Ero sivun ”Vanessa Kurri” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kaksi lähdettä, jotka eivät lähteistä
kahden ulkoisen linkin muutos, lähde tarkemmin -mallineiden poisto (muuta ongelmaa noiden lähteiden kanssa ei käsittääkseni ollut kuin, että aiemmat linkit eivät enää johtaneet oikeille sivuille) + muutama muutos tekstiin
Rivi 1:
'''Vanessa Kurri''' (o.s. '''Forsman''', s. [[27. tammikuuta]] [[1977]] [[Porvoo]]{{Lähde|13. tammikuuta 2013}}) on suomalainen malli ja juontaja. Hänet valittiin [[Miss Suomi|Miss Suomeksi]] vuonna [[1999]]. [[Miss Baltic Sea]] -kilpailussa hän oli ensimmäinen perintöprinsessa ja [[Miss Skandinavia]] -kilpailussa toinen perintöprinsessa. Koulutukseltaan Kurri on ylioppilas ja tradenomi. Tällä hetkellä Vanessa Kurri on [[Liv tv]]-kanavallatelevisiokanavalla esitettävän Vanessa &ja Pikkuväkipikkuväki -ohjelman juontaja ja kotiäiti.
 
Vanessa Forsman alkoi seurustella jääkiekkoilija [[Jari Kurri]]n kanssa vuonna 2000. He avioituivat 17. heinäkuuta 2004 [[Porvoon Tuomiokirkossatuomiokirkko|Porvoon tuomiokirkossa]]. Heillä on neljä yhteistä lasta, Odessa, Alissa, Paulus ja Isla.<ref>[{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1624226/vanessa-ja-jari-kurrin-lapselle-erikoinen-nimi] | Nimeke = Vanessa ja Jari Kurrin lapselle erikoinen nimi | Julkaisija = MTV3 | Ajankohta = 26.9.2012 | Viitattu = 13.3.2013 }}</ref> Kurrit asuvat [[Espoo]]ssa.
 
Keväällä [[2007]] aikana Kurri osallistui [[MTV3]]|MTV3:n]] [[Tanssii tähtien kanssa]] -ohjelmaan parinaan tanssinopettaja [[Marko Keränen]]. Pari putosi kilpailusta kolmantena. Keväällä 2008 Kurri juonsi kyseisen ohjelman kolmannen tuotantokauden yhdessä [[Marco Bjurström]]in kanssa.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä=HS.fi | Nimeke=Vanessa Forsmanista juontaja Tanssii tähtien kanssa -kisaan| Ajankohta=29.11.2007 | Osoite=http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/1135232204447| Julkaisija=Helsingin Sanomat | Luettu= | Kieli= }}</ref> Hän on kertoi olevansa kiinnostunut juontamaan myös ohjelman seuraavan kauden,<ref>[{{Verkkoviite | Osoite = http://viihdewww.mtv3.fi/uutisetviihde/muut.shtml/tanssitko-ensi-vuonna-tahtien-kanssa-jari-kurri/2008/10/737419?kurri_jari | Nimeke = Tanssitko ensi vuonna tähtien kanssa, Jari Kurri?] | Julkaisija = MTV3 | Ajankohta = 25.10.2008 | Viitattu = 13.3.2013 }}</ref>{{lähde tarkemmin}}, mutta sittemmin sanoi keskittyvänsä perheeseenäperheeseensä. Hänen sijastaan juontajana nähtiin [[Vappu Pimiä]].<ref>[{{Verkkoviite | Osoite = http://viihdewww.mtv3.fi/uutisetviihde/televisio.shtml/vappu-pimiasta-tanssii-tahtien-kanssa--ohjelman-juontaja/2009/01/779491?pimia_vappu | Nimeke = Vappu Pimiästä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman juontaja!] | Julkaisija = MTV3 | Ajankohta = 14.1.2009 | Viitattu = 13.3.2013 }}</ref>{{lähde tarkemmin}}
 
== Viitteet ==