikkaa, jossa muut Jugoslavian kansat nähtiin serbien oikeuksia polkevina vihollisina. Niinpä serbien johtama liittoarmeija, poliisi ja [[paramilitääri|puolisotilaalliset]] [[cetnikit|cetnikeiksi]] kutsutut joukot ajoivat väkivaltaisesti Kroatiassa, Bosniassa ja Kosovossa muita kansoja valtaamiltaan alueilta pois myös tappaen, kiduttaen, polttaen, ryöstäen jne<ref>Lautela 1992, s 98</ref>. [[sotarikos|sotarikoksia]] tehden. Näitä väkivaltaisia joukkokarkotuksia kutsuttiin nimellä [[etninen puhdistus]]<ref>Lautela 1992, s 97</ref>. [[Etnonationalismi]] nousi myös Jugoslaviasta eroon pyrkivillä alueilla, ja niinpä myös muut kansat alkoivat pian tehdä omia [[etninen puhdistus|etnisiä puhdistuksiaan]]. Kroaatit pyrkivät Bosnian sodassa [[Suur-Kroatia]]n luomiseen etnisesti puhdistaen.
Jugoslavian sodat olivat Euroopan verisimmät taistelut [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeen, ja niissä kuoli 100 000-300 000 ihmistä. Hajoamissodat olivat sisällissodan tapaisia. Ulkovallat puuttuivat sotiin joitain kertoja ja alueelle lähetettiin [[rauhanturvaaminen|rauhanturvaajia]].
Rivi 17:
== Jugoslavian hajoamisen tausta ==
:{{Pääartikkeli|[[Jugoslavian hajoamisen tausta]]}}
Entisen Jugoslavian alueella asui monia kansoja<ref>Lodenius 1996, s 9</ref>, joilla oli erilainen historia takanaan. Esimerkiksi kroaatit olivat pääosin roomalaiskatolisia ja serbit ortodokseja<ref>Valta 1980, s 13</ref>. Lisäksi maassa asui [[ottomaanit|ottomaanien]] vallan ajalta islamilaisia. Serbien [[četnikit]] ja armeija terrorisoivat albaaneja [[ensimmäinen Balkanin sota|Balkanin sodissa]] ja kroaatteja ensimmäisessä maailmansodassa.▼
▲oli erilainen historia takanaan. Esimerkiksi kroaatit olivat pääosin roomalaiskatolisia ja serbit ortodokseja<ref>Valta 1980, s 13</ref>. Lisäksi maassa asui [[ottomaanit|ottomaanien]] vallan ajalta islamilaisia.
Sloveenit, kroaatit ja serbit yhdistyivät yhdeksi kuningaskunnaksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Mukaan tuli myös muita kansoja, mm [[Kosovo]]n albaanit. Maailmansotien välisessä ensimmäisessä Jugoslaviassa kiihkeät serbi- ja kroaattipoliitikot kiistelivät, mikä johti ampumiseen parlamentissa vuonna 1928. Tämän takia kuningas kaappasi vallan.▼
Pääosin serbijohtoinen Jugoslavia hajosi Saksan hyökkäykseen vuonna 1941 ja maa jaettiin akselivaltojen kesken. Miehitys loi sisällissodan. Kroatian johtoon noussut fasistisen [[ustaša]]-järjestön johtaja [[Ante Pavelic]] surmautti kymmeniä tuhansia serbejä, mustalaisia ja juutalaisia keskitysleireillä<ref>Lautela 1992, s 157</ref>. Serbien [[cetnikit]] surmasivat kroaattisiviilejä ja [[partisaanit|partisaaneja]], ja pyrkivät luomaan karkotuksin suur-Serbiaa<ref>Lautela 1992, s 158 - 159, s 163</ref>. Niinpä Jugoslavian toisen maailmansodan aikaisessa sisällissodassa kuoli enemmän kuin mitä miehittäjät tappoivat<ref>Lautela 1992, s 162</ref>. Mutta [[Jugoslavian partisaanit|kommunistien partisaanit]] voittivat sekavan sisällissodan ja näin partisaanijohtaja [[Josip Broz Tito]] loi toisen Jugoslavian, joka oli kuudesta tasavallasta koostunut sosialistinen liittovaltio. Tito pyrki Neuvostoliiton ohjeiden mukaisesti luomaan kansoille tasa-arvoa, mutta ei maininnut Bihacin julistuksessaan muslimeja, unkarilaisia ja albaaneja<ref>Lautela 1992, s 164</ref>. Hän loi omanlaisensa sosialismin ja riiteli Neuvostoliiton kanssa, ja avasi maan rajat jo varhain länteen.
▲ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Mukaan tuli myös muita kansoja, mm [[Kosovo]]n albaanit. Maailmansotien välisessä ensimmäisessä Jugoslaviassa kiihkeät serbi- ja kroaattipoliitikot kiistelivät, mikä johti ampumiseen parlamentissa vuonna 1928. Tämän takia kuningas kaappasi vallan.
Eri kansojen [[nationalismi]] pulpahteli usein esille<ref>Djilas 1981, s 234</ref><ref>Valta 1980, s 69 </ref>, vaikka sitä koetettiin hillitä <ref>Valta 1980, s 58</ref> Diktaattorin hallinnut melko taitava poliitikko Titokaan kyennyt ratkaisemaan maan monimutkaista kansallisuusongelmaa<ref>Djilas 1981, s 234-235</ref><ref>Valta 1980, s 9, s 11</ref>, joka pysyi pitkälti 50-luvulla mutta alkoi nousta 60-luvun alussa näkyviin<ref name="LAU167">Lautela 1992, s 167</ref>. Vastakkain oli näkyvästi Kroatian serbivastaistainen separatismi<ref>Valta 1980, s 61</ref> ja Serbian [[Suur-Serbia|suurserbialaisuus]]<ref>Valta 1980, s 11, s 61</ref>. Serbien äärinationalismia tuki, joskaan ei suoraan kannattanut <ref>Lautela 1992, s 167</ref> vuoteen 1966 Jugoslavian kovaotteisen salaisen poliisin päällikön [[Alexander Rankovic]]<ref>Valta 1980, s 11</ref>. Rankovicilaiset vastustivat Slovenian ja Kroatian talouden vapauttamisaikeita<ref name="LAU167"/>. Kansojen kulttuuri, uskonto ja elintaso vaihteli<ref>Valta 1980, s 9</ref><ref>Lautela 1992, s 171</ref> alueelta toiselle luoden luonnostaan talouteen liittyviä kiistoja, joita lisäsivät muistot historian aikana kärsityistä vääryyksistä. Tito kukisti kovin ottein nationalistit, muun muassa [[Kroatian kevät|Kroatian kevään]] 1970-luvun alussa<ref>Valta 1980, s 60-64</ref>, samoin kuin Slovenian vastaavan liikkeen. Jälkikäteen on joissain yhteyksissä juuri Titon sosialistisen kansallistunteiden ja uskonnon kieltämiseen tähtäävän politiikan tukahduttaneen poliittisen ajattelun niin, että syntynyt paine purkautui myöhemmin voimakkaana kiihkokansallismielisyytenä<ref>[http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/jugoslavian_hajoaminen_teki_balkanista_nationalistisen_palapelin_94760.html#media=94749 Jugoslavian hajoaminen teki Balkanista nationalistisen palapelin] YLE Elävä arkitso</ref>. Toisaalta viranomaisten Titon aikana käyttämät erilaiset voima- ja pakkokeinot sulkivat myös myöhemmästä ajattelusta varsinkin Serbiassa pois ajatuksen rauhanomaisista ratkaisutavoista, varsinkin kun jo Titon aikana armeijan upseereissa oli eniten serbejä. Mutta yhtä hyvin Jugoslavian hajoamissota voidaan nähdä eri nationalismien törmäyksenä, joka olisi syntynyt ilman Titoa tai ilman Milosevicia.▼
Titon kuoltua 1980-luvulla, häntä alettiin arvostella varsinkin Serbiassa, koska Tito oli jakanut serbien alueita muihin osatasavaltoihin. Samaan aikaan maa ajautui talouskriisiin joka paheni koko 80-luvun. Vuonna 1981 Serbia murskasi asevoimin Kosovon albaanien mellakat. Vuonna 1986 perinteinen serbinationalismi oli nousussa. Serbinationalisteja kiinnosti eniten Kosovon tyhjeneminen serbeistä poismuuton takia. He katsoivat Kosovon albaanien tekevän serbien kansanmurhaa ja "pyhän maan" joutuvan albaanien käsiin. Serbian kommunistipuolueen johtoon noussut [[Slobodan Milošević|Slobodan "Slobo" Milošević]] <ref>Lodenius 1996, s 16</ref>alkoi ajaa Kosovon serbien asiaa kiihkein puhein. Milošević yhdisti puheissaan populistista nationalismia, sosialismia ja serbien perinteistä ortodoksuskoa<ref>Lodenius 1996, s 18</ref>. Milošević puhdisti Serbian kommunistisen puolueen vastustajistaan ja otti tiedotusvälineet käsiinsä, sekä loi joukkokokouksissa itselleen henkilökulttia, ja saikin melko laajan kannatuksen. Vuonna 1988 Sloveniassa oli käynnissä voimakas itsenäistymisliike, joka osin kumpusi maan keskieurooppalaisesta perinteestä ja yhteyksistä länteen. Kroatiassa nousi vanhoillinen kansallismielisyys vuonna 1989.
▲Eri kansojen [[nationalismi]] pulpahteli usein esille<ref>Djilas 1981, s 234</ref><ref>Valta 1980, s 69 </ref>, vaikka sitä koetettiin hillitä <ref>Valta 1980, s 58</ref> Diktaattorin hallinnut melko taitava poliitikko Titokaan kyennyt ratkaisemaan maan monimutkaista kansallisuusongelmaa<ref>Djilas 1981, s 234-235</ref><ref>Valta 1980, s 9, s 11</ref>, joka pysyi pitkälti 50-luvulla mutta alkoi nousta 60-luvun alussa näkyviin<ref name="LAU167">Lautela 1992, s 167</ref>. Vastakkain oli näkyvästi Kroatian serbivastaistainen separatismi<ref>Valta 1980, s 61</ref> ja Serbian [[Suur-Serbia|suurserbialaisuus]]<ref>Valta 1980, s 11, s 61</ref>. Serbien äärinationalismia tuki, joskaan ei suoraan kannattanut <ref>Lautela 1992, s 167</ref> vuoteen 1966 Jugoslavian kovaotteisen salaisen poliisin päällikön [[Alexander Rankovic]]<ref>Valta 1980, s 11</ref>. Rankovicilaiset vastustivat Slovenian ja Kroatian talouden vapauttamisaikeita<ref name="LAU167"/>. Kansojen kulttuuri, uskonto ja elintaso vaihteli<ref>Valta 1980, s 9</ref><ref>Lautela 1992, s 171</ref> alueelta toiselle luoden luonnostaan talouteen liittyviä kiistoja, joita lisäsivät muistot historian aikana kärsityistä vääryyksistä. Tito kukisti kovin ottein nationalistit, muun muassa [[Kroatian kevät|Kroatian kevään]] 1970-luvun alussa<ref>Valta 1980, s 60-64</ref>, samoin kuin Slovenian vastaavan liikkeen. Jälkikäteen on joissain yhteyksissä juuri Titon sosialistisen kansallistunteiden ja uskonnon kieltämiseen tähtäävän politiikan tukahduttaneen poliittisen ajattelun niin, että syntynyt paine purkautui myöhemmin voimakkaana kiihkokansallismielisyytenä<ref>[http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/jugoslavian_hajoaminen_teki_balkanista_nationalistisen_palapelin_94760.html#media=94749 Jugoslavian hajoaminen teki Balkanista nationalistisen palapelin] YLE Elävä arkitso</ref>. Toisaalta viranomaisten Titon aikana käyttämät erilaiset voima- ja pakkokeinot sulkivat myös myöhemmästä ajattelusta varsinkin Serbiassa pois ajatuksen rauhanomaisista ratkaisutavoista, varsinkin kun jo Titon aikana armeijan upseereissa oli eniten serbejä. Mutta yhtä hyvin Jugoslavian hajoamissota voidaan nähdä eri nationalismien törmäyksenä, joka olisi syntynyt ilman Titoa tai ilman Milosevicia.
▲Serbinationalisteja kiinnosti eniten Kosovon tyhjeneminen serbeistä poismuuton takia. He katsoivat Kosovon albaanien tekevän serbien kansanmurhaa ja "pyhän maan" joutuvan albaanien käsiin. Serbian kommunistipuolueen johtoon noussut [[Slobodan Milošević|Slobodan "Slobo" Milošević]] <ref>Lodenius 1996, s 16</ref>alkoi ajaa Kosovon serbien asiaa kiihkein puhein. Milošević yhdisti puheissaan populistista nationalismia, sosialismia ja serbien perinteistä ortodoksuskoa<ref>Lodenius 1996, s 18</ref>. Milošević puhdisti Serbian kommunistisen puolueen vastustajistaan ja otti tiedotusvälineet käsiinsä, sekä loi joukkokokouksissa itselleen henkilökulttia, ja saikin melko laajan kannatuksen. Vuonna 1988 Sloveniassa oli käynnissä voimakas itsenäistymisliike, joka osin kumpusi maan keskieurooppalaisesta perinteestä ja yhteyksistä länteen. Kroatiassa nousi vanhoillinen kansallismielisyys vuonna 1989.
Nationalismilla ratsastanut Milošević murskasi 1980-luvun lopussa Vojvodinan ja Kosovon autonomian, ja liittoarmeija oli käytännössä serbien puolella. Serbijohtoista Jugoslaviaa ja/tai Suur-Serbiaa vaikka voimakeinoin ajanut Milošević pelotti kroaatit ja sloveenit itsenäistymään. Mutta Serbiassa oli vuonna 1990 oppositiossa Milosevicia radikaalimpia serbinationalisteja, jollaisia olivat Vuk Draskovic ja Vojislav Seselj. Osatasavaltojen valtapyrkimykset romahduttivat liittovaltion hallituksen arvovallan keväällä 1991, jolloin osatasavaltojen johtajat koettivat turhaan etsiä poliittista ratkaisua.
Rivi 45 ⟶ 34:
{{Pääartikkeli|[[Slovenian sota]], [[Kroatian sota]]}}
Yhdysvallat ja Ey vastustivat etukäteen Slovenian ja Kroatian itsenäistymistä, samoin liittoarmeija ja monet muut Jugoslavian hallinnon instituutiot. Liittovaltion presidenttineuvosto oli halvaantunut ja ainoa voimakas poliittinen toimija oli Slobodan Milosevicin johtama kommunistis-nationalistinen serbiklikki. Liittoparlamentti julisti armeijan estävän tasavaltojen itsenäistymisyritykset. Kroatia ja Slovenia julistautuivat itsenäiseksi [[25. kesäkuuta]] [[1991]],<ref name="TANJUG">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tanjug.rs/news/392/two-decades-since-breakup-of-yugoslavia.htm | Nimeke = Two decades since breakup of Yugoslavia | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =24.6.2011 | Julkaisupaikka = Belgrad | Julkaisija = Tanjug | Viitattu =1.2.2013 | Kieli ={{en}} }}</ref>. Liittoarmeija lähetti Kroatiasta panssareita valtaamaan Kroatian raja-asemat ja lentokentät. Suppeahkon sotilasoperaation tarkoituksena oli lähinnä näyttää liittoarmeijan voima. Liittoarmeija valtasikin menestyksellä useimmat raja-asemat. Mutta sloveenit olivat järjestäneet melko tehokkaan aluepuolustuksen, joka nujersi liittoarmeijan joukot monin paikoin jo 28. kesäkuuta. Sloveenit tukkivat panssarien tiet rekoilla sopivissa paikoissa ja saartoivat liittoarmeijan varusmiehiä kasarmeihin. Liittoarmeija vastasi pommittamalla Slovenian radio- ja TV-asemia ja tulittamalla ilmasta<ref>Lautela 1992, s 95</ref> tiesulkuina olevia rekkoja. Serbijohtoisen liittoarmeijan etupäässä varusmiehistä ja ei-serbeistä koostuneelta varusmiehistöltä puuttui halua taistella, ja saarrettujen, huollon puuttessa oleiden yksiköiden sotilaita antautuikin noin 2700. Taistelujen kestäessä alkoi vilkas dilpomatia, joka johtui ensimmäiseen tulitaukoon teoriassa jo 1. heinäkuuta. Taistelut jatkuivat vielä 4. heinäkuuta asti. [[Slovenian sota]] kesti vain vähän aikaa ja aiheutti melko pienet tappiot puolin ja toisin,<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-17847681 | Nimeke = Slovenia profile | Selite = | Julkaisu = BBC News | Ajankohta = | Julkaisija = BBC | Viitattu =12.8.2012 | Kieli = {{en}}}}</ref> koska Milošević ei tosissaan halunnut pitää vähäserbistä Sloveniaa osana maataan. Tämän jälkeen Miloševićin kansalliskiihkoinen Serbia alkoi luoda ensin peitetysti, mutta ajan kuluessa yhä avoimemmin [[Suur-Serbia]]a Kroatian alueelle<ref name="Rutanen_1994_41">Rutanen 2002, s. 41</ref>, ajaen kroaatteja Kroatian serbialueilta väkivalloin pois. Franjo Tudjmanin johtamalla Kroatian hallinnolla, varsinkin puolustusministeri [[Gojko Susak]]illa oli osittain kiihkokansallinen asenne serbejä vastaan. Parissa tapauksessa myös äärikroaatit kohdistuivat serbeihin väkivaltaa, mikä kiihdytti konfliktia. Mutta toisaalta Franjo Tudjman horjui sodan ja rauhan välillä koska vähätteli serbien halua taistella Kroatiaa vastaan, joloin uskoi helppoon raunanomaiseen ratkaisuun.
Heinäkuun alussa serbit aloittivat jatkuvan sodan Kroatiassa, jossa he puhdistivat [[Celije]]n kylän ja [[Tenja]]ssa taisteltiin pitkään pienin joukoin, mutta rajusti. Nämä kaksi välikohtausta olivat pieniä myöhempiin taisteluihin verrattuna. Tämän jälkeen serbisissit hyökkäilivät moniin kyliin ajaen ihmisiä pois. Taistelut alkoivat koveta heinäkuun puolivälillä, ja uhriluku ja pakolaisvirta puhdistetusta serbikylistä kasvoi päivä päivältä.
Sota alkoi laajeta uusille alueille. Kroatian kevyet lähinnä [[puolisotilaallinen|puolisotilaalliset]] joukot taistelivat raskaasti aseistettuja serbejä vastaan, eivätkä kyenneet estämään serbialueen laajenemista. Serbit ajoivat kroaattisiviilit kodeistaan polttaen, räjäyttäen, ryöstäen, vangiten, kiduttaen ja tappaen. Samaan aikaan kroaattijohtaja Tudjman epäröi ja viivytteli vastatoimissaan serbejä vastaan. Elokuun alussa [[Dalj]]in kylässä käyty välikohtaus oli askel yhä raaempaan sodankäyntiin. [[Kijevo]]n kroaattikylä Krajinassa "puhdistettiin" [[liittoarmeija]]n suoralla tuella, kun panssarit tulittivat ja ilmavoimat pommittivat kylää. Kroatiaan tuodut liittoarmeijan yksiköt ja serbien [[paramilitääri|paramilitäärit]] saartoivat [[Vukovarin saarto|Vukovar]]in suuren kaupungin. Sitä alettiin tulittaa kiivaasti tykistöllä. Kaupunki taisteli sitkeästi kuukausia vaikka sitä puolusti vain pieni joukko, koska serbien taistelumotivaatio oli olematon. Syyskuun puolivälissä kroaatit alkoivat [[Taistelu kasarmeista Kroatian sodassa|hyökätä maassa olevia Jugoslavian liittoarmeijan kasarmeja vastaan]]<ref>Lautela 1992, s 98</ref>, mikä toi sodan avoimeksi. Kroaatit onnistuivatkin valtaamaan monia kasarmeja ja saivat niistä melko suuren määrän aseita, mikä aikaa myöten helpotti Kroatian tukalaa tilannetta. Syyskuussa rintamat olivat jo suuunnilleen edenneet lopullisille paikoilleen<ref name="LAU99">Lautela 1992, s 99</ref>.
Mutta toisaalta kroaatit alkoivat itse joillain alueilla tehdä ponnekkaammin entinisiä puhdistuksia, joihin liittyi mm Gospicin ja Sisakin alueella serbeihin kohdistuneita joukkosurmia ja sitä, että kroaattipoliisi ryösteli serbien koteja. Franjo Tudjmanin hallinnon uskotaan katsoneen näitä tapauksia sormien läpi, koska ainakin HDZ:n ääriainekset kannattivat etnisesti puhdasta Kroatiaa.
Liittoarmeija oli nyt avoimesti mukana auttaakseen kasarmeihin saarrettuja sotilaitaan. Kostoksi kasarmien saarrosta serbit [[Dubrovnikin saarto|saartoivat Jugoslavian etelärannikolla sijainneen Dubrovnikin]] tulittaen sitä ajoittain hyvin rajusti. Kroaatit alkoivat menestyä sodassa joulukuussa 1991, mikä osaltaan ajoi serbit 3. tammikuuta 1992 tulitaukoon<ref name="LAU99"/>.
▲Liittoarmeija oli nyt avoimesti mukana auttaakseen kasarmeihin saarrettuja sotilaitaan. Kostoksi kasarmien saarrosta serbit [[Dubrovnikin saarto|saartoivat Jugoslavian etelärannikolla sijainneen Dubrovnikin]] tulittaen sitä ajoittain hyvin rajusti. Kroaatit alkoivat menestyä sodassa joulukuussa 1991, mikä osaltaan ajoi serbit 3. tammikuuta 1992 tulitaukoon<ref name="LAU99"/>. [[Yhdistyneet kansakunnat]] valvoi tulitaukoa, mutta paikalliset sotatoimet Kroatian ja serbijoukkojen kesken jatkuivat joillakin seuduilla.
==Bosnian sota==
Rivi 58 ⟶ 46:
[[Tiedosto:Evstafiev-ratko-mladic-1993-w.jpg|thumb|140px|[[Ratko Mladic]]]]
Vielä vuonna 1990 Radovan Karadzic sanoi, ettei Bosniaan luoda Suur-Serbiaa. Bosnian serbit kannattivat Bosnian pysymistä Jugoslavian osana, ja kroaatit ja muslimit irtautumista siitä<ref>Kaldor 2001, s 60</ref>. Serbien kiihkokansallismielinen johtaja [[Radovan Karadzic]] uhkasi vuonna 1991 liittoarmeijan estävän vaikka väkivalloin Bosnian itsenäisyyden, ja eräässä vaiheessa myös uhkasi muslimeja tuholla. Kroaattien propaganda oli yhtä kovaa kuin serbienkin propaganda, ja myös kroaatit tähtäsivät etnisiin puhdistuksiin. Vaikka muslimien nationalismi oli astetta lievempää, muslimien johtaja Alija Itzetbegovic kannatti sotaa, jos se veisi muslimit itsenäisyyteen.▼
▲Bosnian serbit kannattivat Bosnian pysymistä Jugoslavian osana, ja kroaatit ja muslimit irtautumista siitä<ref>Kaldor 2001, s 60</ref>. Serbien kiihkokansallismielinen johtaja [[Radovan Karadzic]] uhkasi vuonna 1991 liittoarmeijan estävän vaikka väkivalloin Bosnian itsenäisyyden, ja eräässä vaiheessa myös uhkasi muslimeja tuholla.
Serbipropaganda maalasi kauhukuvaa bosniakeeista/muslimeista serbien vihollisina, serbit ja muut kansallisuudet eristäytyivät toisistaan.
Rivi 67 ⟶ 53:
Eri kansallisuudet olivat jo vuonna 1991 alkaneet perustaa omia pieniä asekaartejaan.
Karadzicin johtama puolue julisti liittoarmeijan tuella vuonn1 1991 laajat serbialueet autonomisiksi<ref name="LAU100">Lautela 1992, s 100-101</ref>. Ensimmäinen sotaa edeltävä kuolleita tuottanut välikohtaus sattui Visegradissa marraskuussa 1991, jolloin muslimit ja kroaatit pysyttivät vähäksi aikaa liittoarmeijan joukko-osaston<ref>Ramet 2006, p. 416</ref>. Bosnian serbit jäivät pois Bosnian itsenäistymistä ksäittelevästä kansanäänestyksestä. Maaliskuun alussa serbien hääkulkuetta ammuttiin, yksi kuoli ja myös pappi haavoittui. Serbit pystyttivät katusulkuja ja ampuivat ilmaan tämän takia, mutta purkivat katusulut pian.
Muslimijohtoinen Bosnia ja Hertsegovina ilmoitti [[2. tammikuuta]] [[1992]] haluavansa irti Serbiasta ja itsenäistyi [[5. huhtikuuta]].
Rivi 75 ⟶ 59:
Pieniä aseellisia välikohtauksia sattui jo maaliskuussa muun muassa [[Bosanski Brod]]issa. Serbien puolisotilaalliset joukot puhdistivat myöhemmin paikalle saapuneen [[liittoarmeija]]n tulella raa'asti [[Bijeljina]]n huhtikuun alussa tappaen ihmisiä ja ajaen loput pakosalle, ja ryöstellen muslimien koteja. Serbit hyökkäsivät pian Itä-Serbiassa puhdistaen muun muassa [[Zvornik]]in, [[Foča]]n, [[Višegrad]]in, [[Kupres]]iin ja alkoivat luoda serbikäytäviä itäiseen ja pohjoiseen Bosnia ja Hertsegovinaan.
[[Tiedosto:Evstafiev-sarajevo-building-burns.jpg|thumb|left|Panssarivaunujen tulituksesta syttynyt parlamenttirakennus palaa [[Sarajevo]]n keskustassa piirityksen aikana.]]
Muslimien ja kroaattien kulttuuri oli tarkoitus hävittää Serbiaan liitettäviksi aiotuilta alueelta. Tekeillä oli [[etninen puhdistus]], jota on usein sanottu [[kansanmurha|kansanmurhaksi]]. Yleensä serbinationalistit uhkasivat tappamisella mm heittämällä pommin muslimin tai kroaatin omakotitalosta sisään, näin pelottelivat talon asukkaat pakoon, ja jos kyse oli omakotitalosta räjäyttivät talon yöllä. Mutta yhtä hyvin serbit saattoivat tappaa, kiduttaa tai raiskata<ref>Gutman 1993, s 18</ref> ja viedä kuolemanleirille nälkään ja hakattavaksi<ref>Gutman 1993, s 19, s 89</ref>. Esimerkiksi Banja Lukassa tapahtui muslimien ja kroaattien murhia, joita poliisi ei tutkinut. Ennen karkoitusta muslimin tai kroaatin täytyi maksaa suuri summa rahaa viranomaislle. Jalan pakomatkalla olevia saatettiin joskus syöstä rotkoon. Kylistä ja kaupungeista karkotettuja koottiin kuorma-autoilla ja linja-autoilla junakuljtusta varten<ref>Gutman 1993, s 86</ref>. Karkotettujen junakuljetus tapahtui ilman ruokaa ja vettä karjavaunuissa<ref>Gutman 1993, s 84, s 85</ref>, joissa varsinkin lapsia, vauvoja<ref>Gutman 1993, s 18, s 90</ref> ja vanhuksia kuoli ulostekasojen keskellä<ref>Gutman 1993, s 84</ref>. Sotilaat saattoivat ryöstää karjavaunuissa junassa kulkevilta naisilta korutkin<ref>Gutman 1993, s 90</ref>.
Serbit saartoivat monia muslimien ja kroaattien kaupunkeja, muun muassa [[Sarajevon piiritys|Sarajevon]] jo [[7. huhtikuuta]]. Vaikka [[Yhdistyneet kansakunnat|YK]] julisti serbien vetämän [[tynkä-Jugoslavia]]n talouspakotteisiin, tämä ei pysäyttänyt Bosnian serbejä ajamasta muslimeja ja kroaatteja väkivaltaisesti kodeistaan.
Bosnia ja Hertsegovinassa riehuivat [[Arkan]]in kaltaiset serbien sissipäälliköt [[Ratko Mladić]]in komentaman serbiarmeijan tukemana. Serbit valtasivat huhtikuussa 70 % Bosnia ja Hertsegovinasta. Muslimien eli [[bosniakit|bosniakkien]] armeija kärsi asepulasta.
Rivi 93 ⟶ 74:
Jälkikäteen lännen asenteen on sanottu johtuneen muun muassa siitä, että se uskoi serbien voittavan Bosnian sodan. Esimerkiksi [[Nato]] ei halunnut sotkeutua sissisotaan serbejä vastaan vuorisella Balkanilla. Jopa osa läntisistä YK-upseereistakin saattoi kannattaa serbejä. Osaksi sodan katsottiin olevan myös muiden kansallisuuksien syytä. [[Venäjä]] tuki Serbiaa historiallista syistä. Serbit perustivat Bosnia ja Hertsegovinaan keskitysleirejä, joissa ihmisiä surmattiin, hakattiin kepein<ref>Gutman 1993, s 198</ref>, kidutettiin<ref>Gutman 1993, s 199</ref> ja pidettiin nälässä<ref>Gutman 1993, s 81, s 197</ref>. Tämä paljastettiin lännelle ensi kertaa Newsday-lehdessä elokuussa 1992<ref>Gutman 1992, s 19</ref>. Musliminaisia hakattiin ja raiskattiin leireillä<ref>Gutman 1993, s 195, s 11, s 197, s 199</ref>, joista jotkut olivat tarkoitusta varten perustettuja. Serbien sala-ampujat surmasivat siviilejä [[Sarajevo]]n kaduilla, ja läheisiltä vuorilta kaupunkiin ammutut kranaatit osuivat joskus leipäjonoihin tappaen kymmeniä.
Vuonna 1993 Bosnian kroaatit aloittivat sodan muslimeja vastaan tehden etnisiä puhdistuksia, ensiksi [[Ahmici]]n kylässä. Muslimit olivat nyt pahasti alakynnessä. Kroaatit ja serbit pyrkivät jakamaan Bosniaa<<ref name="LAU100"/>, eikä muslimeillekaan rauha käynyt vuonna 1993. Bosnia ja Hertsegovinassa kukoisti monilla alueilla järjestäytynyt rikollisuus. Lisäksi puolisotilallisten cetnikien tekemän väkivallan motiivi oli yleensä rikollinen, mm ryöstösaaliin saanti, joskus äärinationalismi. Usein Bosnian sotaa on pidetty etnisenä, mutta se liittyi pikemminkin tietynlaiseen kansallismieliseen politiikkaan, jossa eri kansojen nationalistiset puolueet kamppailivat hegemoniasta. Vuonna 1993 Serbiassa oli hyperinflaatio ja suuria mielenosoituksia<ref name="RUT16"/>. maassa perustetiin ensimmäinen oppositiorintama nimeltään Depos<ref name="RUT16"/>. Tynkä-Jugoslavian alueella kansallismieliset serbit surmasivat ja muuten häiritsivät hallituksen sotapolitiikan vastustajia. Hallituksen vastustajat järjestivätkin monia suuria mielenosoituksia sodan aikana. Mm kiihkokansallinen serbimielinen oppositiopoliitikko [[Vuk Drašković]] piti Bosnian sotaa turhana, ja niinpä hänet pidätettiin ja pahoinpideltiin<ref name="RUT16"/>.
Helmikuussa [[1994]] Bosnian kroaatit ja serbit sopivat riitansa. Samoihin aikoihin serbit puhdistivat aluettaan muslimeista ja muista yhtä ankarasti kuin vuoden 1992 ensimmäisessä puhdistusaallossa. Kyllästyttyään Bosnia ja Hertsegovinan sotaan Jugoslavian Slobodan Milošević veti [[Radovan Karadžić|Radovan Karadžićin]] johtamilta Bosnian serbeiltä tukensa vuonna 1994. Tämä heikensi alueen serbien asemaa ratkaisevasti. Kaiken lisäksi länsi oli alkanut salaa tukea Kroatiaa, koska pelkäsi Venäjän kanssa hyvissä väleissä olevien serbien vaikutusvallan laajenemista alueella.
Serbit valtasivat kesällä [[1995]] saarretun [[Srebrenica|Srebrenican kaupungin]], jossa surmasivat tuhansia muslimimiehiä. Kun [[Pohjois-Atlantin liitto|NATO]] pommitti Bosnia ja Hertsegovinan serbikohteita, serbit ottivat panttivangeiksi YK-sotilaita ja kiristivät NATO:a lopettamaan ilmaiskut. Syksyllä 1995 voimistuneet kroaatit ja muslimit [[Operaatio Myrsky|hyökkäsivät rajusti Kroatiassa ja Bosnia ja Hertsegovinassa]]. Serbit joutuivat pian ahdinkoon. Serbisiviilit pakenivat johtajiensa käskystä, koska pelkäsivät kroaattien ja muslimien tekemää etnistä puhdistusta. Pian tämän jälkeen serbien ampuma kranaatti surmasi kymmeniä Sarajevon leipäjonossa, ja NATO aloitti ilmaiskut Bosniassa. Rauhanturvaajat oli vedetty laajalta alueelta pois, ja serbit eivät kyenneet enää vastustamaan NATO:a. [[20. syyskuuta]] serbit vetivät raskaat aseet Sarajevon ympäristöstä, ja rauha solmittiin [[14. joulukuuta]]. Kroaattien Krajinassa sodan loppuvaiheessa tekemiä starikoksia painettiin serbien ja myös puolueettomien kriitikoiden mukaan villasella<ref name="voittajan_oikeus">[http://files.snstatic.fi/HS/2013/4/jugoslavia/
==Kosovon sota==
Rivi 116 ⟶ 93:
Serbit olivat suostuneet YK-joukkojen saapumiseen Kosovoon. Lännen asettamat kovat ehdot johtivat siihen, ettei Jugoslavia voinut hyväksyä [[Rambouilletin sopimus|Rambouilletin sopimusta]]. Kun NATO katsoi albaaneihin olevan vainon olevan käynnissä, se alkoi keväällä 1999 pommittaa Jugoslaviaa. Tämän takia serbit päättivät ajaa [[Kosovo]]n albaanit pois, mistä oli puhuttu jo pitkään. Osa albaaneista pakeni itse serbejä peläten. Maailmalla huomattiin, miten NATO tavallaan provosoi serbit ilmaiskuillaan ajamaan albaanit pois. Serbit itse väittivät albaanien säikähtäneen NATO:n ilmaiskuja. Alkoi [[Kosovon sota]]. Kosovossa toimivat serbipoliisi ja puolisotilaalliset joukot ajoivat satoja tuhansia albaaneja väkivalloin, tappaen ja ryöstäen pois kodeistaan. Serbien kannalta albaanien karkotuksessa oli se hyöty, että se eliminoi pienenkin UÇK:n mahdollisuuden karkotetuilla alueilla, mutta samalla se oli poliittisesti järjetöntä, koska se käänsi maailman mielipiteen serbejä vastaan. NATO:n ilmaiskuilla ei tuntunut pitkään aikaan olevan mitään vaikutusta Jugoslavian armeijaan eikä varsinkaan albaaneihin kohdistuviin karkotuksiin ja veritöihin. UÇK pysyi sodan ajan sotilaallisesti hyvin heikkona. NATO kohdisti hyökkäyksensä serbien infrastruktuuriin tarkoituksenaan vaikeuttaa serbien elämää, ja näin kääntää serbit kapinamielelle hallitustaan vastaan. Ohjuksia osui vahingossa myös pakenevien albaanien niskaan ja serbisiviilikohteisiin. Serbien puolustustahto oli korkealla, he olivat [[ihmiskilpi]]nä muun muassa pitäessään rock-konsertteja silloilla. Serbien propagandasota oli taitavaa: televisiossa näytettiin, miten vanhat mummot tanssivat alas ammutun huippumodernin häivehävittäjä [[F-117]] "Yöhaukan" päällä. Muuten NATO sai tehdä ilmaiskujaan melko vapaasti. Serbit eivät uskaltaneet koneillaan nousta ilmaan, vaan piilottivat lentokoneensa. Osa maailmasta piti NATO:n ilmaiskuja oikeutettuina, osa tuomitsi ne jyrkästi. Osa NATO:n kenraaleistakin oli etukäteen pelännyt serbien kostavan albaaneille NATO:n ilmaiskut. Ajan mittaan ilmaiskut tehosivat, NATO oli [[Persianlahden sota|Persianlahden sotaa]] pienemmällä lentomäärällä onnistunut tuhoamaan Jugoslavian serbien armeijan huollon ja taistelumoraaliin. Nyt Jugoslavian ja serbien johtajaa Miloševićia uhkasi NATO-joukkojen maahyökkäys Belgradiin ja Miloševićin kukistaminen. Lopulta Milošević taipui rauhaan ja peruutti albaanien karkotuksen, kun NATO uhkasi hyökätä maajoukoilla Serbiaan. Miloševićin kukistuminen vuoden 2000 lopuilla päätti väkivaltaisimman kauden Serbian historiassa, mutta pienempiä mielenosoituksen ja heikon sissisodan tyyppisiä yhteenottoja eri kansallisuuksien välillä on ollut sen jälkeenkin. Jugoslavian sotarikoksia tutkinut tuomioistuin sai Miloševićin [[Haag]]iin oikeudenkäyntiin, mutta tämä kuoli pitkän oikeudenkäyntiprosessin aikana selliinsä sydänkohtaukseen. Albaanisissit tappoivat ja sieppasivat serbejä Kosovossa jonkin aikaa sodan jälkeenkin. Monia serbien ja muidenkin kansallisuuksien puolella taistelleita sotarikollisia piileskelee yhä. Kosovossa albaanit ovat ajaneet 2000-luvulla serbejä muuttamaan pois maakunnasta. Ajankohtainen aihe vuonna 2007–2008 on Kosovon itsenäistyminen, jota Serbia ei vielä maaliskuun alussa 2008 ollut valmis tunnustamaan. Yhä Serbian äärinationalistit haluavat Kosovon serbeille.
==
Jugoslavian sodassa serbit pyrkivät Bosniassa [[bosniakit|bosniakkien]] kansanmurhaan ja tekivät monia sotarikoksia Kroatiassakin. Serbien rikokset Kroatiassa olivat kostoa toisen maailmansodan kroaattijärjestö [[Ustaša]]n toimia vastaan. Bosnia ja Hertsegovinaa kutsuttiin "pieneksi Jugoslaviaksi", koska alueen väestö oli siellä erityisen sekoittunutta. Tämä aiheutti siellä serbinationalismin paineen takia laajan, pitkäkestoisen ja vaikeasti ratkaistavan sodan. [[Sarajevon piiritys|Serbien piirittämä Sarajevo]] oli puolestaan Bosnia ja Hertsegovina pienoiskoossa. [[Bosnian sota]] oli Jugoslavian sodista kaikkien verisin. Miljoonia ihmisiä karkotettiin tai pakeni tappamisen pelossa. Miehiä, lapsia, vanhuksia ja naisia tapettiin mielivaltaisesti. Tappajina olivat yleensä serbien puolisotilaalliset [[tšetnikit]] ja muut vastaavat joukot. Kaupunkeja tulitettiin tykeillä ja kranaatinheittimillä. Sala-ampujat surmasivat ihmisiä kaduilta. 95% Kroatiassa ammutuista kranaateista osui siviilikohteisiin. Eräässä vaiheessa serbit perustivat kroaateille ja bosniakeille keskitysleirejä, joista osa saatiin kansainvälisellä painostuksella lakkautettua.
Ulkomailla ei aluksi laajalti edes tajuttu, että Jugoslavia oli hajoamassa. Jotkut ulkomaiset asiantuntijat huomasivat mitä oli tapahtumassa, mutta he eivät pystyneet vaikuttamaan esimerkiksi [[Yhdysvallat|Yhdyvaltojen]] mielipiteeseen. Länsivallat antoivat sodan paisua ja tekivät jopa ratkaisuja, jotka pahensivat sotaa, sillä länsimaiden käynnistämä asesaartopolitiikka suosi serbejä joilla oli aseita yllin kyllin. Vaikka asesaarto vuosi kuin seula, se esti valtioita tukemasta julkisesti heikompia kroaatteja ja bosniakkeja. Yhdysvallat lähetti silti apua Kroatialle vuodesta 1992.
==
Sodan uhka oli käsin kosketeltava vuoden 1990 alussa, josta lähtien tilanne paheni koko ajan.
Mutta ulkovallat pyrkivät karttamaan ongelman käsittelyä<ref name="LAU105">Lautela 1992, s 105</ref>, ja jo huhtikuussa Viktor Meier, joka oli Frankfurter Allgemeine-lehden Balkan-tuntija, sanoi suoraan että Jugoslaviasta uhkaa tulla Persianlahden sodan lisäksi toinen esimerkki EY:n kyvyttömyydestä nähdä asioita ja toimia niiden mukaan<ref name="LAU105"/>.
=== Yhdysvallat ===
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA väitti syksyllä Jugoslavian hajoavan 18 kuukauden sisään ja hyvin todennäköisesti joutuvan sotaan<ref>Lautela 1992, s 108</ref>. Yhdysvallat tuki Jugoslavian säilyttämistä paria viikkoa ennen sodan alkua ja alkoi tarkistaa kantaansa vasta heinäkuun alussa, jolloin tapahtumat räjähtivät käsiin Sloveniassa ja Kroatiassa. Etyk-kokous keskusteli 19-20. kesäkuuta 1991 myös Jugoslavian tilanteesta, josta kertoi maan ulkoministeri [[Budimir Loncar]]<ref name="LAU105"/>. Yhdysvaltain ulkoministeri sanoi Belgradissa 22. kesäkuuta, ettei maa tunnusta Sloveniaa<ref>Lautela 1992, s 108</ref>.▼
===Euroopan yhteisö ===
Euroopan yhteisö [[EY]] ja [[Etyk]] epäonnistuivat rauhansovittelussa ja tekivät puolinaisia ratkaisuja. Ey:n troikka ei halunnut keväällä 1991 keskustella Jugoslavian tasavaltojen edustajien kanssa<ref>Lautela 1992, s 106</ref>, vaikka näillä oli käynnissä keskinäisiä neuvotteluja Jugoslavian tilanteesta.
Kun Slovenian ja Kroatian kriist leimahtivat sodaksi, EY pyrki Ranskan ja Englannin johdolla lähinnä estämään Euroopan yhdistymistä vastoin käynnissä olevaa Jugoslavian hajoamista<ref name="LAU105"/>. Ey ei halunnut tunnustaa "vanhanaikaisen nationalismin vallassa olleita" Jugoslaviasta irtautuvia pikkuvaltioita Sloveniaa ja Kroatiaa. Varsinkin Slovenia oli erään yhdysvaltalaisen dilpomaatin mielestä "elinkelvoton pikkuvaltio", vaikka maa pärjäsi taloudellisesti parhaiten Jugoslaviassa<ref>Lautela 1992, s 106</ref>. Niinpä ulkovallat tukivat mieluummin Serbiaa, joka pyrki pitämään Jugoslavian koossa<ref>Lautela 1992, s 106</ref>. Ey pyrki Slovenian ja Kroatian sotien aikaan olemaan asettumatte kenenkään puolelle<ref name="LAU107">Lautela 1992, s 107</ref>. Ehkä kyse oli paikallisen nationalismin pelosta Länsi-Euroopassa. EY:n troikka tunnusti Saksan ulkoministeri Hans Dietrich Genscherin painostuksesta Slovenian ja Kroatian vasta joulukuussa. Saksa oli alkanut vastustaa yhtenäistä Jugoslaviaa vasta Slovenian sodan jälkeen<ref name="LAU107"/>. Vasta Bosnian sodan alku muutti EY:n ja Yhdysvaltain asenteet Serbian vastaisiksi<ref name="LAU107"/>.▼
▲Yhdysvallat tuki Jugoslavian säilyttämistä paria viikkoa ennen sodan alkua ja alkoi tarkistaa kantaansa vasta heinäkuun alussa, jolloin tapahtumat räjähtivät käsiin Sloveniassa ja Kroatiassa. Etyk-kokous keskusteli 19-20. kesäkuuta 1991 myös Jugoslavian tilanteesta, josta kertoi maan ulkoministeri [[Budimir Loncar]]<ref name="LAU105"/>. Yhdysvaltain ulkoministeri sanoi Belgradissa 22. kesäkuuta, ettei maa tunnusta Sloveniaa<ref>Lautela 1992, s 108</ref>.
▲estämään Euroopan yhdistymistä vastoin käynnissä olevaa Jugoslavian hajoamista<ref name="LAU105"/>. Ey ei halunnut tunnustaa "vanhanaikaisen nationalismin vallassa olleita" Jugoslaviasta irtautuvia pikkuvaltioita Sloveniaa ja Kroatiaa. Varsinkin Slovenia oli erään yhdysvaltalaisen dilpomaatin mielestä "elinkelvoton pikkuvaltio", vaikka maa pärjäsi taloudellisesti parhaiten Jugoslaviassa<ref>Lautela 1992, s 106</ref>. Niinpä ulkovallat tukivat mieluummin Serbiaa, joka pyrki pitämään Jugoslavian koossa<ref>Lautela 1992, s 106</ref>.
YK:n rauhanturvaajien ja avustusjärjestöjen toimet olivat Kroatian ja Bosnian sodissa korkeintaan puolinaisia, tehottomia ja serbien ja muidenkin sodan osapuolten häirittävissä. YK ei kyennyt estämään 7000 muslimimiehen teloitusta [[Srebrenica]]n niin kutsutulla suoja-alueella. Samoin kansainvälinen kriisinhallinta epäonnistui. Sovitut tulitauot eivät pitäneet. Kroatian sodassa kroaatit eivät luottaneet [[Yhdistyneet kansakunnat|YK]]:hon, joka serbien mielestä oli tietenkin monesti heidän tiellään. Kun kroaatit olivat voitolla, serbit käyttivät YK:ta suojakilpenään, esim silloin kuin Kroatiasta vallatut alueet julistettiin YK:n UNPA-suojelualueiksi.
YK:n koko entisen Jugoslavian alueelle julistama asevientikielto auttoi lähinnä serbejä, joila oli käytössään lähes kaikki liittoarmeijan aseet<ref name="LAU107"/>.
Bosnian sodassa länsivallat alkoivat salaa tukea Kroatiaa sekä Bosnian kroaatteja ja bosniakkeja, koska pelkäsivät [[Venäjä]]n laajentavan vaikutusvaltaansa alueella serbien tuella. Tämä johtikin serbien romahdukseen Kroatiassa ja Bosniassa kesällä 1995 ja rauhaan. Kosovossa käytiin lyhyt sota vuonna 1999, kun serbien vaino [[albaanit|albaaneja]] kohtaan kiihtyi. Bosniassa ja Kroatiassa kuoli ehkä noin 300 000, ja 60 000 naista ja lasta raiskattiin sekä pari miljoonaa karkotettiin kodeistaan.
Rivi 165 ⟶ 132:
*[[Bosanski Brod]]in taistelu
*[[Bijeljina]] - ensimmäinen etninen puhdistus Bosniassa
== Kirjallisuutta ==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Jouni Järvinen & Jouko Lindstedt (toim.) | Nimeke =Itä-Eurooppa matkalla länteen | Vuosi =2011 | Luku = | Sivu = | Selite
*{{Kirjaviite| Tekijä= Rutanen, Reijo | Nimeke= Serbia - Euroopan sairain mies | Julkaisija= Gaudeamus | Vuosi=2002 | Tunniste=ISBN 951-662-869-9 }}
*''Yugoslavia's bloody collapse - causes, course and consequences'', Christopher Bennett, Hurst & Company 1995
Rivi 182 ⟶ 149:
===Yleiset lähteet===
* {{Kirjaviite| Nimeke= Tehtävä Belgradissa
* {{Kirjaviite| Nimeke= Uusi sotilaallinen humanismi
* {{Kirjaviite| Nimeke= Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään - sotarikolliset tuomiolla
* {{Kirjaviite| Nimeke= Tito: kriittinen elämäkerta
* {{Kirjaviite| Tekijä=
* {{Kirjaviite| Tekijä=
* {{Kirjaviite| Nimeke= Itä-Eurooppa matkalla länteen - itäisen Keski-Euroopan, Baltian ja Balkanin historiaa ja politiikkaa | Tekijä= Jouni Järvinen & Jouko Lindstedt (toim.) | Julkaisija = Gaudeamus 2011 Helsinki University Press, Tallinna Raamatutrukikoda 2011,
* {{Kirjaviite| Tekijä= Kaldor Mary | Nimeke =
* {{Kirjaviite| Nimeke= Balkan kolkuttaa Euroopan omaatuntoa
* {{Kirjaviite| Nimeke=
* {{Kirjaviite| Tekijä=Lautela Yrjö ja Jyrki Palo
* {{Kirjaviite| Tekijä=Lensu Terttu | Nimeke =Marijan hiljainen sota | Julkaisija =WSOY 2000, WS Bookwell Oy Juva | Vuosi =2000 | Tunniste = ISBN 951-0-24361-2}}
* {{Kirjaviite| Nimeke= Balkanin palapeli
* {{Kirjaviite| Nimeke= Slovenian historia | Tekijä=
* {{Kirjaviite| Nimeke= Balkan 2000 - näkökulmia ja taustoja Kaakkois-Euroopan nykytilanteelle
* {{Kirjaviite| Nimeke=
* {{Kirjaviite| Nimeke= Titon perintö ja perilliset
* {{Kirjaviite| Nimeke= Sarajevo ja sen ympäristö
* {{Kirjaviite| Tekijä=Vihervuori Marita | Nimeke = Tervetuloa helvettiin: välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta | Julkaisija = Otava 1999, ISBN 951-116-390-6 }}
* {{Kirjaviite| Tekijä=Visuri Pekka | Nimeke= Kosovon sota | Julkaisija= Gaudeamus | Vuosi=2000 | Tunniste=ISBN 951-662-801-X }}
Rivi 208 ⟶ 175:
{{Commonscat|Yugoslav wars}}
[[Luokka:Jugoslavian hajoamissodat|*]]
| |||