Ero sivun ”Kvanttimekaniikka” versioiden välillä

kvanttimekaniikan mukaan Schrödingerin yhtälöä noudattavat ainehiukkaset, kuten elektronit, saavat niihin liitettävän aaltofunktion, jonka avulla esimerkiksi kaksoisrakokokeessa havaittu interferenssikuvio saadaan aikaiseksi, tai mikä tahansa muu todennäköisyyteen perustuva mittaus, kun aallot tulkitaan todennäköisyysamplitudeina. Hiukkasta kuvaava todennäköisyysaalto siis voi muodostua useamman aallon summana (interferenssikuviona). Tämä ilmiö on kokeissa havaittu pienille - kvanttimekaanisille - hiukkasille kuten elektroneille, mutta mitä tapahtuu jos hiukkaset suurentuvat makroskooppiseen mittakaavaan saakka? Klassisilla ja makroskooppisilla hiukkasissahiukkasilla on aina tarkka arvo suureidensa suhteen, joten kvanttimekaanisen satunnaisuuden tulee arkijärjen mukaan jossain vaiheessa hävitä. ''Schrödingerin kissa -tiloiksi'' kutsutaan niitä tiloja/aaltofunktiota, joissa tarkastellaan puhtaasti kvanttimekaaniseen systeemiin kytkettyä klassista systeemiä. Kun kvanttimekaanisen systeemin tilaa ei ulkoisesti mitata, niin tämä mahdollistaa mittauksen lopputulokseen vaikuttavan superpositiotilan, mutta makroskooppisten kappaleiden (kuten kissa) tapauksessa tällä kvantti-ilmiöllä on hyvin vaikea nähdä mitään todellista fysikaalista merkitystä, jos kissan mitattu lopputila muodostuu joko kuolleesta tai elävästä kissasta. Eräs selitys tämän ongelmaa ratkaisemiseen on dekoherenssi.