Ero sivun ”Suomen Maaseudun Puolue” versioiden välillä

104 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 78:
SMP:n sisällä kytenyt sukupolvien välinen ristiriita kärjistyi vaalikaudella 1983−1987. Pekka Vennamo ja Urpo Leppänen edustivat puoluetta hallituksessa. Veikko Vennamo puolestaan johti eduskuntaryhmää vanhalla oppositioasenteella, mikä toi poliittiseen kielenkäyttöön termin ''vanhavennamolaisuus''.<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988'', s. 111. Otava 1987, Helsinki.</ref> Tämä saattoi puolueen ministerit huonoon valoon, ja tilanne koetteli SMP:n suhteita muihin puolueisiin. Esimerkiksi [[Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus|Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden]] jälkeen käydyssä kiihkeässä eduskuntakeskustelussa Veikko Vennamo esitti ponnen, jonka mukaan Suomen tulisi luopua [[ydinvoima]]sta. Pääministeri Kalevi Sorsa katsoi SMP:n pyrkivän lipeämään hallituksen energiapoliittisesta linjasta ja hallitus oli vähällä kaatua. Tätä seurasi isän ja pojan julkinen yhteenotto. Pekka Vennamo syytti isäänsä puoluejohdosta piittaamattomaksi puolueen varjojohtajaksi ja uhkasi erota puheenjohtajan paikalta. Kriisi ratkesi heinäkuussa 1986, kun Veikko Vennamo jätti eduskuntaryhmän puheenjohtajuuden [[J. Juhani Kortesalmi|J. Juhani Kortesalmelle]].<ref>Räisänen 1989, s. 42–45.</ref> Kivulias sukupolvenvaihdos saatiin päätökseen, kun Veikko Vennamo ei enää asettunut ehdokkaaksi [[eduskuntavaalit 1987|vuoden 1987 eduskuntavaaleissa]].<ref>Jukka Tarkka - Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi - Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 293. Otava 1987, Helsinki.</ref>
 
SMP:n käymistila ilmeni myös yksittäisinä lohkeamina. SMP:n monivuotinen 2. varapuheenjohtaja '''Aune Rutonen''' erosi vuonna 1982 ja julistautui sitoutumattomaksi kunnanvaltuutetuksi Haukiputaalla. Niin ikään SMP:n nuorten liiton KSNL:n puheenjohtaja '''Matti Rutonen''' jätti puolueen vuonna 1982. Kansanedustaja [[Reijo Enävaara]] kuoli 1984 ja tilalle tullut [[Ulla Bogdanoff]] erosi puolueesta talvella 1986 katsottuaan SMP:n muuttuneen entistä vasemmistolaisemmaksi{{lähde}}<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1988'', s. 162. </ref> ja liittyi [[Perustuslaillinen oikeistopuolue|Perustuslailliseen oikeistopuolueeseen]]. Enemmän huomiota herätti Urpo Leppäsen lähtö kolme vuotta myöhemmin. Leppänen riitautui Pekka Vennamon kanssa. Myös J. Juhani Kortesalmen nimitys [[Mikkelin lääni]]n maaherraksi kesällä 1989 oli oire puolueen sisäisistä jännitteistä{{lähde}}. Lisäksi suurin osa puolueen kansanedustajista putosi eduskunnasta vuonna 1987. Vapaaehtoisesti luopuivat Vennamon lisäksi [[Mikko Vainio]] ja [[Urho Pohto]].
 
SMP:n voima alkoi heiketä Veikko Vennamon jätettyä politiikan. Niin sanottu [[rötösherrajahti]] hiipui vaalikauden 1983–1987 aikana Salora- ja Valco-jutuista, Helsingin metrojupakasta ja [[Noppa-juttu|Noppa-jutusta]] seuranneiden oikeudenkäyntien päätyttyä.{{lähde}}<ref>Johannes Virolainen: ''Viimeinen vaalikausi'', s. 90. Otava 1991, Helsinki</ref> Vuoden 1987 eduskuntavaaleissa SMP menetti seitsemän paikkaa saaden uuteen parlamenttiin yhdeksän edustajaa. Puolue meni mukaan vaalien jälkeen muodostettuun [[Holkerin hallitus|Harri Holkerin hallitukseen]] ja Pekka Vennamo sai [[liikenneministeri]]n salkun. Ministeri jätti politiikan siirtyessään [[Posti- ja telelaitos|Posti- ja telelaitoksen]] pääjohtajaksi syksyllä 1989. Tilalle nousi Raimo Vistbacka.
Rekisteröitymätön käyttäjä