Ero sivun ”Ämmän ruukki” versioiden välillä

'''Ämmän Ruukki''' oli [[järvimalmi]]a [[rauta|raudaksi]] jalostanut [[rautaruukki]] [[Suomussalmi|Suomussalmen]] [[Kiantajärvi|Kiantajärvestä]] laskevan [[Emäjoki|Emäjoen]] Ämmäkoskessa [[vuosi]]na [[1841]]-[[1878]]. Tuolloin kulta-aikaansa elänyt tehdas muistuttaa nykypolvia [[Suomussalmi (taajama)|Ämmänsaaressa]] enää nimissä Ruukin koulu ja Ruukinkangas.

 

Jo 1800-luvun alussa oli kappalaisen apulainen Johan Gerhard Snellman rakentanut Ämmäkosken rannalle harkkohytin eli -uunin, mutta sen toiminta lakkasi nopeasti.<ref>Ikola Kyllikki, Ämmän ruukki. Teoksessa Suomussalmi-kirja. Helsinki 1968. </ref>

 

Suomussalmen Ämmän Ruukin pisti alulle silloinen [[Hyrynsalmi|Hyrynsalmen]] [[kirkkoherra]] Johan Wegelius, joka kappeliseurakunnissa kulkiessaan oli tutustunut rautatehtaan perustamisen edellytyksiin. Kesäkuun 3. päivänä [[1841]] [[Oulun lääni]]n [[maaherra|kuvernööri]] antoikin luvan perustaa Emäjoen itäisen lähtöhaaran varrelle yhdellä tai kahdella piipulla varustetun harkkohytin, 20-leiviskäisen vasaran ja kaksi ahjoa. Käyttöön luovutettiin kosken molemmat rannat. Ämmän ruukille myönnettiin 20 verotonta vuotta. Malmi aiottiin ottaa [[Kiantajärvi|Kianta-]] , Kylmä-, Pässämä-, Vuokki-, [[Pesiöjärvi|Pesiö-]] ja Näljängänjärvistä. Talonpojat huolehtivat järvimalmin kuljetuksen [[hevonen|hevosilla]] tehtaalle jalostettavaksi.

 

Vuonna [[1845]] Wegeliuksen kuoltua hänen poikansa ottivat ruukin haltuunsa. Toimintaa vaikeutti ongelmallinen kuljetus, tulvat ja jopa sopivan työvoiman saatavuus. Vuonna [[1856]] veljekset myivät ruukin Kiannan virasta eronneelle nimismiehelle Karl Alarik Castrenille. Castren vuorostaan myi jo seuraavana vuonna osan ruukista ja loput v. [[1859]] [[oulu]]laiselle liikemiesyhtiölle, johon kuuluivat kauppaneuvokset [[Ferdinand Granberg]], [[Frans Johan Franzén]], nimismies Matts Emanuel Ringwall sekä kenties Pohjois-Suomen

tuon ajan merkittävin liikemies, [[kauppaneuvos]] ja myöhemmin laivanvarustaja [[Johan Gustav Bergbom]]. Ämmän ruukkiyhtiön tarkoituksena oli perustaa kotimaisen raaka-aineen varaan rautatehtaita, jotka soveltuisivat laivanrakennustarkoituksiin. Lisäksi yhtiö halusi harjoittaa Ämmässä [[sahateollisuus| sahateollisuutta.]] Sahatoiminnan laajentaminen hautautui erilaisten riitojen alle. Vain pieni kotitarvesaha sai toimia ja senkin lääninmetsänhoitaja sulki v. 1860.

 

Vuonna [[1864]] [[Kurimon ruukki|Kurimon]] ja Ämmän ruukit yhtyivät Kurimon–Ämmän Rautatehdas Osakeyhtiöksi. Toimeenpanevaksi johtajaksi tuli Axel Backman, jonka ansioiksi on kirjattu varsinkin kokeet [[teräksen valmistus|teräksen valmistamisessa]].

Ruukkien yhdistämisen myötä painopiste siirtyi Utajärvelle Kurimoon ja uudistuksia toimeenpantiin molemmissa ruukeissa. Ämmässä mm. rakennettiin valmiiksi [[putlaus]]laitos, kaksi naulavasaraa ja yhdeksän hiiliuunia. Kurimossa kokeiltiin teräksen valmistusta Suomussalmelta tuodusta järvimalmista. Siihen pantiin paljon toiveita ja raudan tuotanto kasvoi huomattavasti. Tavara matkasi talvisin pororaidoilla Ämmästä Utajärvelle. Kesäisin raaka-aine

[[Utajärvi|Utajärvelle]].

 

Vuoden [[1867]] kato laski ostokykyä ja hintoja. Uuden rahan, [[markka|markan]] kurssi oli korkeampi kuin [[rupla]]n ja tämä vaikutti lamaannuttavasti talouselämään. Molemmat ruukit tiloineen jäivät velkojien armoille [[1868]]. Ämmän ruukkiin kuuluivat tuolloin Hulkonniemen ja Oilolan tilat sekä Rantalan torppa kirkonkylässä. Toiminta pysähtyi lähes 3 vuodeksi.

 

[[1872]] alkoi värikäs vaihe ruukin historiassa kun englantilainen yhtiö The Finland Charcoal Iron Works Company osti molemmat ruukit kauppaneuvos Bergbomilta. Toimitusjohtajana paikalla toimi Herbert Barry.

Englantilaiseen kauteen liittyy ensimmäisen höyrylaivan tulo Kiannalle. Rahvaskin oli kutsuttu juhliin, joissa orkesteri soitti, [[ranskalainen]] [[viini]] virtasi ja ruukin mamsellit esiintyivät [[Pariisi]]sta hankituissa puvuissa.<ref> [[Kaleva (sanomalehti)|Kaleva]] n:o 87, 1937</ref> Paikkakuntalaiset perustivat Kiannan Höyryveneosakeyhtiön malmin kuljetusta varten ja ostivat siihen tarkoitukseen v. [[1874]] kahdeksan [[hevosvoima]]n [[höyrykone|höyryveneen]]. Veneen nimi oli Alku.<ref>[http://turkusteamers.com/paikallisliikenne/wilkas/laiva.html WILKAS (VILKAS)]</ref>

 

Englantilaisvetoisen yhtiön toiminta oli alkanut aikana, jolloin rautateollisuudessa suhdanteet olivat kääntyneet laskusuuntaan. Toiminta Ämmässä lakkasi vuonna [[1877]] ja yhtiö teki konkurssin v. [[1878]].

Suomussalmi-kirjaan on kirjattu koruton arvio englantilaiskaudesta: "Johtajien epärehellisyys kirjanpidossa sekä holtiton elämänmeno kaukana Lontoon päämajasta lienevät olleet painavia lisäsyitä yrityksen epäonnistumiseen. Vararikon jälkeen ruukin johtajista toinen oleskeli ensin Muhoksella maanviljelijänä ja pakeni sitten Amerikkaan, toinen maannee ruukin viimeiset asiakirjat salkussaan Lontoon [[Thames]]in pohjassa. Lisäksi liian

leipää ja juotiin ulkomailta hankittuja viinejä."

 

Vuonna [[1885]] tehtaanomistaja Victor Åkerblom osti sen mitä ruukeista oli jäljellä. [[1896]] omistajaksi tuli edellisen poika Robert. Ilmeisesti vähäistä toimintaa oli ruukin puitteissa ja

laitosta hoiti noihin aikoin Birger Bisi, myöhemmin metsänhoitaja M.J. Waenerberg. Vanha yövahti Ukko-Pellikka huolehti vielä siitä ettei tulipaloja päässyt syttymään. Ilmari Kiannon isä

[[rovasti]] August Benjamin Calamnius on kertonut tuona aikoina harjoitetun nopeasti edistyvää ryöstöviljelyä tehtaalla, sillä suurin osa irtaimesta rautatavarasta sekä kaikki kivirakennukset myytiin yksi toisensa jälkeen. [[Masuuni]] hävitettiin v. 1909.

 

Tyttövuotensa Ämmän ruukilla asui nuorena kuollut [[lyyrikko]] [[Isa Asp]] ([[1853]]-[[1872]]). Hänen isänsä Jaakko toimi Ruukin pääkirjanpitäjänä ja perhe asui [[Suomussalmi (taajama)|Ämmässä]] vuosina [[1859]]-[[1869]].

 

Rovasti A.B. Calamnius ja hänen vaimonsa Cecilia s. Lundahl, [[Ilmari Kianto|Ilmari Kiannon]] vanhemmat muuttivat Suomussalmelle vuonna [[1879]] ruukin toiminnan jo lakattua. Ilmari oli tuolloin 5-vuotias ja hänen 1930-luvulla kirjoittamansa ruukkiympäristöön sijoittuva romaani Patruunan tytär pohjautunee aikalaisten kertomuksiin.

 

Axel Backman näyttää olleen se Kiannon [[isäntä|patruuna]] Börje Böckling, jonka tytär isänsä katkeroittaen rakastui Ämmän ruukin [[seppä]]än. Tarina sivuaa monelta kantilta ruukin toimintaa aina yövahdin toimista porokuljetuksiin, herrasväen juhliin ja ruukin arkipäivään. Nuorten romanssi on paratiisiunenomainen. Sen sijaan vanhan patruunan ihmissuhdekiemurat ikääntynyt kirjailija kutoo taitavasti, ellei julmasti. Voi olla että patruuna paheineen, nuoreen naiseen rakastumisineen edustaa jonkinlaista heijastumaa boheemista kirjailijasta itsestään, ainakin vahvasta elämänkokemuksesta tarina kertoo.<ref>Ilmari Kianto, Patruunan tytär, 1933</ref>

 

== Ruukki ja nykyaika ==