Ero sivun ”David Bowie” versioiden välillä

156 merkkiä lisätty ,  8 vuotta sitten
p (epämerkittävän mallineen poistaminen using AWB)
===Seksuaalisuus===
 
Julkisessa ja yksityisessä elämässään 1970-luvun puoliväliin asti [[androgyyni]]n Bowien seksuaalisuus on ollut tärkeä osa hänen imagoaan. Bowie kertoi 1970-luvulla lehtihaastatteluissaan olevansa biseksuaali, ja hänen läheistensä mukaan hänellä on ollut lukuisten naissuhteidensa lisäksi myös miessuhteita. Rockteoksessa [[Please Kill Me]] bändäri [[Sable Starr]] esimerkiksi kertoo, että hänen ja Bowien tapaamisen aikaan Bowiella oli kiertueseuranaan mies. 1980-luvulla Bowien pyrkiessä miellyttämään valtavirran yleisöä hän alkoi katua tunnustustaan ja on suhtautunut aiheeseen myöhemmin vältellen. Elämäkerturi David Buckleyn mukaan Bowie kokeili biseksuaalisuutta, mutta hänen kiinnostuksensa miehiä kohtaan on iän myötä hiipunut.<ref>Buckley, s. 137–140</ref>
 
===Terveysongelmat===
Rekisteröitymätön käyttäjä