Ero sivun ”Joutilaisuus” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jäsentely
tarkennus lähteeseen
Rivi 23:
Paikallisilla ja yleisillä rangaistussäädöksillä talojen isännille avautui samalla mahdollisuus siirtää lastensa ja palkollistensa kurinpito- ja kasvatusvastuu kylä- ja pitäjähallinnon sekä viranomaisten harteille, koska yksityinen talollinen ei aina voinut työvoiman vaikean saatavuuden takia vaatia alustalaisiltaan säädösten ehdotonta noudattamista. Tätä ehdottomuutta painottivat kuitenkin uskonnolliset näkemykset, sillä kirkollisissa piireissä pidettiin nuorten erilaisia ajanvietteitä sekä synnillisinä että turmiollisina. Paikalliset itsehallintoelimet eivät puolestaan kyenneet järjestyksenpitoon vastaamaan juuri muuten kuin pelkin rangaistuksin.
 
Työtä tekevän väestön työolojen kiristymiseen vaikutti osaltaan pitkään jatkunut työvoimapula, sillä samaan aikaan kun tervan- ja kydönpoltto sekä muut maatalouden sivuelinkeinot vaativat runsaasti työvoimaa, lisääntyivät nuorten vapaa-ajan harrastukset. Siksi paikallishallinnon elimet olivat pitkin 1700-lukua pyrkineet erilaisin rangaistuksin rajoittamaan nuorten vapaa-aikaa ja yhdessäolomuotoja, jotta työvoima olisi arkipäivinä tehokkaassa käytössä. Tämän kehityksen huipennukseksi syntyivät 1800-luvun alun joutilaisuussäännöt, jotka menettivät merkityksensä vasta elinkeinojen vapauttamisen myötä. <ref> Kallio, Reino , Maalaisnuorten huvittelukulttuurin juuret, http://historiatieto.wordpress.com/nuorten-huvittelukulttuuuri-rangaistuskohteena/</ref>
 
==Katso myös==