Avaa päävalikko

Muutokset

328 merkkiä lisätty, 6 vuotta sitten
Hiomista
'''Suur-Suomi-aate''' oli [[itämerensuomalaiset|itämerensuomalaisten]] kansojen yhteenkuuluvuutta korostaneen [[heimoaate|heimoaatteen]] radikaali muoto. Sen tavoitteena oli liittää [[Suomi|Suomeen]] [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitolle]] kuulunut [[Itä-Karjala]] ja mahdollisesti myös muita Suomen naapurivaltioiden osia, kuten [[Inkeri]] tai [[Ruija|Pohjois-Norjan]] ja [[Tornionlaakso|-Ruotsin]] suomenkielisen väestön asuinalueita. Suur-Suomi-aatetta edustaneista järjestöistä [[Akateeminen Karjala-Seura]] puhui Suur-Suomesta sekä tavoitellun suursuomalaisen valtion että suomalais-karjalaisen ei-valtiollisen kieli- ja kulttuuriyhteisön merkityksessä.
 
Suur-Suomi-aatteen laajamittainen kannatus oli voimakkaimmillaan [[Suomen itsenäisyys|Suomen itsenäisyyden]] alkuaikoina. [[jatkosotaJatkosota|Jatkosodan]] jälkeen Suur-Suomi-aate on käytännössä kokonaan hautautunut.
 
==Suur-Suomen rajat==
Yleensä Suur-Suomi-haaveilijat hahmottelivat Suur-Suomen itärajaksi Fennoskandian[[Fennoskandia]]n luonnonmaantieteellistä itärajaa, joka kulkee [[Vienanmeri|Vienanmereltä]] [[Vienan kannas|Vienan kannaksen]] yli [[Ääninen|Ääniselle]] ja [[Syväri]]ltä [[Neva (joki)|Nevajoen]] tai [[Rajajoki|Rajajoen]] poikki [[Suomenlahti|Suomenlahteen]]. Nämä rajat sisältävät [[suomalaiset|suomalaisten]] ja [[karjalaiset|itäkarjalaisten]] alueet. Joskus mukaan sisällytetään myös Nevan eteläpuolinen [[Inkeri]], [[Viro]]<ref>[[Jääkärimarssi]]n kolmannessa säkeistössä lauletaan "Häme, Karjala, Vienan rannat ja maat / yks' suuri on Suomen valta." Aiempi versio ("Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa...") otti mukaan myös Viron.</ref> sekä myös [[Norja]]n [[Ruija]] ja [[Ruotsi]]n [[Norrbotten]]in suomenkielinen alue. Joskus Suomen rajoiksi myös esitettiin laajempaa, muinoin itämerensuomalaista aluetta "''Väinältä Väinälle''" eli [[Venäjä|Pohjois-Venäjän]] [[Vienanjoki|Vienajoelta]] [[Latvia]]n [[Väinäjoki|Väinäjoelle]]. Nykyään lähinnä leikillisessä mielessä joskus puhutaan Suur-Suomesta tarkoittaen jopa Uralille ulottuvaa aluetta.
 
== Historia ==
=== "Suomen”Suomen luonnolliset rajat"rajat” ja kielentutkimus ===
Idea niin sanotusta kolmen kannaksen rajasta on satoja vuosia vanha, peräisin jo ajalta, jolloin Suomi kuului Ruotsiin ja Ruotsin ja Venäjän välillä oli erimielisyyksiä ja välillä sotia siitä, missä Ruotsin (samalla Suomen) ja Venäjän rajan pitäisi kulkea. Ruotsin valtionjohdossa kolmen kannaksen raja katsottiin helpoimmaksi puolustaa, koska maaraja olisi silloin ollut lyhin mahdollinen. Kannakset olivat [[Vienankannas]], [[Aunuksenkannas]] ja [[Karjalankannas]].
 
Viime vuosisadan alun katsannossa pidettiin tärkeinä valtioiden ja kansojen ''luonnonmukaisia rajoja'', jotka muodostuivat maantieteellisistä rajoista. Vielä [[1800-luku|1800-luvun]] alkupuolella ei nimitystä "Suur”Suur-Suomi"Suomi” tiettävästi käytetty, mutta ajatus Suomen luonnonmaantieteellisistä rajoista on peräisin jo noilta ajoilta. Jo vuonna [[1837]] kasvitieteilijä [[J. E. A. Wirzen]] määritteli Suomen luonnonvaraisten kasvien levinneisyysalueen itäiseksi rajalinjaksi Vienanmeren, [[Ääninen|Äänisen]] ja [[Syväri]]n ja geologi [[Wilhelm Ramsay]] määritteli vuosisadan alussa kallioperätutkimuksissaan [[Fennoskandia]]nFennoskandian kallioperän käsitteen. Myös [[Sakari Topelius]] otti asian myöhemmin esille virkaanastujaisluennossaan vuonna [[1854]].
 
Samoihin aikoihin kehittynyt suomalais-ugrilainen kielentutkimus nosti esille poliittisen rajan itäisellä puolella elävät suomalaisten sukulaisheimot, ja poliittisen rajan katsottiin olevan myös kielellisesti ja etnisesti väärässä paikassa. Noilta ajalta on peräisin muun muassa [[August Ahlqvist]]in (A. Oksanen) runo "Suomen”Suomen valta"valta” [http://peacecountry0.tripod.com/songbook.htm#2], jossa sukulaisheimojen veljeyttä korostettiin muun muassa seuraavin säkein: ''"Äänisjärvi, Pohjanlahti, / Auranrannat, Vienansuu, / siin'siin’ on, suomalainen, mahti, / jok'jok’ ei oo kenenkään muun."''
 
[[Jääkärimarssi]]ssa (1917) "Vienan”Vienan rannat ja maa"maa” määriteltiin kuuluvaksi Suomeen: ''"Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks'yks’ suuri on Suomen valta."'' Myöhemmin sanat muutettiin uutta tilannetta vastaaviksi: ''"Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks'yks’ suuri on Suomen valta."''
 
=== Karelianismi ===
{{Pääartikkeli|[[Karelianismi]]}}
Karelianismi oli taiteilijoiden, kirjailijoiden ja säveltäjien [[kansallisromantiikka|kansallisromanttista]] Karjala-harrastusta ja karjalaisuuden pitämistä suomalaisuuden alkulähteenä. Karelianismi oli voimakkaimmillaan [[1890-luku|1890-luvulla]]. Esimerkiksi kirjailija [[Ilmari Kianto]] oli tunnettu Vienan-ystävä. Hän kirjoitti Vienan-retkestään kirjan ''Suomi suureksi – Viena vapaaksi'' (1918).
 
===Suur-Suomen idea muissa Pohjoismaissa===
{{lähteetönLähteetön}}
[[Pohjois-Norja]]ssa on suomenkielinen vähemmistö, [[kveenit]]. Suomenkielinen asutus oli levinnyt varsinkin 1860-luvulla. Kveeneillä oli tapana eristäytyä omiin yhdyskuntiinsa. Akateeminen Karjala-Seura ja Suomalaisuuden Liitto tekivät aktiivisesti kveenityötä vuosina 1927 – 1934 välillä. Tärkein aktiviteetti oli suomenkielisen materiaalin ja propagandan[[propaganda]]n levittäminen eri kanavien kautta. Toiminta hiipui vuodesta 1931 lähtien ja päättyi 1934, mutta mainittujen järjestöjen lehdissä kveenien asioita käsiteltiin vielä tämänkin jälkeen.
 
Norjassa virisi pelko "[[suomalainen vaara|suomalaisesta vaarasta]]". Kveenivähemmistöä alettiin norjalaistaa samantapaisin keinoin kuin Itä-Karjalan suomalaistaminen ja myöhempi venäläistäminen.{{lähde}} Pääasiallinen keino oli kulttuuri- ja kielipoliittinen syrjintä koululaitoksen kautta, norjankielinen joukkoviestintä ja ns. kaaderipolitiikka. Suomen kielen käyttöä ja arvostusta pyrittiin vähentämään ja suomenkielisten etninen identiteetti ja kulttuuri pyrittiin hävittämään.
 
Suomen itsenäisyyden alkuaikoina Suomessa alettiin vaatia Ruotsin [[Norrbotten]]in suomenkielisten alueiden, "[[Länsipohja]]n"n”, liittämistä Suomeen. Tämä oli vastareaktio Ahvenanmaan halulle liittyä Ruotsiin. Suomen valtiovalta perusti [[Länsipohjan toimikunta|Länsipohjan toimikunnan]], jonka tehtävänä oli aikaansaada Länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää. Ruotsissa puolestaan pyrittiin ruotsalaistamaan suomenkielisiä muun muassa lisäämällä ruotsin opetusta Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilla. Vielä 1950-luvulla Pohjois-Ruotsin kouluissa suomen kielen puhumisesta rangaistiin.
 
=== Heimosodat ===
{{Pääartikkeli|[[Heimosodat]]}}
[[1920-luku|1920-luvulla]] suur-Suomea rakennettiin [[heimosodat|heimosodissa]] ja haluttiin yhdistää kaikki itämerensuomalaiset kansat yhdeksi [[valtio]]ksi. Tällaista halua oli myös läntisessä Itä-Karjalassa, joista [[Repola]]n ja [[Porajärvi|Porajärven]] kunnat liittyivät Suomeen, tosin vasta tiukkojen ehtojen myötä, mutta jäivät [[Tarton rauha]]ssa rajojen ulkopuolelle.
 
Eniten suur-Suomen projekti elähdytti [[Akateeminen Karjala-Seura|Akateemisen Karjala-Seuran]] ja [[Lapuan liike|Lapuan liikkeen]] ja sen parlamentaarisen seuraajan [[IKL]]|IKL:n]] politiikkaa. Myös [[Kokoomus|kokoomuksessaKokoomuksessa]] ja [[Maalaisliitto|Maalaisliitossa]] oli Suomen suurentamisen kannattajia. [[Carl Gustaf Emil Mannerheim|Mannerheimin]] [[Miekkavala]] 1918 ja [[Miekantuppipäiväkäsky]] [[1941]] lisäsivät Suur-Suomi-innostusta. Vasemmistopoliitikoista suursuomalaista harrastusta oli aikoinaan [[Oskari Tokoi]]lla ja [[Väinö Voionmaa]]lla, joka julkaisi 1918 kirjan "Suur”Suur-Suomen luonnolliset rajat"rajat”.<ref>[http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/voionmaa3.htm Voionmaa]</ref>
 
=== Tarton rauha ===
Vuonna 1919 [[Repola]]n ja [[Porajärvi|Porajärven]] kunnat julistautuivat eronneiksi Venäjästä ja liittyneiksi Suomeen, mutta rajansiirtoa ei virallisesti vahvistettu. Vuonna 1920 Tarton rauhanneuvotteluissa Suomi vaati muutakin Itä-Karjalaa itselleen. Venäjä ei suostunut tähän ja vaati Repolaa ja Porajärveäkin itselleen mutta tarjosi Suomelle Petsamoa. Väittelyn jälkeen presidentti [[K. J. Ståhlberg]] suostui tähän aluevaihtoon. Itä-Karjala-vaateista luopumisen takia oikeiston äärimmäisellä laidalla rauhaa pidettiin häpeärauhana.
 
=== 1920–301920–1930-lukujen Karjalan ASNT ===
{{lähteetön}}
Suomi halusi Tarton rauhaa solmittaessa [[1920]] [[Itä-Karjala]]lle kansallishallinnon ja [[autonomia]]n. [[Kansainliitto]] ratkaisi Itä-Karjalan kuuluvan [[Neuvosto-VenäjälleVenäjä]]lle vaatien, että sille on annettava autonominen itsehallinto. Samaan aikaan Kansainliitto ratkaisi myös [[Ahvenanmaan kysymys|Ahvenanmaan kysymyksen]] Suomen eduksi. [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] jälkeen Venäjälle paenneet punaiset nousivat johtoasemaan Itä-Karjalassa, jonne perustettiin [[Karjalan työkansan kommuuni]], johtajanaan [[Edvard Gylling]]. Punaisten tehtävänä oli lisäksi toimia Suomen vallankumouksen sillanpääasemana. Suomalainen eliitti vahvisti asemansa 1923 perustettaessa Karjalan ASNT.
 
Suomi halusi Tarton rauhaa solmittaessa [[1920]] [[Itä-Karjala]]lle kansallishallinnon ja [[autonomia]]n. [[Kansainliitto]] ratkaisi Itä-Karjalan kuuluvan Neuvosto-Venäjälle vaatien, että sille on annettava autonominen itsehallinto. Samaan aikaan Kansainliitto ratkaisi myös [[Ahvenanmaan kysymys|Ahvenanmaan kysymyksen]] Suomen eduksi. [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] jälkeen Venäjälle paenneet punaiset nousivat johtoasemaan Itä-Karjalassa, jonne perustettiin [[Karjalan työkansan kommuuni]], johtajanaan [[Edvard Gylling]]. Punaisten tehtävänä oli lisäksi toimia Suomen vallankumouksen sillanpääasemana. Suomalainen eliitti vahvisti asemansa 1923 perustettaessa Karjalan ASNT.
 
Koska [[Neuvosto-Karjala|Karjalan Työväenkommuuni]] oli käytännössä Suomesta paenneiden punaisten käsissä, Suomi esitti, ettei Neuvosto-Venäjä ollut järjestänyt Itä-Karjalaan sellaista kansanvaltaista itsehallintoa kuin rauhansopimuksessa oli sovittu. Tätä seuranneen [[Itäkarjalaisten kansannousu|epäonnistuneen kansannousun]] jälkeen Suomeen pakeni neuvostovaltaa vastustaneita itäkarjalaisia.
Sisällissodan jälkeen paenneiden suomalaisten lisäksi Itä-Karjalaan muutti suomalaisia Inkerinmaalta ja paluumuuttajia Pohjois-Amerikasta. Myös he pitivät Itä-Karjalaa osana suomalaista kulttuuripiiriä. Monien mielipiteet olivat samanlaiset kuin Suomen heimoaatteen kannattajien.
 
Vielä vuonna 1926 Neuvosto-Karjalan asukkaista 96,6&nbsp;% puhui äidinkielenään [[karjalan kieli|karjalan kieltä]]. Karjalan kielellä ei ollut kirjakieltä ja sellaisen luomista pidettiin mahdottomana monien murteiden vuoksi. Karjalan viralliseksi kieleksi tuli venäjän lisäksi suomi. Suhtautuminen suomen kieleen oli moninaista. Joidenkin karjalaisten oli vaikea ymmärtää suomen kirjakieltä ja sen käyttäminen kohtasi Aunuksen Karjalassa suoranaista vastarintaa paikallisten taholta, Vienan Karjalassa kieleen suhtauduttiin positiivisemmin. Vastarinta leimattiin paikallisten [[kulakki]]en ja venäläisšovinistien sosialismin vastaiseksi myyräntyöksi.
 
Kesällä 1930 suomalaistamispolitiikka nousi julkiseksi kiistelyn aiheeksi. Erimielisyyksiä oli mm.muun muassa Neuvosto-Karjalan virallisesta kielestä. Oli epäselvää opetetaanko karjalaisille suomea vai kehitetäänkö heidän omaa kieltään. Neuvosto-Karjalan johdossa ajatus karjalan kirjakielestä torjuttiin. Neuvostoliiton keskuskomitean kansallisuuksien neuvosto ja Neuvostoliiton tiedeakatemia protestoivat Neuvosto-Karjalan pakkosuomalaistamista vastaan.
 
===Stalinin vainot===
[[Stalinin vainot|Stalinin vainoissa]] [[1937]] Neuvosto-Karjalan johtoa syytettiin kuitenkin trotskilais-porvarillisesta nationalismista, Karjalan kielen ja kulttuurin kieltämisestä ja orientoitumisesta porvarilliseen Suomeen. Suomalainen johto kesti vuoteen 1937 asti, kunnes se likvidoitiin Stalinin vainoissa. Samalla aloitettiin alueen venäläistäminen kieltämällä sekä suomen, että karjalan kielen julkinen käyttö. Venäläistämistä perusteltiin alueen helpompana hallittavuudella, kun venäjän kanssa kilpailevia kieliä ei ollut.
 
Neuvostoliitto perusti talvisodan alussa [[Karjalais-Suomalainen Neuvostotasavalta|Karjalais-Suomalaisen Neuvostotasavallan]], jota johti [[Terijoen hallitus]] ja [[Otto Wille Kuusinen|O. W. Kuusinen]]. Tarkoitus oli sisällyttää perustettuun neuvostotasavaltaan sekä valloitettu Suomi että Itä-Karjala. Tästä syystä alueen viralliseksi kieleksi palautettiin suomi. Kun Suomen miehitys jäi tekemättä, vain Suomen [[Moskovan rauharauhansopimus (1940)|Moskovan rauhassa]]ssa 1940 [[luovutetut alueet|luovuttamat osat]] liitettiin neuvostotasavaltaan.
 
Jatkosodan aikana Suomeen siirtyi saksalaisten miehittämältä alueelta noin 62 &nbsp;000 [[inkerinsuomalaiset|inkerinsuomalaista]], joista kuitenkin palautettiin takaisin Neuvostoliittoon 55 &nbsp;000. Heitä kohtasi Neuvostoliitossa karkottaminen Siperiaan. 1950-601950–1960 luvulta alkaen heillä oli mahdollisuus päästä takaisin kotisijoilleen.<ref>http://www.inkeri.com/historia.html</ref>
 
=== Jatkosota ===
{{lähteetön}}
[[Kuva:Suurin Suomi.PNG|thumb|220px|Suomen joukkojen pisin eteneminen Jatkosodan aikana.]]
{{Pääartikkeli|[[Jatkosota]]}}
Jo [[Suomen sisällissota|sisällissodan]] aikana vuonna [[1918]] [[Carl Gustaf Emil Mannerheim]] oli [[Antrea]]ssa [[Karjalankannas|Karjalankannaksella]] antanut [[miekkavala|julistuksen]], jossa toteaa ettei tulisi viemään miekkaansa tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Jatkosodassa Mannerheim antoi kuuluisan ns. ''[[miekantuppipäiväkäsky]]nsä'', jossa viittasi julistukseensa. Päiväkäskyssä oli mainintoja myös "suuresta”suuresta Suomesta"Suomesta”, mikä jo tuolloin aiheutti myös kielteistä huomiota poliittisissa piireissä.
 
[[Jatkosota|Jatkosodan]] aikana [[1941]] Suomi miehitti historiansa laajinta aluetta. Monet muuallakin kuin [[oikeisto]]ssa halusivat liittää Itä-Karjalan Suomeen. Perusteet olivat paitsi ideologisia ja poliittisia, myös sotilaallisia: niin sanottu kolmen kannaksen linja oli aiempaa rajaa helpompi puolustaa. Saksan ollessa tukena siihen oli mahdollisuus.
Jo [[Suomen sisällissota|sisällissodan]] aikana vuonna [[1918]] [[Carl Gustaf Emil Mannerheim]] oli [[Antrea]]ssa [[Karjalankannas|Karjalankannaksella]] antanut [[miekkavala|julistuksen]], jossa toteaa ettei tulisi viemään miekkaansa tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Jatkosodassa Mannerheim antoi kuuluisan ns. ''[[miekantuppipäiväkäsky]]nsä'', jossa viittasi julistukseensa. Päiväkäskyssä oli mainintoja myös "suuresta Suomesta", mikä jo tuolloin aiheutti myös kielteistä huomiota poliittisissa piireissä.
 
[[Jatkosota|Jatkosodan]] aikana [[1941]] Suomi miehitti historiansa laajinta aluetta. Monet muuallakin kuin [[oikeisto]]ssa halusivat liittää Itä-Karjalan Suomeen. Perusteet olivat paitsi ideologisia ja poliittisia, myös sotilaallisia: niin sanottu kolmen kannaksen linja oli aiempaa rajaa helpompi puolustaa. Saksan ollessa tukena siihen oli mahdollisuus.
 
Venäläisiä ja karjalaisia kohdeltiin eri tavoin. Venäjää puhuvan väestön etnistä taustaa tutkittiin, jotta saataisiin tietää, mikä osa siitä oli "kansallista”kansallista väestöä"väestöä” eli karjalaisia, mikä "epäkansallista”epäkansallista väestöä"väestöä” eli enimmäkseen venäläisiä. Venäläistä väestöä koottiin [[keskitysleiri|keskitysleireille]], jotta se olisi ollut helpompi siirtää pois.<ref>Suur-Suomen kahdet kasvot</ref>
 
===Itä-Karjalan sotilashallinto===
 
===Suomen idänkysymys===
[[Jatkosota|Jatkosodan hyökkäysvaihe]]essa hyökkäysvaiheessavuonna [[1941]], jolloin eläteltiin toiveita [[natsi-Saksa|Saksan]] voitosta [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitosta]], alettiin pohtia, mitä alueita Suomi voisi saada itselleen mahdollisessa rauhanteossa Neuvostoliiton kanssa. Saksan tavoitteena oli ottaa haltuunsa [[Astrahan]]–[[Arkangeli]]-linja, joka olisi mahdollistanut myös Suomen alueiden laajentamisen itään. Professori [[Jalmari Jaakkola]]n kirjoittama kirja, ''Die Ostfrage Finnlands'', suomeksi ''Suomen idänkysymys'', joka julkaistiin 29. elokuuta 1941, pyrki perustelemaan Itä-Karjalan valtausta. Kirja käännettiin englanniksi ja ranskaksi ja se sai kritiikkiä osakseen muun muassa Ruotsissa ja [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]].<ref name="Jatkosodan Kronikka">Jatkosodan Kronikka, 29.8.31.8.1941, s. 42. [[Gummerus]] [[1997]]. ISBN 951-20-3661-4</ref>
[[Astrahan]]–[[Arkangeli]]-linja, joka olisi mahdollistanut myös Suomen alueiden laajentamisen itään. Professori [[Jalmari Jaakkola]]n kirjoittama kirja, ''Die Ostfrage Finnlands'', suomeksi ''Suomen idänkysymys'', joka julkaistiin 29. elokuuta 1941, pyrki perustelemaan Itä-Karjalan valtausta. Kirja käännettiin englanniksi ja ranskaksi ja se sai kritiikkiä osakseen muun muassa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.<ref name="Jatkosodan Kronikka">Jatkosodan Kronikka, 29.8.31.8.1941, s. 42. [[Gummerus]] [[1997]]. ISBN 951-20-3661-4</ref>
 
Suomen opetusministeriö perusti 11. joulukuuta 1941 [[Valtion tieteellinen Itä-Karjalan toimikunta|Tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan]], jonka tarkoituksena oli ohjata Itä-Karjalaa koskevaa tutkimusta, jotta alueesta muodostuisi mahdollisimman tarkka kuva. Toimikunnan ensimmäisenä puheenjohtajana oli [[Helsingin yliopisto]]n rehtori [[Kaarlo Linkola]] ja toisena [[Väinö Auer]]. Oikeusoppineet valmistelivat kansainvälisoikeudellisia perusteluja sille, miksi Suomen tulisi saada haltuunsa Itä-Karjala.
===Internointileirit===
{{Pääartikkeli|[[Itä-Karjalan keskitysleirit]]}}
Valloitetulle alueelle perustettiin [[Itä-Karjalan keskitysleirit|internointileirejä]], joita omana aikanaan nimitettiin aluksi "keskitysleireiksi"”keskitysleireiksi” ja sittemmin "siirtoleireiksi"”siirtoleireiksi”.<ref>Laine, Antti 1982: ''Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944'', s. 116, 122, 346–348, kuvaliite. Helsinki: Otava.</ref> Niihin suljettiin:<ref>Laine, Antti 1982: ''Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944'', s. 122. Helsinki: Otava.</ref>
 
# ''"epäkansallista"epäkansallista” eli syntyperältään ei-[[Suomalais-ugrilaiset kielet|suomensukuista]]<ref name="kk2">Laine, Antti 1982: ''Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944'', s. 106. Helsinki: Otava; Kulomaa, Jukka 1989: ''Äänislinna. Petroskoin suomalaismiehityksen vuodet 1941–1944'', s. 67–75. Historiallisia Tutkimuksia 148. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.</ref> väestöä, ''"niiltä alueilta, joilla heidän oleskeluaan sotatoimia silmälläpitäen ei voitu sallia"'';
# ''"poliittisesti epäluotettavia sotilashallintoalueen ''kansalliseen'' [eli syntyperältään [[Suomalais-ugrilaiset kielet|suomensukuiseen]]]''<ref name="kk2"/>'' ja epäkansalliseen väestöön kuuluvia henkilöitä"'';
# ''"poikkeustapauksissa muitakin sotilashallintoalueen väestöön kuuluvia henkilöitä, joiden vapaana oloa ei pidetty suotavana"''.
 
[[Äänisentauksen piiri|Äänisniemen]], [[Syväri|Syvärinlaakson]]nlaakson ja [[Karhumäen piiri|Maanselänkannaksen väestöä]], joka perinteisesti sattuu puhumaan venäjää, siirrettiin etulinjasta taemmaksi leireihin paitsi neuvostopartisaanien hyökkäysten ehkäisemiseksi myös siviilien itsensä suojelemiseksi. Äänisniemelle oli tätä paitsi pakkautunut ei-suomensukuista syntyperää olevia pakolaisia eri puolilta [[Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta|Karjalais-suomalaista sosialistista neuvostotasavaltaa]]; odottaessaan turhaan kuljetusta [[Äänisjärvi|Äänisjärven]] ylitse he jäivät Suomen puolustusvoimien käsiin. Tutkimuskirjallisuuden perusteella voi arvioida, että rintamien läheltä evakuoituja taikka pakolaisia saattoi olla jopa 16.&nbsp;600 Itä-Karjalan leireihin sijoitetuista ihmisistä. Tämä tarkoittaisi yli 69 prosenttia leirien korkeimmasta väkiluvusta, joka oli 23.984 henkeä, 1. huhtikuuta 1942.<ref>Ks. Laine, Antti 1982: ''Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944'', s. 115, 117–118, 130–131, 485–488. Helsinki: Otava.</ref>
 
Kuolleisuus miehitetyn Itä-Karjalan "keskitysleireillä"”keskitysleireillä” oli huomattavasti korkeampi kuin saman alueen vapaan väestön keskuudessa (26‰26&nbsp;‰), saatikka Suomessa (13,1‰1&nbsp;‰) – jopa 137,5‰5&nbsp;‰. Varsinaisena syynä Itä-Karjalan leiriläisten korkeaan kuolleisuuteen näyttää olleen heikko ravitsemustilanne, ja jossain määrin myös heidän ikärakenteensa: 20–30 -vuotiaiden naisten sekä alaikäisten lasten (lähes 50&nbsp;%) suuri suhteellinen osuus.<ref>Laine, Antti 1982: ''Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944'', s. 116, 227–248, 487. Helsinki: Otava.</ref>
 
==Aatteen sammuminen==
{{lähteetön}}
Suur-Suomi-aatteen kulta-aikaa oli 1910-luku. 201920-luvulla aatteen suosio hiipui, mutta nousi vielä hetkeksi suosioon jatkosodan aikana. Jatkosodan loppu käytännössä sammutti Suur-Suomi-aatteen, koska sen toteuttamiselle ei enää ollut poliittisia eikä sotilaallisia edellytyksiä. Neuvostoliitto oli voittanut sodan ja laatinut Suomelle ankarat rauhanehdot, jossa muun muassa Suomen alue entisestään pieneni. Lisäksi [[kansallissosialismi]]n ja [[fasismi]]n kaatumisen jälkeen [[nationalismi|nationalistis]]-ekspansiivisia ajatuksia ei enää katsottu hyvällä. Suur-Suomi-aatetta kannattaneet [[Akateeminen Karjala-Seura]] ja [[Isänmaallinen Kansanliike|IKL]] lakkautettiin. Osaltaan asiaan vaikutti luultavasti myös se, että itäkarjalaiset eivät olleet miehitysaikana yksimielisesti tukemassa Suomen aluelaajennushanketta, vaan suuri osa heistä suhtautui suomalaisiin kuin miehittäjiin: välinpitämättömästi saadessaan olla rauhassa ja vihamielisesti jouduttuaan paineeseen.<ref>Tarkka, Jukka (1987): Ei Stalin eikä Hitler - Suomen turvallisuuspolitiikka toisen maailmansodan aikana. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-09751-2</ref> Itäkarjalaiset olisivat mieluummin ottaneet suomalaisilta vastaan materiaalista kuin "hengellistä"”hengellistä” apua, aivan kuten heimosodissakin.
 
Samaten kulttuurinen pohja putosi aatteelta, kun yhteydenpito Neuvostoliiton alaisuuteen jääneisiin suomensukuisiin kansoihin vaikeutui ja byrokratisoitui. Vasta Viron itsenäistymisen ja Neuvostoliiton romahtamisen myötä yksityisten kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet ovat alkaneet elpyä.
== Vastaavanlaisia aatteita==
 
* [[Panslavismi]] - ajatus kaikkien [[slaavit|slaavien]] yhteenliittämiestä
* [[Pangermanismi]]
* [[Skandinavismi]] - ajatus [[skandinaavit|skandinaavien]] yhteydestä
 
== Katso myös ==
22 996

muokkausta