Ero sivun ”Bobby Vee” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti poisti 14 Wikidatan sivulle d:q448336 siirrettyä kielilinkkiä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3:
Hän perusti vuonna [[1959]] [[high school]]issa ollessaan yhtyeen kitaristi-veljensä Billin, erään rumpalin sekä itseään [[Moby Dick]]iksi kutsuvan basistin kanssa. Nimeämätön yhtye oli ollut toiminnassa vain kaksi viikkoa ennen helmikuun 3. päivää 1959, jolloin [[The Big Bopper]], [[Buddy Holly]] ja [[Ritchie Valens]] menehtyivät lentokoneonnettomuudessa. Kolmikko oli tuolloin matkalla esiintymään Veen kotikaupunkiin Fargoon. Samana iltapäivänä paikallisen radioaseman kautta etsittiin sijaisesiintyjää kiertueelle. Vellinin veljesten yhtye ilmoittautui, vaikkei se ollut vielä koskaan esiintynyt julkisesti. Bob keksi yhtyeelle pikaisesti nimen "The Shadows" ja ensimmäinen keikka oli jo samana iltana Fargossa. Vee on sittemmin myös levyttänyt Buddy Hollyn ja The Crickets -yhtyeen ohjelmistosta tuttuja kappaleita, kuten "Everyday", "Maybe Baby" ja "That'll Be the Day".
 
Keikkailun myötä yhtyeellä oli varaa levyttää ensimmäinen kappaleensa "Suzie Baby" 1. kesäkuuta 1959. Velline otti taiteilijanimekseen Bobby Vee ja sai levytyssopimuksen [[Liberty Records]]ille. Tuottaja Snuff Garrettin ohjauksessa Veen tyylilajiksi kehkeytyi jousisoittimien sävyttämä teinipop ja balladilinja. Ensimmäinen suuri hitti oli ''Devil or Angel'' vuonna [[1960]] ja seuraavana vuonna jatkoa seurasi kappaleella ''Rubber Ball'' (jonka Suomessa teki tunnetuksi [[Pirkko Mannola]] nimellä "KumpalloKumipallo").
 
Listaykkösen Vee sai syksyllä [[1961]] kappaleella ''Take Good Care of My Baby'', jonka teki kuuluisa laulunkirjoittajakaksikko [[Carole King]] ja [[Gerry Goffin]]. Singlen B-puolena oli kappale "Bashful Bob". Aviopari King-Goffin teki Veelle muitakin kappaleita, kuten listoille päässeen "Walkin' with My Angelin".