Ero sivun ”Henrik Ibsen” versioiden välillä

Vuonna 1891 Ibsen palasi Norjaan, missä hän jatkoi kirjoittamistaan vuoteen 1900 asti. Hänen avioliittonsa oli iloton, mutta ystävyyssuhteet nuorempiin naisiin rikkoivat yksitoikkoisuutta. Vuonna 1893 hänelle myönnettiin Pyhän Olavin ritarikunnan suurristi.

 

 

Linnassa järjestettyjen tanssiaisten jälkeen vuonna 1900 Ibsen sairastui. ''Aftenposten''-lehdessä kirjoitettiin joitakin päiviä myöhemmin, että Ibsen oli "influessan kourissa" eikä voinut ottaa vastaan vieraita syntymäpäivänään 20. maaliskuuta.<ref>Erik Henning Edvardsen: Henrik Ibsen om seg selv (2001) s. 306-316 </ref> Jälkeenpäin on spekuloitu, oliko oikeasti kysymyksessä Ibsenin ensimmäinen [[aivohalvaus]].<ref>Jan C. Frich, Erlend Hem (op.cit Erik Henning Edvardsen: Henrik Ibsen om seg selv). Den fatale historie – Ibsens helse i hans siste år Tidsskrift for Den norske lægeforening 2006, 126: 1497–1501</ref> Joka tapauksessa Ibsenin heikkenevä terveys esti kirjallisen uran jatkon, vaikka hän antoikin yhä haastatteluja. Bjørnson vieraili 70-vuotispäivänään 8. joulukuuta vuonna 1902 Ibsenin luona, sillä tämä oli liian sairas lähteäkseen kotoaan. Ibsen otti hänen kätensä omiens väliin, ja sanoi, että kaikista "muistelen useimmin sinua. Olit rakkaimpani. Sinua ajattelin myös hänen kohdallaan... lääkintäupseerin..." "Lääkintäupseerin?", Bjørnson ihmetteli, ja molemmat miettivät hyvän tovin, ennen kuin tajusivat, että kyse oli ''En folkefiende'' -näytelmän tohtori Stockmannista.<ref>Francis Bull: Tradisjoner og minner (s. 140-41), forlaget Gyldendal, Oslo 1945</ref>