Ero sivun ”Richard Freitag” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Ura: päivitys
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 33:
Seuraavalla kaudella Freitag vakiinnutti paikkansa Saksan joukkueessa. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011|Oslon MM-kilpailuissa 2011]] hän oli suurmäessä viidestoista ja suurmäen joukkuekilpailussa neljäs. Ensimmäisen palkintosijansa maailmancupissa Freitag saavutti [[Lillehammer]]in normaalimäen kilpailussa joulukuussa 2011 oltuaan toinen. Myöhemmin samassa kuussa hän saavutti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa [[Harrachov]]in toisessa kilpailussa. Tammikuussa hän sijoittui [[Zakopane]]ssa kaksi kertaa toiseksi. Hän oli toinen myös [[Trondheim]]in osakilpailussa maaliskuussa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui kuudenneksi.
 
[[Mäkihypyn maailmancup 2012–2013|Kaudella 2012–2013]] Freitag oli toinen [[Sotši]]n normaalimäen toisessa osakilpailussa ja [[Wisla]]ssa. Hän voitti lentomäen maailmancupkilpailun [[Oberstdorf]]issa. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2013|Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013]] hän oli normaalimäessä kuudes.
 
 
== Lähteet ==