Ero sivun ”Glass–Steagall-laki” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti poisti 15 Wikidatan sivulle d:q1410030 siirrettyä kielilinkkiä |
+kuvat, typo |
||
Rivi 1:
[[Tiedosto:Carter Glass.jpg|thumb|Carter Glass]]
[[Tiedosto:Henry Steagall cph.3b21923.jpg|thumb|Henry Steagall]]
'''Glass–Steagall-laki''' syntyi 1930-luvun alun Yhdysvalloissa vastaukseksi vuonna 1929 alkaneeseen [[1930-luvun lama|suureen taantumaan]]. Lain tunnetuin osio on kaksiportainen pankkijärjestelmä, jossa välillisistä rahoituspalveluista <ref>http://www.stat.fi/meta/kas/fisim.html</ref> vastaavat pankit erotetaan sijoituspankeista siten, että porrastus estää muun muassa talletuksilla keinottelun. Samantyyppisiä ratkaisuja otettiin pian käyttöön myös Euroopassa ja kaksiportainen pankkijärjestelmä takasi verraten stabiilit rahamarkkinat lähes 60 vuodeksi.
Rivi 5 ⟶ 7:
== Säätäminen ==
Glass–Steagall-laki, joka tunnetaan myös nimellä Banking Act, astui voimaan 16. kesäkuuta 1933. Lain tarkoituksena oli kontrolloida rahoitusmarkkinoiden spekulaatioita. Nimensä se on saanut [[Yhdysvaltain senaatti|demokraattisenaattoreilta]] [[Carter Glass]]ilta ja [[Henry B.
Ensimmäinen Glass-Steagall act tehtiin 1932. Sen tavoitteena oli [[deflaatio]]n pysäyttäminen, mikä laajensi [[Yhdysvaltain keskuspankki|Yhdysvaltain keskuspankin]] mahdollisuutta tarjota lisädiskonttausta joukkovelkakirjoille ja yritystodistuksille. Taloustieteen kirjallisuus puhuu kuitenkin useimmiten vuonna 1933 säädetystä Glass–Steagall-laista, jolla oli merkittävä vaikutus Yhdysvaltojen pankkijärjestelmän säätelyyn. Lain mukaan pankit tuli erottaa liiketoimintatapansa perusteella liike- ja sijoituspankeiksi. Laki myös perusti [[Federal Deposit Insurance Corporation]]in (FDIC) vakuuttamaan pankkitalletukset. Sen sijaan liikepankeilla ei ollut oikeutta vakuuttaa osakkeita ja joukkovelkakirjoja ja vastaavasti investointipankit eivät voineet käyttää asiakkaiden talletuksia spekulaatioon.
| |||