Ero sivun ”Edgar Varèse” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti poisti 27 Wikidatan sivulle d:q57247 siirrettyä kielilinkkiä
Rivi 17:
 
=== Varhainen ura Yhdysvalloissa ===
Varèse siirtyisaapui Yhdysvaltoihin [9. joulukuuta 1915. Hänen ensimmäinen teoksensa siellä oli yksiosainen, mutta yli 20-minuuttinen [[orkesteri]]kappale ''[[Amériques]]''. Alkuperäinen sävellys on kirjoitettu vuosina 1918–1921. [[Amerikka]] oli lapsuudesta asti kuvastanut Varèselle löytöjä ja seikkailuja. Kappaleen nimi symboloi säveltäjälle itselleen kuitenkin "uusia maailmoja maan päällä, avaruudessa ja mielessä". Teos ei varsinaisesti liity Amerikan maanosaan, ja Varèse totesikin myöhemmin, että hän olisi voinut nimetä teoksen [[Himalaja]]n mukaan. ''Amériquesin'' ensimmäiset esitykset johti [[Leopold Stokowski]] vuonna 1926. Pariisissa teos kuultiin ensi kertaa 1929. Säveltäjälle myönnettiin Yhdysvaltain kansalaisuus vuonna 1926.
 
Vuonna 1924 [[New York]]issa sai kantaesityksensä kahdeksalle soittajalle kirjoitettu kolmivaiheinen ''Octandre''. Sen johti [[E. Robert Schmitz]], jolle teos oli omistettu. Vuonna 1927 kantaesitettiin ''Arcana'' – jälleen Leopold Stokowskin johtamana.
 
Varèse oli jälleen Pariisissa vuosina 1928–1933. Vuoden 1930 paikkeilla hän sävelsi teostaan ''Ionisation'', jonka kokoonpano koostui lähinnä säveltasottomista lyömäsoittimista. Varèse ei hyödyntänyt teoksessaan elektronisen musiikin vaikutteita, vaan tutki uusia äänimaailmoja vanhoilla soittimilla. 15. huhtikuuta 1934 sai kantaesityksensä ''[[Ecuatorial]]''. Sävellys on kirjoitettu kokoonpanolle, jossa olennainen osa on mm. [[piano]]lla. Merkille pantavaa on myös kahden [[ondes Martenot|ondes Martenot’n]]in käyttö. Alun perin tarkoitus oli käyttää [[theremin]]iä, mutta säveltäjä itse sovitti osanosuudet myös ondes MartenoteilleMartenot’lle, sillä theremin oli vielä erittäin harvinainen.
 
Vuonna 1936 valmistui pelkälle [[huilu]]lle kirjoitettu ''[[Density 21.5]]''. 1940-luvun aikaansaannoksiateoksia ovat ''Tuning Up'' (1947) ja ''Dance for Burgess'' (1949).
 
=== 1950-luvulta eteenpäin ===