Ero sivun ”Filmikamera” versioiden välillä

Ensimmäiset [[valokuva|valokuvat]], [[dagerrotyyppi|dagerrotyypit,]] valotettiin [[elohopea]]lla käsitellylle kuparilevylle ilman filmiä. Dagerrotyypit olivat uniikkeja. Pian kehitettiin lasilevy, jolle valettiin valoherkkää emulsiota ja näistä pystyi kehittämisen ja kiinnittämisen jälkeen tekemään niin monta vedosta kuin haluttiin. Ensin kuvaajan oli itse valettava emulsio lasilevylle ja valotettava ja kehitettävä se emulsion ollessa vielä kosteaa, mutta [[1872]] esiteltiin kuivalevyt, jotka saattoi valottaa ja kehittää koska halusi. Lasilevy oli yleisin kuvausmateriaali 1880-luvulle saakka, jolloin markkinoille tuli teollisesti valmistettu filmi, jolle emulsio oli valettu. Lasilevyjä käytettiin kuitenkin yleisesti toiseen maailmansotaan saakka ja jotkut kuvaajat käyttivät niitä vielä 1960-luvulla. Erikoistarkoituksiin (tähtitietellisessätähtitieteellisessä kuvaamisessa) lasilevyjä käytettiin vielä 1980-luvulla.

Filmejä valmistettiin erilaisina rullina erilaisiin kameroihin, esimerkiksi 1920-luvulla markkinoilla oli 28 erilaista rullatyyppiä. Vaikka [[kinofilmi|kinofilmikamerat]] tulivat teollisen valmistuksen piiriin 1920-luvulla, niin [[rullafilmi]] pysyi pääasiallisena filmimateriaalina 1950-luvulle saakka. Etenkin ammattikuvaajien suosima kamera oli 120-puolaa käyttävä [[Rolleiflex]]. Värifilmin siirtyminen näppäilykäyttöön ja valotusautomatiikka lisäsivät pienkameroiden suosiota. Suomessa kinofilmikamerat olivat yleisimpiä 1970-luvulta lähtien, jolloin harrastajatkin alkoivat ottaa kameroillaan värillisiä [[Diafilmi|diakuvia]] ja [[objektiivi|vaihto-objektiivein]] varustetut peiliheijastusjärjestelmäkamerat halpenivat. Samanaikaisesti [[taskukamera|taskukamerat]] eli pokkarit (englanniksi pocket camera) yleistyivät. Jakoa järjestelmäkameroihin ja taskukameroihin ovat lieventäneet taskukameroihin tulleet vaihtuvapolttoväliset objektiivit, joissa yhdellä zoomobjektiivilla saavutetaan järjestelmäkameralle ominainen vaihteleva kuvakulma.