Ero sivun ”Kasvatussosiologia” versioiden välillä

321 merkkiä poistettu ,  9 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
[arvioimaton versio][katsottu versio]
p (Botti poisti 20 Wikidatan sivulle d:q829367 siirrettyä kielilinkkiä)
Ei muokkausyhteenvetoa
{{Sosiologia}}
'''Kasvatussosiologia''' on tutkimusala, jolla on yhteyksiä sekä [[sosiologia]]an että [[kasvatustiede|kasvatustieteeseen]]. Kasvatussosiologiassa tutkitaan sekä mikro- että makrotasolla kasvatukseen liittyviä sosiaalisia suhteita ja sosiaalisia rakenteita, kuten luokkahuonedynamiikkaa tai koulutusjärjestelmien kehittymistä ja muuttumista. Kasvatussosiologiassa voidaan tutkia myös mm.muun muassa työelämän täydennyskoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja johtajuuskoulutuksen merkitystä ja tarpeellisuutta.
 
Kasvatussosiologian historia liittyy sosiologian historiaan. Yhdysvalloissa se alkoi normatiivisena pedagogisena sosiologiana 1800-luvun lopulla ja Euroopassa mannereurooppalaisena sosiaalipedagogiikkana. Suomalaiset pioneerituranuurtajat olivat aikuiskasvatuksen piiristä. Kasvatussosiologian lehtorin virka perustettiin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1968 ja kasvatussosiologian professuuri Joensuun korkeakouluun vuonna 1980. Ensimmäinen oppikirja ja yleisteos oli Kalevi Kivistön ja Tapio Vahervan ''Kasvatussosiologia'' vuodelta 1972.
 
Viime vuosinaNykyisin rajat senkasvatussosiologian välillä,rajat mikä lasketaan kasvatussosiologiaksi ja mikä filosofiaksifilosofiaan, mikä politiikan tutkimukseksi,tutkimukseen geografiaksija tai sosiaalipsykologiaksi,sosiaalipsykologiaan ovat hämärtyneet. Kysymys on ollut siitä, että kasvatusosiologia ja vastaavat yhteiskuntatieteen alat on alettu ymmärtää sosiaalisiksi sopimuksiksi, joidenTutkimusalojen sisällöt – teoreettisesti kiinnostavat kysymykset ja metodologiset rajat sekä sanastot, joilla asioista kirjoitetaan ja puhutaan – muuttuvat yhteiskunnallisen muutoksen mukana. <ref>Apple ym. (2009) Introduction: Mapping the Sociology of Education. Teoksessa Apple, Michael ym.: The Routledge International Handbook of the Sociology of Education, s. 3. [http://www.ewidgetsonline.com/dxreader/Reader.aspx?token=uyFEO1o%2fv297%2fmL19y18hQ%3d%3d&rand=197320266&buyNowLink=]</ref>
 
== Aiheesta muualla ==
* [http://apumatti.oulu.fi/apumatti/lcms.php?am=313-313-1&page=672 Kasvatussosiologian määrittely]
 
== Lähteet ==
 
== Kirjallisuutta ==
* {{Kirjaviite | Tekijä=Antikainen, Ari & Rinne, Risto & Koski, Leena | Nimeke=Kasvatussosiologia | Selite=3. uudistettu painos. Kasvatustiede | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=WSOY Oppimateriaalit | Vuosi=2006 | Tunniste=ISBN 951-0-31124-3}}
 
== Aiheesta muualla ==
* [http://apumatti.oulu.fi/apumatti/lcms.php?am=313-313-1&page=672 Kasvatussosiologian määrittely].
 
[[Luokka:Kasvatustiede]]