Wikipedia

Ero sivun ”Tarhaomenapuu” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 129:
===Omenanviljelyn historia Suomessa===
 
Suomeen omenan arvellaan tuodun [[Ruotsi]]sta [[Ensimmäinen ristiretki Suomeen|ristiretkeläisten]] mukana eli 1100-12001100–1200-lukujen paikkeilla. Ensimmäinen varma tieto suomalaisesta omenan istuttajasta kertoo valtaneuvos [[Erik Fleming]]istä, joka perusti [[Kuitia]]n [[kartano]]on [[Parainen|Paraisille]] [[Puutarha|hedelmätarhan]] vuonna [[1539]]. Taimet hankittiin [[Tallinna]]sta.<ref>{{Verkkoviite| Osoite=http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/D6120DBA8F478AFFC225670600467F91?opendocument&ryhma=2 | Nimeke = Marjojen ja hedelmien historiaa | Julkaisija = Finfood}}</ref> Kristoffer Kuninkaan todennäköisesti vuonna [[1548]] valmistuneen maanlain varkaudhen kaaren kohta 25 määrää rangaistuksen [[Varkaus (rikosoikeus)|omenavarkaudesta]] seuraavasti:
 
''"Warasta mies Toisen puutarhast omenit eli muita hedhelmä, Tule Talonpoika ia käsittä hänen sijtä, nijn ottakan hänen waatteens merkixi, taita hän tunnusta cahden miehen Todhistoxella nijn maxakan 3. ma~rka ia wahingon iällens, ia ei mahda hän saadha sitä wariella. Tule miehen Tappo, haauat eli Sinist taicka punaist heidhän waihellens olkan se caxi maxos quin Isände saapi, ia se maxamatt quin se saapi ioka tuli warkais.
Rivi 138:
 
1600-luvulla kreivi [[Pietari Brahe]] hankki omena- ja kirsikkapuun taimia Ristiinan ja Tarvasjoen kartanoihinsa. <ref>Krannila, A. & Paalo, A: "Omenapuu" RAK, 1996.</ref>
Juho Kurki, Turun hovioikeuden presidentti, on ensimmäisiä menestyneitä hedelmänviljelijöitä Suomessa. Hän perusti maatilalleen Aurajoen rannalle suuren hedelmätarhan vuosina 1635-401635–40. Satoa tuli niin paljon, että hän toimi Tukholman hovin hedelmänhankkijana. <ref>Meurman, O. & Collan, O: "Suomen hedelmäpuut ja viljellyt marjat." Oy Suomen kirja, 1943.</ref>
 
Vuonna [[1709]] oli kova pakkastalvi, jonka seurauksena lähes kaikki Pohjoismaiden ja jopa Pohjois-[[Saksa]]nkin hedelmäpuut tuhoutuivat. Suomenkielisten Tieto-Sanomien 11. numeron artikkeli vuoden [[1776]] kesäkuulta kertoo valtiovallan halusta innostaa kansalaisia aivan kilvoitukseen saakka viljelemään omenoita. Lehti kirjoitti: "Kilwoitus aine Kunnia-palkkioon. Kuninkall. Isän Maata holhowa Seura Ruotzisa lupaa yhden kaunistetun Hopia-Rahan sille, joka kaswattaa, ja taikka itze pitä eli muille myy sata wesaa eli wähää Omena- taikka Päärynä-Puuta, kuuden wuoden wanhaa taikka myöskin wanhempaa."
Rivi 148:
Ongelma Suomeen tuoduissa puutarhapuissa oli pitkään se, että puut tuotiin eteläisemmistä maista, eivätkä ne olleet tottuneet Suomen olosuhteisiin. 1800-luvulla avautuivat kauppasuhteet [[Pietari (kaupunki)|Pietariin]], josta venäläiset omenalajikkeet levisivät Suomeen ja ne olivatkin kestävyydeltään parempia kuin etelästä tulleet serkkunsa. Suurin osa silloisista Suomeen tuoduista uusista lajikkeista tuotiin [[professori]] Regelin taimistolta Pietarista. Vielä nykyäänkin suosituimpien lajikkeiden joukossa ovat Harlamovski, Antonovka, Sokerimiron ja kanelit. Venäläiset lajikkeet ovat ilmeisesti risteytyneet jossain vaiheessa ''Malus baccata''n eli marjaomenan ja ''Malus prunifolia''n eli siperianomenan kanssa, joilta ne ovat saaneet talvenkestävyyttä. Ruotsalaiset ja saksalaiset lajikkeet ovat polveutuneet "roomalaisista kannoista". Talvikestävyyttä on parannettu kotimaisten perusrunkojen käytöllä. Suomessa yleisin kotipuutarhojen perusrunko on yhä Antonovkan siemenestä kasvatettu, mutta ammattitarhoissa on pari viime vuosikymmentä käytetty paljon kotimaista perusrunkoa, joka on ''Malus baccata''n vapaapölytteinen jälkeläinen.
 
Tietojen ja taitojen kasvaminen on myös parantanut omenien viljelymahdollisuutta Suomessa. Valtiopomologin virka perustettiin Suomessa vuonna [[1893]]. Viran ensimmäinen haltija oli vaasalainen [[Aleksandra Smirnoff]], jonka pääteos nimeltään ''Suomen pomologiian käsikirja'' ilmestyi vuonna 1894. Perustettiin sekä puutarhaseuroja että puutarhakouluja, joista valmistui ammattilaisia. Omenatietoutta jaettiin kansalle ja kohta oli joka talon pihassa yksi omenapuu tai useampia. Suunnitelmallinen ja ammatillinen risteytystoiminta aloitettiin 1800-luvun puolella ja [[Turku|Turun]] Ruissaloon perustettiin ensimmäinen suomalainen hedelmäpuutaimisto [[Suomen Talousseura]]n toimesta vuonna 1861. Parikymmentä vuotta myöhemmin Suomen puutarhayhdistys perusti oman taimistonsa [[Helsinki]]in. 1800-19001800–1900-lukujen taitteessa myös [[Viipuri]]n puutarhayhdistys kasvatti omenapuuntaimia ja oli yhteistyössä muiden muassa [[Pietari (kaupunki)|pietarilaisen]] Regelin puutaimiston kanssa. [[Taloudellinen tehokkuus|Tehokkaaseen]] [[jalostus (biologia)|jalostukseen]] päästiin 1950-luvun lopulla, jolloin aloitettu ohjelma jatkuu yhä. Tuolloin valittiin 17 lähinnä venäläistä, kanadalaista ja kotimaista emolajiketta, joita sittemmin valvotusti risteytettiin keskenään. Näin syntyi n. 10 000 tainta, joista nyttemmin n. 200 käytetään [[Varttaminen|emopuuna]] jatkojalostusta varten.<ref>{{Verkkoviite| Osoite= http://www.kotitaimi.fi/historia.htm | Nimeke = Hedelmäviljelyn historia | Tekijä = Teravuo, R | Julkaisija = Paikallistaimisto Kotitaimi, Tuusniemi }}</ref>
 
1980-luvulla taimituotanto keskittyi Helsinki-[[Turku]]-[[Tampere]]-alueelle taloudellisista syistä. Pohjoisten vyöhykkeiden lajikkeita poistettiin käytöstä ja ne olivat lähellä hävitä [[sukupuutto]]on, jolta niitä ryhdyttiin pelastamaan 1980-luvun lopulla. Pohjoisemmilla vyöhykkeillä usein epäonnistuttiin yritettäessä kasvattaa liian eteläisiä lajikkeita. Epäonnistumisen seurauksena monet menettivät kiinnostuksensa omenanviljelyyn. Tilanne muuttui 1990-luvulla nopeasti, jolloin perustettiin paljon uusia, paikallisia, hedelmäpuihin erikoistuneita taimistoja. Nyt saatavilla on taas n. 300 omenalajiketta, joista 10 menestyy jopa [[Lapin lääni]]n alueella. Suomalainen omenalajikkeisto on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Ainoastaan [[Kanada]]n kylmien seutujen omenalajikkeisto on siihen verrattava.
 
Suomen liityttyä [[Euroopan unioni]]in omenan [[tulli]]suoja poistui ja suomalaiselle omenanviljelykselle ennustettiin jopa kadotusta. [[Kuluttaja]]t ovat kuitenkin arvostaneet kotimaista omenaa ja ostaneet sitä huolimatta siitä, että se on hinnakkaampaa kuin ulkomainen kilpailijansa. Ammattiviljelyksillä omenaa tuotetaan Suomessa pääosin [[Ahvenanmaa]]lla, [[Varsinais-Suomi|Varsinais-Suomessa]] ja [[Uusimaa|Uudellamaalla]]. Sato on vuosittain 2,5-35–3 miljoonaa kilogrammaa. Suomeen tuodaan omeniaomenoita vuodessa 40-5040–50 miljoonaa kilogrammaa ja kotitarveviljelystä on vain arvioita, jotka liikkuvat muutamassa kymmenessä miljoonassa kilogrammassa.
 
Ammattiviljelmillä on viime vuosina Suomessa alettu käyttää ns. kääpiöiviä ja puolikääpiöiviä omenapuita, jotka kasvavat ainoastaan 2-22–2,5 metriä korkeiksi. Ne ovat runsassatoisia ja niiden tuottamien hedelmien poiminta ja hoitotoimet ovat vähemmän työtäitä, kuin korkeilla, isoksi kasvavilla omenapuilla. Lisäksi hedelmät ovat niissä suurempia, paremmin värittyneitä ja muotopuhtaampia.{{Lähde}} Satoikä alkaa kääpiökasvuisilla omenapuilla varhain, jo 3-43–4-vuotiaina. Kääpiöpuut ovat tuettava salkoon tms., sillä niiden heikko juuristo ei jaksa yksinään pitää puuta pystyssä. Lisäksi ne ovat vaateliaampia kastelun ja lannoituksen suhteen. Istutusvälinä käytetään nykyään n. 1 metriä ja rivivälinä 3-43–4 metriä. Myös kotipuutarhoissa kääpiökasvuiset omenapuut valtaavat nykyään yhä enemmän alaa suurilta, paljon tilaa vieviltä, omenapuilta.
 
Omenanviljelijöiden päälajike on Lobo, tosin uusissa istutuksissa käytetään paljon myös muita lajikkeita.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarhaomenapuu”