Ero sivun ”Ensimmäinen ristiretki” versioiden välillä

Valtakuntaa luodessa syntyi erimielisyyksiä, mitkä johtivat sisällissotiin. Ensin syynä oli sukulaisten suosiminen ja myöhemmin šiiat vaativat, että kalifin tulisi olla Muhammadille verisukulainen, joksi he eivät sunnilaisia [[umaijadit|umaijaideja]] kelpuuttaneet. 700-luvun puolivälissä sunnalaisuutta tunnustaneet [[abbasidit]] kukistivat verisissä taisteluissa vallassa olleet umaijaidit ja perustivat oman kalifaatinsa. Valtamuutos ei vieläkään kelvannut šiioille, joiden mielestä vain Muhammadin serkun [[Ali ibn Abi Talib]]in jälkeläinen oli kyllin arvokas hallitsijaksi. Abbasidien dynastian valta Bagdadissa näytti rapistumisen merkkejä. Egyptissä nousi valtaan šiialaisuutta tunnustaneet [[fatimidit]], jotka perustivat alueelle kilpailevan kalifaatin. Fatimidien alkutaival oli voitokas, sillä he saivat kaapattua abbasidien hallitsemia alueita. Fatimidikalifi [[Al-Hakim bi-Amr Allah]] määräsi Jerusalemin valloitettuaan [[Pyhän haudan kirkko|Pyhän haudan kirkon]] tuhottavaksi. Länsi-Euroopassa teko ei saanut kiitosta.

{{Ristiretki}}

 

Seldžukit olivat sunnalaisuuden omiessaan omineet myös aggressiivisen asenteen šiioja kohtaan. Sen vuoksi heidän seuraava päämääränsä oli Egyptin vapauttaminen ”harhaopista”. Kristittyjen painostaminen oli sitä vastoin satunnaista, mutta kuitenkin voimakasta. 1000-vuosisadan puolivälissä seldžukit hyökkäilivät Bysantille kuuluvaan [[Armenia]]an, ja heidän vaikutusvaltansa ulottui jo vuosikymmentä myöhemmin [[Anatolia]]an ja [[Kilikia]]an saakka.<ref>''The Crusades: A History'', s. 2</ref> Turkin seudulta kumpuava uhka sai Bysantin keisarin hätääntyneeksi, sillä aiemmin käydyt sodat olivat verottaneet armeijan iskukykyä oleellisesti. Vähä-Aasia oli vuoteen 1095 mennessä kokonaisuudessaan menetetty seldžukeille.