Ero sivun ”Laivanrakennus” versioiden välillä

Laivat oli välimeren piirissä rakennettu 1000-luvulle saakka ulkoa sisälle eli ensin on tehty laidat ja sitten kaaret. Italiassa alettiin rakentaa laivoja uudella tavalla, ensin kaaret ja sitten lautalankut kiinnitettiin näihin, jolloin saavutettiin lujempi rakenne ja voitiin tehdä suurempia aluksia. Telakoiden työn organisoinnilla saatiin myös laivojen hintaa laskettua. [[Venetsian tasavalta|Venetsialla]] oli vuonna 1400 noin 3000 kauppalaivaa ja sen kaleereissa palveli 11'000 miestä. Toinen merivalta oli [[Genovan tasavalta|Genova]]. Genovalaiset alukset purjehtivat Atlantin rannikkoa ja kävivät kauppaa Englannin ja [[Flanderi (kreivikunta)|Flanderin]] kanssa. Genovalaiset alkoivat myös etsiä meritietä [[Intia]]an 1200-luvun lopulla. Genovalaiset veljekset [[Vandino ja Ugolino Vivaldi]] lähtivät 1291 Gibraltarin salmen kautta kohti Intiaa kahdella kaleerilla, mutta he katosivat matkalle.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Tapani Veistola: Keskiaika Länsi-Euroopan liikkeellelähtökautena, s. 99–100.</ref><ref>Landström, s.128</ref> Vuonna 1268 Ranskan kuningas [[Ludvig IX (Ranska)|Ludvig IX]] tilasi Venetsiasta ja Genovasta laivat ristiretkelleen. Näistä purjelaivoista on säilynyt mittatietoja. Venetsialaiset laivat olivat 25,8 metriä pitkiä, leveys oli 6,45 metriä ja laidan korkeus 6,6 metriä.<ref>Landström, s.83</ref> Kaleereja ei käytetty ainoastaan sotalaivoina vaan myös rahtilaivoina. Niiden etu oli nopeus purjelaivoihin nähden. Soutajina oli kaleeriorjia. Orjia voitiin käyttää, koska rahtialuksilta ei vaadittu taitavia manööverejä kuin kreikkalaisita keulajuhmureilla varustetuilta sotalaivoilta. Kaleereissa oli myös latinalaispurjeet.<ref>Landström, s.127-131</ref> [[Bysantin valtakunta|Itä-Rooma]] käytti sodankäyntiin [[dromoni]]ksi kutsuttua kolmisoutua. Sen aseena oli [[kreikkalainen tuli]].<ref>Landström, s.91</ref>

 

 

=== Laivanrakennus löytöretkistä höyrylaivoihin ===

=== Höyrylaivojen aika ===

 

[[Kuva:Clermont replica.jpg|thumb|Robert Fultonin rakentama Clermont nimellä tunnetun höyrylaivan replika vuodelta 1909 ankkurissa]]

[[Kuva:Great Eastern 1866.jpg|thumb|Great Eastern vuonna 1866]]

Ongelmina alkuaikojen höyryaluksissa olivat [[siipiratasalus|siipirattaan]] huono kesto merenkäynnissä ja hiilen runsas kulutus. Ensimmäinen parannus höyrykoneissa oli korkeapainekattiloiden käyttö, mikä pudotti hiilen kulutuksen kolmasosaan. Toinen parannus oli kaksivaiheinen paisunta, jolla kulutus laski vielä lähes puoleen. Ruuvimainen [[potkuri]] on ideana vanha. Amerikkalainen keksijä [[David Bushnell]] suunnitteli 1775 puisen [[sukellusvene]]en [[Turtle (sukellusvene)|Turtle]], jossa oli käsikäyttöiset ruuvimaiset potkurit.<ref>Landström, s. 266</ref> Vanhimpia patentteja on [[Joseph Bramah]]in vuodelta 1785.<ref>Landström, s. 228</ref> Höyrykoneiden teho ei vielä ollut riittävä. Ensimmäisen toimivan potkurin rakensi [[Josef Ressel]] [[Trieste]]ssä, [[Itävalta-Unkari]]issa ja sai sille patentin 1827 Itävalta-Unkarissa. 1836 kaksikin potkuria sai patentin ruotsalaisen [[John Ericsson]]in (1803–1889) rataspotkuri ja englantilaisen [[Francis Pettit Smith]]in ruuvipotkuri. [[Isambard Kingdom Brunel]] rakensi 1843 ensimmäisen potkurikäyttöisen aluksen, [[SS Great Britain]]in, joka ylitti Atlantin. Alus oli 98,2 metriä pitkä. Laivasto oli kuitenkin yhä epäileväinen potkurien suhteen. Vuonna 1845 [[Britannian amiraliteetti|Britannian amiraliteetin]] järjestämässä kilpailussa samantehoiset potkuri- ja siipirataslaivat vetivät toisiaan. Smithin potkuri pystyi vetämään vastaanpanevaa höyrylaivaa 2,8 solmun nopeudella. Tämän jälkeen epäluulo potkureita kohtaan poistui. Potkurit ja höyrykoneet taas olivat niin voimakkaita, että alusten puurunko ei enää kestänyt. Tähän lujuusongelmaan otettiin avuksi rauta. Rautalevyjä oli alettu [[valssaus|valssata]] 1780-luvulla ja ensimmäinen rautainen alus rakennettiinkin jo 1787. Rauta oli kuitenkin haurasta, ja 1870-luvulle saakka laivat tehtiin puusta rautavahvisteisina. Esimerkiksi klipperit tehtiin rautakaarilla, mutta puulaudoituksella. Laudoitus voitiin myös peittää rautalevyillä kuten Nansenin [[Fram (laiva)|Fram]].<ref>Konttinen, s. 32-33</ref> 1800-luvun puolenvälin jälkeen höyrylaivoista tuli kilpailukykyisiä purjelaivoihin nähden. Britannian kauppalaivastosta vuonna 1885 yli puolet kulki höyryllä.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 166.</ref> Purjelaivatkin vielä kehittyivät ja kokivat pienen nousukauden 1850-luvulla, kun amerikkalaiset kehittivät kapearunkoisen ja nopean laivatyypin, [[klipperi]]n. [[Suezin kanava]]n avaaminen 1869 antoi höyrylaivoille niin suuren edun Afrikan kiertämään joutuviin klippereihin nähden, että purjelaivoille jäi enää pisimmät Australian ja Etelä-Amerikan reitit. Viimeinen purjelaivojen kehitysaskel oli teräsrunkoinen rakenne ja vahvistetut mastot, mikä piti purjelaivoja vielä jonkin aikaa kilpailukykyisenä höyryaluksiin nähden.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 166–169.</ref> Nämä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennetut purjelaivat, kuten [[Preussen]] tai seitsenmastoinen kahvelikuunari [[Thomas W. Lawson (laiva)|Thomas W. Lawson]] olivat kaikkein suurimpia.