Ero sivun ”Ydinsota” versioiden välillä

Ydinaseiden kuljettamiseen ennalta valittuun kohteeseen käytetään [[Mannertenvälinen_ohjus|mannertenvälisiä ohjuksia]], [[Strateginen_ilmapommitus|strategisia pommikoneita]] ja [[sukellusvene]]istä laukaistavia [[Ballistinen_ohjus|ballistisia ohjuksia]]. [[Supervalta|Supervalloilla]] ovaton käytössä kaikki näistä käytössäkolme, jolloin puhutaan ydin- tai strategisesta triadista: ilmasta, mereltä ja maalta laukaistavista aseista. Pienemmillä ydinasevaltioilla näistä kuljetuslaitteista on käytössä vain yksi tai kaksi.

Ensimmäiseksi tunnetuksi ydinase[[Doktriini|doktriiniksi]] tuli Yhdysvaltain ''massiivisen kostoiskun oppi'', joka sai nimensä ulkoministeri [[John Foster Dulles]]in 12.1.1954 pitämän puheen mukaan. Siitä tuli myös NATOn ydinaseoppi (MC 14/2), joka hyväksyttiin toukokuussa 1957.<ref>Forss, s. 5</ref> Doktriini sai osakseen kovaa arvostelua jo 1950-luvulla ja Kennedy korvasi sen [[Robert McNamara]]n laatimalla ''joustavan vastaiskun'' doktriinilla. Se oli tarkoitettu ainoastaan liittolaisille, ja NATO hyväksyi sen joulukuussa 1967. ja''Joustavan sevastaiskun doktriini'' on ollut siitä lähtien käytössä.<ref>Forss, s. 10</ref>

McNamara alkoi myös käyttää termiä ''molemminpuolinen varma tuho'' ({{k-en|[http://en.wikipedia.org/wiki/Mutual_assured_destruction Mutual Assured Destruction]}}, MAD). Se tarkoittaa tilannetta, jossa ydinaseiden laajamittainen käyttö aiheuttaisi sekä puolustajan, ettäja hyökkääjän täydellisen tuhoutumisen. Sen mukaan vahvan ydinpelotteen rakentaminen olisi välttämätöntä samojen [[ase]]iden käytön estämiseksi. ”[[Kauhun_tasapaino|Kauhun tasapainon]]” opin mukaan kumpikaan osapuoli ei uskaltaisi laukaista ensi-iskua oman tuhonsa pelossa. MAD:n on väitetty estäneen avoimen sodan [[kylmä sota|kylmän sodan]] aikana [[1950-luku|1950-]] ja [[1960-luku|1960-luvuilla]] [[Yhdysvallat|Yhdysvaltojen]] ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] välillä, vaikkakin supervallat kävivät tavanomaisilla aseilla pienempiä [[Proxy-sota|sijaissotia]] eri puolilla maailmaa.

Siihen sisältyi ''counterforce''-painotus, eli vastustajan sotilaallisten kohteiden ja ydinasejärjestelmien tuhoaminen siviilikohteiden sijasta oli etusijalla. Ydinasetehtävät jaettiin kolmeen perustehtävään:<ref>Forss, s. 12</ref>

* tehtävä Alpha: asutuskeskusten ulkopuolella olevien Neuvostoliiton, Varsovan maiden ja Kiinan strategisten ydinaseiden kantolaitteiden tuhoaminen sekä komentokeskusten tuhoaminen, että