Ero sivun ”Kekkosen konstit” versioiden välillä

Marraskuussa [[1938]] Kekkonen katsoi asian taas ajankohtaiseksi, sillä seuraavana kesänä oli tarkoitus järjestää [[eduskuntavaalit]]. Kekkosen mielestä IKL:n lakkauttaminen olisi tarjonnut myös tilaisuuden osoittaa ulkoministeri [[Rudolf Holsti]]n eron ulkomailla synnyttämät huhut [[Hitlerin natsi-Saksa|Hitlerin Saksan]]n vaikutusvallan kasvusta Suomessa tuulesta temmatuiksi. Nyt Kekkonen otti asian esille hallituksen iltakoulussa ja esitteli perin pohjin lakkautusta puoltavaa materiaalia. Kekkonen perusteli esitystään muun muassa vuonna 1930 tehdyllä yhdistyslain muutoksella, jonka nojalla sellainen yhdistys, joka oli perustettu jatkamaan oikeuden päätöksellä lakkautetun yhdistyksen toimintaa, voitiin lakkauttaa ilman eri päätöstä. Hän pyrki osoittamaan, että IKL jatkoi lakkautettujen [[Lapuanliike|Lapuanliikkeen]] ja [[Sinimustat]]-järjestön toimintaa. <ref> Tarkka - Tiitta 1987, s. 119. </ref> Puuduttavan kolmen tunnin esittelyn jälkeen hallitus oli valmis valtuuttamaan Kekkosen aloittamaan lakkautustoimet.

IKL:n lakkautusprosessin epäonnistuminen oli ankara isku Urho Kekkoselle, joka oli pannut asiassa peliin kaiken arvovaltansa. Sekä poliittinen oikeisto että Kekkosen oman puolueen Maalaisliiton oikeistosiipi hyökkäsivät häntä vastaan ja hän sai jopa useita tappouhkauksia, joiden vuoksi hän joutui hankkimaan taskuaseen. <ref> Tarkka - Tiitta, 1987, s. 119. </ref> [[Max Jakobson]]in mukaan prosessissa oli paljolti kysymys Kekkosen halusta nostaa omaa profiiliaan, koska yleinen suhtautuminen äärioikeistolaisiin liikkeisiin oli jo tuolloin muuttunut Suomessa kielteisempään suuntaan, IKL:n kannatus heikkenemässä ja [[Kansallinen Kokoomus]] tehnyt [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] johdolla selvän pesäeron äärioikeistoon. <ref> Jakobson, 2003, s. 174. </ref>