Ero sivun ”Coline Mattel” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 8:
'''Coline Mattel''' (s. [[3. marraskuuta]] [[1995]]) on [[ranska]]lainen [[Mäkihyppy|mäkihyppääjä]].
 
Mattel on kilpaillut Continental Cupissa vuodesta [[2007]] lähtien. Hän on voittanut kuusi osakilpailua ja sijoittui kauden [[2010]]–[[2011]] kokonaiskilpailussa toiseksi. [[Mäkihypyn maailmancup|Naisten maailmancupin]] ensimmäisessä osakilpailussa [[Lillehammer]]issa joulukuussa 2011 hän sijoittui toiseksi. Ensimmäisen osakilpailuvoittonsa hän saavutti [[Sotši]]ssa joulukuussa 2012. Hän voitti samalla kaudella myös [[Sapporo]]ssa. Palkintokorokkeelle hän on sijoittunut yhteensä kahdeksan kertaa (25.2.2013kauden 2012–2013 loppuun mennessä). Hän sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmanneksi [[Mäkihypyn maailmancup 2012–2013|kaudella 2012–2013]].
 
Mattel osallistui [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut|MM-kisoihin]] vuonna [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2009|2009]], jolloin hän sijoittui viidenneksi. Hän voitti pronssia [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011|Oslon kisoista 2011]] ja sijoittui neljänneksi [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2013|Val di Fiemmessä 2013]].