Ero sivun ”Hämäläiset” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tuo väite vaikuttaa vitsiltä, annettu lähde ei näytä antavan tukea väitteelle, eikä missään muuallakaan näy tukea tuolle.
→‎Hämäläisten historia: otetaan pois koko kappale, jos ei kerran löydy annetusta lähteestä
Rivi 27:
 
Hämeestä levisi asutusta [[Savo]]n suuntaan. Luultavasti tästä syystä nimitys Hämäläinen on säilynyt yleisesti sukunimenä. Myöhemmin [[ristiretkiaika|ristiretkiajalla]] asutus- tai ainakin kulttuurivirtaus kääntyi päinvastaiseksi ja karjalainen vaikutus ulottui [[Lahti|Lahden]] tienoille saakka. 1200-luvun kuluessa sinetöitiin monenlaisten levottomuuksien jälkeen hämäläisten kääntyminen kristinuskoon ja liittyminen Ruotsin valtaan. Kanta-Häme muodostui Hämeen keskusalueeksi. Alueen historiallisesta merkityksestä todistavat muun muassa kaksi keskiaikaista linnaa ([[Hämeen linna]] ja [[Hakoisten linna]]).
 
Hämäläisten ruotsinkielinen nimi on tavast, jolle ei ole löydetty varmaa etymologiaa. Eräs monista teorioista esittää, että nimi tulee virolaisten vanhasta nimityksestä "aest" ja muinaisskandinaavisesta hölmöä tarkoittavasta sanasta "tav". Muinaiset ruotsalaiset olisivat siis kutsuneet hämäläisiä "hölmöiksi eestiläisiksi" (tav aest), arvatenkin siitä syystä että nämä eivät ymmärtäneet ruotsalaisten kieltä ja tapoja yhtä hyvin kuin kauppareittien varrella asuvat oikeat virolaiset. <ref>Virrankoski, Pentti: ''Suomen historia 1''</ref>.{{lähde}}
 
==Kuuluisia hämäläisiä==