Ero sivun ”Keskustaajama” versioiden välillä

3 255 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
Kumottu muokkaus 12763645, jonka teki Inkogn (keskustelu)
(Ak: Ohjaus sivulle Kaupunkialue)
(Kumottu muokkaus 12763645, jonka teki Inkogn (keskustelu))
'''Keskustaajama''', eli '''Kaupunkialue''' on yleensä paikkakunnan suurin [[taajama]], eli yhtenäisesti rakennettu alue. Se voi olla useamman kuin yhden kunnan alueella kuten Helsingin keskustaajama Helsingin lisäksi Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisessa, mutta myös pienempi kuin hallinnollinen kaupunki itsessään. Näin varsinkin jos kaupunkiin on liitetty isoja harvaan asuttuja aluita. Keskustaajama ei ole sama asia kuin taajaman [[keskusta (taajaman osa)|keskusta]]. Useimmissa keskustaajamissa on kuitenkin myös keskusta. Suomessa useat keskustaajamat ja läheiset pienemmät taajamat ovat kasvaneet kiinni keskustaajamaan tai keskustaajama pienempään taajamaan, esim. [[Vaajakoski]] ja [[Jyväskylä]]n keskustaajama vuonna 1980. Suomen kymmenen suurinta kaupunkialuetta ovat kaikki keskustaajamia.
#REDIRECT [[Kaupunkialue]]
 
Kaupunkialue on yksi kolmesta tavasta mitata kaupungin koko. Muut vaihtoehdot ovat ilmoittaa joko vain hallinnollisen kaupungin väkimäärä,
tai koko suurkaupunkialueen, eli [[metropolialue|metropolin]] väkimäärä jolloin mukaan lasketaan myös yhtenäisen kaupunkialueen ulkopuolella olevat työssäkäyntialueet. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://epp.eurostat.ec.europa.eu/statistics_explained/index.php/European_cities_-_spatial_dimension | Nimeke = European cities - spatial dimension| Viitattu = 2. Maaliskuu 2013}}</ref>
 
== Suomen kymmenen asukasluvultaan suurinta tilastollista taajamaa vuonna 2005 ==
[[Tiedosto:Aleksanterinkatu Helsinki-2.jpg|thumb|250px|[[Aleksanterinkatu (Helsinki)|Aleksanterinkatu]] Helsingin keskustassa.]]
{| {{prettytable}}
!Taajama<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tilastokeskus.fi/ajk/tiedotteet/v2008/tiedote_001_2008-01-15.html | Nimeke = Taajamissa asuu 84 prosenttia väestöstä | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 14. tammikuuta 2008 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Tilastokeskus | Viitattu = 31. tammikuuta 2012 | Kieli = }}</ref> !! Väkiluku 2005 !! Maapinta-ala 2005 !! Väestötiheys
|-
| [[Helsinki|Helsingin]] keskustaajama || 1 071 599 || 634,1 km² || 1 690,0 as./km²
|-
| [[Tampere|Tampereen]] keskustaajama || 292 288 || 269,8 km² || 1 083,4 as./km²
|-
| [[Turku|Turun]] keskustaajama || 246 312 || 273,4 km² || 900,9 as./km²
|-
| [[Oulu|Oulun]] keskustaajama || 171 345 || 187,1 km² || 915,8 as./km²
|-
| [[Lahti|Lahden]] keskustaajama || 112 187 || 101,1 km² || 1 109,7 as./km²
|-
| [[Jyväskylä|Jyväskylän]] keskustaajama || 105 760 || 86,6 km² || 1 221,2 as./km²
|-
| [[Pori|Porin]] keskustaajama || 93 220 || 163,7 km² || 569,5 as./km²
|-
| [[Kuopio|Kuopion]] keskustaajama || 79 750 || 49,3 km² || 1 617,6 as./km²
|-
| [[Vaasa|Vaasan]] keskustaajama || 62 106 || 79,1 km² || 785,2 as./km²
|-
| [[Kotka (kaupunki)|Kotkan]] keskustaajama || 53 206 || 75,3 km² || 706,6 as./km²
|-
|}
 
==Lähteet==
{{viitteet}}
 
[[Luokka:Aluesuunnittelu]]
 
[[br:Pennlec'h]]
[[cs:Chef-lieu]]
[[da:Hovedby]]
[[de:Hauptort]]
[[en:Chef-lieu]]
[[es:Chef-lieu]]
[[fr:Chef-lieu]]
[[fy:Haadplak]]
[[it:Capoluogo]]
[[ht:Chèflye]]
[[la:Locus principalis]]
[[lb:Chef-lieu]]
[[li:Hoofplaots]]
[[nl:Hoofdplaats]]
[[nds-nl:Heufplaose]]
[[nap:Capoluoco]]
[[nn:Centralort]]
[[pt:Chef-lieu]]
[[sv:Centralort]]
[[vec:Cavołogo]]
[[zh:法语国家和地区的行政中心]]
56 224

muokkausta