Avaa päävalikko

Muutokset

113 merkkiä lisätty ,  6 vuotta sitten
p
==Modernin keittiön historiaa==
 
Nykyaikaisen keittiösuunnittelun lähtökohtana pidetään [[Frankfurtin keittiö]]tä, joka suunniteltiin Saksassa 1920-luvulla työssäkäyvän perheenemännän kotiaskareiden helpottamiseksi ja tehokkaan asuntotuotannon edistämiseksi. Sen edeltäjänä, välivaiheena irtokalusteista ja avohyllyistä muodostuvan keittiön ja kiintokalustekeittiön välillä voidaan pitää Suomessakin yleistä vapaasti seisovaa, korkeaa astiakaappia, jonka ala- ja yläkaappien väliin jää työtaso ja noin 30 cm korkea välitila. Yhdysvalloissa tämän kaappityypin kehitti [[indiana]]lainen The Hoosier Manufacturing Co. perinteisen leipurinkaapin pohjalta, ja se tuli tunnetuksi nimellä ”Hoosier cabinet”.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.thisoldhouse.com/toh/photos/0,,20443833_20879993,00.html | Nimeke =Staple of 1920s Kitchen: The Hoosier Cabinet | Tekijä = Keith Pandolfi| Ajankohta = | Julkaisija = This Old House Online| Viitattu = 22.1.2013 }}</ref>
 
Frankfurtin keittiökoulukunnan rinnalla myös [[münchen]]iläiset arkkitehdit suunnittelivat 1920-luvulla sosiaalista asuntorakentamista, mutta piirsivät keittiöt isommiksi ja lasiseinällä yhteyteen olohuoneen kanssa. Näin perheenemäntä saattoi keittiötöitä tehdessään olla jatkuvassa yhteydessä muun perheen kanssa.<ref name = RASE >{{Kirjaviite | Tekijä = Rase, Ludwig | Nimeke =Keittiösuunnittelu | Vuosi =1988 (alkuteos ''Küchenplanung'' 1983) | Sivu =9 | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija =Siemens Oy | Tunniste = | Viitattu = 22.8.2013 }}</ref>
Suomalaisen keittiön kehitys 1900-luvulla noudattaa etenkin kaupunkiasuntojen osalta pitkälti muiden länsimaiden tapahtumia.
 
'''1900–1920–lukujen''' suomalainen kaupunkikeittiö oli kooltaan suuri, 14–18 neliömetriä, mutta alkeellinen ja epäkäytännöllinen. Keskipisteen muodosti suuri muurattu puuhellapuu[[hella]] höyrykupuineen. Usein samassa tilassa myös nukuttiin. Seinillä oli avohyllyjä astioille, ja tilassa oli vain yksi komero. Astiat pestiin läkkipeltisissä[[läkkipelti]]sissä pesusoikoissa polttopuulaatikon[[polttopuu]]laatikon tai pöytäkaapin päällä.<ref name = LIITE3/>
 
1930-lukua kohti keittiö pieneni, ja harvoin siellä enää nukuttiin. [[Kaasuliesi]] valtasi alaa puuhellalta keskiluokan keittiöissä. Lämmintä vettä astianpesuun ei enää tarvinnut lämmittää liedellä, vaan se hoitui kaasukäyttöisellä vedenlämmittimellä. Seinät maalattiin pesunkestävällä [[öljymaali]]lla ja työpöytien taustaseinät kosteussuojattiin[[kosteus]]suojattiin kalliita [[Keraaminen laatta|kaakeleita]] jäljittelevällä [[tapetti|lakkatapetilla]].<ref name = LIITE3/>
 
'''1930–1940-luvuilla''' alkoi saksalaisesta [[Frankfurtin keittiö]]stä lähtenyt [[Funktionalismi|funktionaalisuus]] rantautua Suomeenkin. Keittiö pieneni, mutta yhä paremman suunnittelun ansiosta työ tehostui. Avohyllyjen tilalle tuli seinäkaappeja, ja kiinteiden alakaappien myötä lisääntyi myös työtasojen määrä. Työtasot olivat useimmiten koivurimalevyä. Kallis [[ruostumaton terästiskipöytäteräs]]tiskipöytä oli vielä harvinaisuus, vaikka kylmä ja lämmin vesi kuuluivat jo varustukseen. [[Jääkaappiin]] ei useimmilla ollut vielä varaa, joten ruokia säilytettiin viileään ulkoilmaan yhteydessä olevassa ruokakomerossa. Kalliita tuontitavaroita olivat myös [[yleiskone]], [[leivänpaahdin]], sähkökäyttöinen [[silitysrauta]], [[pölynimuri]] ja pyykin[[pyykinpesukonepesukone]] Valaistus parani huomattavasti työpisteisiin asennettavien seinävalaisinten ansiosta. Keittiöiden yleisväritys oli vaalea, yleensä kermanvärinen tai vaaleanvihreä.<ref name = LIITE3/>
 
Keittiökalusteiden [[standardointi]] alkoi sotien jälkeisen [[Jälleenrakennuskausi|jälleenrakentamisen]] myötä 1940-luvun lopulla. Ensimmäiset standardit julkaistiin [[Rakennustieto|RT-kortteina]] 1945. [[Työtehoseura]]n kehittämä tehdasvalmisteisin kiintokalustein toteutettu tyyppikeittiö otettiin käyttöön [[arava]]rakentamisessa. Tehdasvalmistus alensi kustannuksia ja toisiinsa kiinni asennettavat, yhteismitoitetut kiintokalusteet säästivät tilaa. Vaikka suomalaiskeittiöt ovat kasvaneet koossa niin, että olisi mahdollista käyttää monissa maissa ja ammattikeittiöissä suosittuja erillisiä, vapaasti seisovia tai pyörillä liikuteltavia keittiökalusteita, kiinteästi kalustetusta keittiöstä on tullut suomalaisille jonkinlainen ”saavutettu etu”.<ref name = HAGGMAN>{{Kirjaviite | Tekijä = Häggman, K., Kuisma, M., Markkola, P., Pulma, P., Kuosmanen, R-L & Forslund, R. | Nimeke =Suomalaisen arjen historia 4, Hyvinvoinnin Suomi | Vuosi =2008 | Sivu =148 | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Weilin + Göös| Tunniste = | Viitattu = 22.1.2013 }}</ref>
 
Kalusteiden standardimittojen perustaksi otettiin suomalaisen naisen keskipituus. Keittiökalusteiden sijoittelusuositukset perustuivat kotitaloustyön eri vaiheissa tarvittavien liikkeiden analysointiin. Kalustus muodosti ruuan valmistukseen ja säilytykseen sekä astioiden pesuun tarvittavan kokonaisuuden, josta turhat askeleet ja liikkeet oli karsittu<ref name = HAGGMAN/> Työtehoseura piti välttämättömänä mahdollisuutta työskennellä myös istuen; näin yleistyivät korkea työtuoli tai tuolitikkaat, kansan suussa ”emännänjatkos”, joka auttoi myös usein kattoon asti ulottuvien yläkaappien käyttöä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä =Rukko, L. | Otsikko = Näin luotiin perusteet tehdasvalmisteisille keittiökalusteille| Julkaisu =Teho 11–12/1983| Ajankohta = | Sivut =36 | Julkaisija =Työtehoseura | Viitattu = 22.1.2013 }}</ref> 1950-luvulla yleistyivät yhä käytössä olevat keittiöiden pohjapiirrostyypit I, II, L ja U, joista L-tyyppi muodostui yleisimmäksi. Työtehoseuran [[Maiju Gebhard]]in ideoimasta astiankuivauskaapista tiskipöydän yllä tuli suomalaisen keittiökalustamisen erikoisuus.<ref name = LIITE3>Rantapuska, E. ''Ammattialan historia, Asumisen ja korikulttuurin kehityksestä Suomessa,'' opintomateriaali, Lahden muotoilu- ja taideinstituutti, ks. {{Kirjaviite | Tekijä = Lepistö, Katriina
99 567

muokkausta