Ero sivun ”James ”Sawyer” Ford” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
 
==== 6. tuotantokausi ====
Kauden avauksessa Sawyer herää kraatterin viereltä. Sawyer uskoo suunnitelman epäonnistuneen ja raivostuu Jackille. Sawyerin ja Jackin tapellessa Kate kuulee Julietin avunhuudon kuilun pohjalta. Henkiinjääneet raivaavat yhteistoimin romua kuilun suulta ja Sawyer pääsee laskeutumaan Julietin luo. Hän löytää Julietin elossa, mutta vakavasti loukkaantuneena ja jumissa romun alla. Juliet sanoo, että he voisivat mennä kahville ja kumpikin maksaisi omansa. Sawyer muistuttaa olevansa paikalla ja he suutelivatsuutelevat. Juliet ilmoittaa, että hänellä olion jotakin erittäin tärkeää kerrottavaa, mutta hän kuolee Sawyerin syliin ennen kuin ehtii sanoa sen.
 
Sawyer pyytää Milesiä mukaansa hautaamaan Julietin ruumiin. Haudalla Sawyer pyytää Milesiä käyttämään lahjaansa ja kertomaan mitä Julietin piti sanoa hänelle. Miles kuulee Julietin sanovan “Se toimi.”
 
Toiset saavat kiinni Sawyerin ja Milesin ja Sawyer kuljetetaan tajuttomana Toisten [[Dharma Initiative#Asema ?: Temppeli (Temple)|Temppeliin]]. Temppelissä he tapaavat loputkin ryhmästään,; Katen, Jackin, Jinin, Sayidin ja Hurleyn. Sawyer pakenee Temppelistä ja kohtaa John Locken hahmossa olevan savuhirviön. Sawyer liittyy Locken joukkioon aikeenaan kuitenkin paeta saarelta ilman Lockea. Kauden lopussa Sawyer on yksi harvoista eloonjääjistäalkuperäisen alkuperäisestäjoukkion joukkiostaeloonjääjistä.
 
==== Vaihtoehtoinen aikajana ====
Rekisteröitymätön käyttäjä