Ero sivun ”Venäjän keisarikunta” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Aleksanteri II: Tarkennus ja korjaus. |
p →Aleksanteri II: Lisätty tarkennus surmaamisen tavasta: kotitekoinen pommi. |
||
Rivi 86:
Yksi maaorjien vapautuksen tavoitteita oli armeijan tehostaminen, ennen maaorja ei voinut lähteä omistajaltaan sotilaskoulutukseen vain palatakseen takaisin orjaksi. Byrokratia hidasti armeijan uudistusta, kunnes Ranskan-Preussin sota [[1870]]–[[1871]] näytti modernin armeijan luonnin välttämättömäksi. Kutsuntajärjestelmän käyttöönotto [[1874]] johti armeijan velvollisuuteen opettaa sotilaat lukutaitoisiksi. Armeija säilyi silti uudistuksista huolimatta takapajuisena. Pistimen käyttö oli edelleen suosittu taktiikka ja kiväärien tähtäinten pelättiin johtavan pelkuruuteen. Venäjä jäi muiden jälkeen [[kivääri]]en, [[konekivääri]]en ja tykistön käyttöönotossa ja laivaston alalla.
Vallankumoukselliset murhasivat Aleksanteri II:n kotitekoisella pommilla [[1. maaliskuuta]] [[1881]] . Valtaan astui hänen poikansa [[Aleksanteri III]] (hallitsi [[1881]]–[[1894]]), joka jatkoi hallinnon otteen tiukentamista järjestämällä poliisin [[Ohrana]]ksi, joka asetettiin sisäministeriön alaisuuteen ja sille annettiin erikoisvaltuudet. Sisäministeri kreivi Dmitri Tolstoi pani toimeen maakapteenin virat, joihin asetetut ylimykset valvoivat maakuntia ja zemstavan ja duumien valtuuksia pienennettiin. Yrityksessä pelastaa Venäjä modernismilta, Aleksanteri III pani toimeen uskonnollisen sensuurin, vainosi vähemmistöuskontoja ja -kansoja, aloitti juutalaisten vainot ja pienensi yliopistojen määräysvaltaa. Puolalaiset, suomalaiset, latvialaiset, liettualaiset ja ukrainalaiset reagoivat yhtenäistämispyrkimyksiin kiihtyvällä nationalismilla ja monet juutalaiset liittyivät radikaaleihin liikkeisiin. Salaseurat ja poliittiset liikkeet jatkoivat kasvuaan huolimatta valtion yrityksestä tukahduttaa niitä.
==Ulkopolitiikka==
| |||