Ero sivun ”Kurdistanin työväenpuolue” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 43:
 
Vuonne 1984 PKK alkoi toimia tehokkaammin järjestäen mm itsemurhapommituksia poliiseja ja
muita hallituksen kohteita vastaan. Osan sa iskuista saivat myös paikalliset turistikohteet. Hallituksen viranomaisia ja PKK:ta vastustavia kurdijohtajia kidnapattiin ja surmattiin. Sabotaasiteot jatkuivat, ja PKK sieppasi myös länsimaisia turisteja. PKK toimi 80- ja 90-luvuilla yleensä turkissa, mutta joskus myös irakissa ja Iranissa. PkkPKK hyökkäili euroopassa turkkilaisten kaupallisten ja diplomaattisten kohteiden kimppuun. Hallitus vastasi monin toimin, mm vuonna 1982 perustuslaissa kiellettiin separatismi, vuodesta 1983 julistettiin kurdialueille poikkeustila ja vuodesta 1985 perustettiin kyläkaarteja.
 
PKK muutti toimintatapojaan ja ideologiaansa 80-luvun lopusta alkaen. Se siirtyi vasemmistolaisuudesta kohti islamia. PKK ei enää hyökännyt kirdikohteisin vaan ainostaan hallitus- ja turistikohteisiin.