Ero sivun ”Artturi Järviluoma” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 37:
Koska lisäksi kaikki näytelmän tunnistettavat henkilö- ja paikannimet, juonen yksityiskohdat sekä perusteellisesti kerätty muistitieto paikallistavat teoksen [[Alahärmä|Alahärmän]] [[Härmänkylä|Härmänkylään]] ja sen lähiympäristöön sekä siellä lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneeseen ylioppilaaseen [[Anton Kangas|Anton Kankaaseen]] (1867–1904), on häntä pidettävä näytelmän varsinaisena kirjoittajana. Kankaan nimittäin tiedetään kirjoittaneen näytelmän [[Härmäläisiä]], jonka käsikirjoitus on kadonnut. Järviluoma ei tiettävästi ennen näytelmän julkaisemista ole edes käynyt Härmässä eikä hänellä ole muutenkaan ollut mahdollisuuksia tutustua yksityiskohtaisesti kyseisen kylän paikallishistoriaan.
 
Henkilö- ja paikannimistä sekä juonen yksityiskohdista on pääteltävissä, että Artturi Järviluoma on kopioinut Härmäläisiä-näytelmän siihen mustakantiseen vihkoon, jota säilytetään SKS:n Kirjallisuusarkistossa. Samalla hän on lisännyt tekstiin kymmenen niistä kansanlauluista, joita hän on itse ollut mukana keräämässä Etelä-Pohjanmaan suomalaisen kotiseutuyhdistyksen kansanlaulujen keräysmatkalla kesällä 1907. Jonkin verran Järviluoma on myös stilisoinut näytelmää sekä poistanut – eniten toisen näytöksen alusta – että lisännyt tai muuttanut Kankaan tekstiä. Lisäksi hän on vaihtanut neljän henkilön roolinimet toisiksi sekä kirjoittanut yleiskielisen tekstin lievästi murteelliseksi. Näin syntyneen teoksen Järviluoma julkaisi omissa nimissään kymmenen vuotta Anton Kankaan kuoleman jälkeen Pohjalaisia-nimisenä. Järviluoman ansiota kuitenkin on, että Anton Kankaan kirjoittama Härmäläisiä-näytelmä saijäi uudenuudessa muodon ja jäimuodossaan elämään. <ref>Pipinen Ritva, Anttonin haamu Artturin ovella. Sanomalehti Vaasa 27.6.1981. Pipinen, Ritva, "Pohjalaisia" Kankhanpään Antonin "Härmäläisiä". Härmän Joulu 2007, Kallio, Reino, Järviluoman Pohjalaisiin liittyy mysteeri. Härmän Joulu 2012. Ks. myös http://historiatieto.wordpress.com/kansannaytelmaan-pohjalaisia-liittyy-mysteeri/</ref>
 
==Vaikutus==