Ero sivun ”Tutkimus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Tutkimusprosessi: IMRD, muotoilua
→‎Tutkimuksen rahoitus: Suomi-näkökulmaa vähemmäksi
Rivi 86:
== Tutkimuksen rahoitus ==
 
Valtaosa [[tieteellinen tutkimus|tieteellisen tutkimuksen]] [[rahoitus|rahoituksesta]] Suomessa tulee kahdestakolmesta lähteestä, [[yritys|yrityksiltä]] (pääasiallisesti soveltavaan tutkimus- ja kehitystyöhön), [[säätiö]]iltä ja järjestöiltä sekä [[valtio]]ilta, jokajotka kanavoikanavoivat tutkimuksen ja [[tuotekehitys|tuotekehityksen]] rahoitusta joko valtion [[budjetti|budjetin]] kautta yliopistoille ja muille valtion tutkimus- ja koulutuslaitoksille. taiSuomessa osa valtion rahoituksesta tulee [[Tekes]]in kautta. Muita tutkimuksen rahoittajia ovat erilaiset [[säätiö]]t ja [[rahasto]]t, Suomessa esimerkiksi [[Sitra (rahasto)|Sitra]]. Jonkin verran rahoitusta tutkimukseen tulee myös puolustusvoimien rahoituksen kautta. Yhdysvalloissa puolustusvoimien budjetin kautta ohjataan tutkimukseen huomattavia summia.
 
Monet vanhemmat tutkijat (kuten tutkimusjohtajat) viettävät muitakäyttävät enemmän aikaa apurahahakemusten tekoon kuin varsinaiseen tutkimukseen. Apurahat ovat välttämättömiä paitsi tutkimusten toteuttamisen kannalta, se on myös merkittävä tapa osoittaa tieteellistä ansioitumistaan. Eräät virat jopa edellyttävät tällaista ansioitumista.
 
== Lähteet ==