Wikipedia

Ero sivun ”Ensimmäinen Tšetšenian sota” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
tulkintaa, huhuja, lähtetömyyksiä pois. Asianmukaisia lähteitä tilalle. Pakolaisavun sivut ei toimi. Viitteiden muotoa.
lisää tiivistystä ja asianmukaisia lähteitä
Rivi 28:
'''Ensimmäinen Tšetšenian sota''' käytiin [[Venäjä]]n ja [[Tšetšenia]]n välillä vuosina [[1994]]–[[1997]]. Sota johtui siitä, että [[tšetšeenit|tšetšeenien]] itsenäisyyttä ajavat tahot julistivat maan itsenäiseksi [[Neuvostoliiton hajoaminen|Neuvostoliiton hajottua]].
 
Neuvostoliiton hajotssahajotessa monet vanhat neuvostotasavallat itsenäistyivät. Tšetšenia haki paikkaansa.<ref name="PBS1">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pbs.org/newshour/bb/europe/chechnya/timeline.html | Nimeke = Dudayev's Rise to Power | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Conflict in Checnya | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = PBS | Viitattu = 2.2.2013 | Kieli = }}</ref>
Eräs mahdollinen syy siihen, miksi Venäjä ei antanut Tšetšenian itsenäistyä muiden aluieiden tavoin on se, että sen maaperästä saa öljyä, ja Tšetšenian osuus Kaspianmeren rantaviivasta on merkittävä Venäjän vaatiessa Kaspianmeren öljyvarojen jakamista rantaviivojen pituuksien suhteessa. Tšetšenian kautta kulkevia öljyputkia pitkin kulki Mustanmeren öljysatamiin suuri osa Dagestanin ja [[Azerbaidžan]]in öljystä. Vuosituhannen vaihteessa Venäjä rakennutti uudet Tšetšeniaa kiertävät putkistot.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.marketoracle.co.uk/Article18299.html | Nimeke = Chechnya Oil Pipeline Politics True Underlying Cause for Moscow Metro Bombings | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 2010 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Market Oracle | Viitattu = 2.2.2013 | Kieli = }}</ref>
Monien mielestä tärkein syy siihen, miksi Venäjä ei antanut Tšetšenian itsenäistyä on se, että sen maaperästä saa öljyä, öljyputki kulkee alueen halki ja maassa on öljynjalostamo.{{kenen mukaan}} Venäjä on suuri öljyntuottaja ja öljyputket ovat sen rikkaalle eliitille omaisuuden lähde. Öljy yhdessä kaasun kanssa on taas Venäjän suurin vientiartikkeli. Tosin Tšetšenian osuus kokonaistuotannosta oli merkityksettömän pieni. Tšetšenian kautta kulkevilla öljyputkilla oli suurempi merkitys, sillä niiden kautta kulki Mustanmeren öljysatamiin suuri osa Dagestanin ja [[Azerbaidžan]]in öljystä. Lopulta öljyputket kuitenkin tuhoutuivat sodassa. Sodan runteleman maan infrastruktuurin tuhoaminen pakotti Venäjän myöhemmin rakentamaan uudet Tšetšeniaa kiertävät putkistot.{{lähde}}
 
== Ennen sotaa ==
{{Korjattava/kieli|vähän tökkivää (?)}}
Vuonna 1991 Neuvostoliitto hajosi. Tšetšenian kommunistijohtaja Doku Zavgajev syöstiin vallasta. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://global.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=70160 | Nimeke = Tshetshenian kriisin kronologia | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Ulkominiteriön kehitysviestintä | Viitattu = 2.2.2013 | Kieli = }}</ref> Kaappausta johti tsetseenipoliitikko [[Džohar Dudajev]], entinen Neuvostoliiton ilmavoimien kenraali.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.britannica.com/EBchecked/topic/108244/Chechnya | Nimeke = Chechnya | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopedia Britannica | Viitattu = 2.2.2013 | Kieli = }}</ref>
Vuonna 1989 [[Tšetšeenien ja inguušien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta|Tšetšeenien ja inguušien ASNT:n]] pääsihteeriksi tuli Doku Zavgajev, joka ajoi Tšetšenian oikeuksia välttäen riitoja [[Moskova]]n kanssa. Kommunistijohtaja Zavgajev oli tavallaan Moskovan edustaja maassaan. Jo vuonna 1990 Neuvostoliitto ja Venäjäkin olivat hajoamisen tilassa: monet alueet julistautuivat suvereeneiksi Venäjänkin sisällä. Kansallismielinen liikehdintä nousi pintaan myös Tšetšeniassa.
 
[[Džohar Dudajev]] voitti marraskuun presidentinvaalit yli 90 %:n kannatuksella. 12.ja maaliskuuta 1992julisti Tšetšenian parlamenttiitenäiseksi eimelkein allekirjoittanutheti [[Venäjänvaalien federaatio]]njälkeen. liittosopimustaVenäjä ei hyväksynyt vaalitulosta.<ref name="personalPBS1"/>. Samassa kuussa [[Georgia]] tunnusti Tšetšenian. Samaa ei tehnyt Venäjä, Yhdysvallat tai moni muukaan maa. Kansainvälisesti katsoen Tšetšenia jäi yksin. Pinnalta katsoen Venäjä näytti luovuttavan. Venäjä ja Tšetšenia sopivat venäläisten vetäytymisestä maasta toukokuussa 1992 ja sotilaat poistuivat maasta heinäkuussa 1992. Venäjän vetäydyttyä maasta vuoden 1992 kesällä jäljelle jäi runsaasti aseita. Venäläiset antoivat puolet aseistaan tšetšeeneille. Osin tämä johtui käytännön tilanteen tunnustamisesta: neuvostosotilaat olivat alkaneet myydä aseita paikallisille jo vuosia ennen [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] lakkautusta. Myös Venäjän valtio myi merkittävän määrän aseita Džohar Dudajevin hallinnolle. Vain osa aseista päätyi kuitenkin Tšetšenian viralliselle armeijalle – suuri osa jäi yksityishenkilöille ja erilaisille epävirallisille ryhmille. Jo marraskuussa 1992 sota uhkasi Tšetšeniassa, kun Venäjä miehitti tšetšeenien ja inguušien rajan ainakin muodollisesti inguušien ja [[Ossetia|osseettien]] välisen konfliktin takia. Tämän takia Tšetšenia pani asevoimansa liikekannalle, mutta sota ei silti alkanut vielä<ref>Evangelista, s. 43.</ref>.▼
Marraskuussa 1990 vahvasti kansallismielinen Tšetšeenien ja inguušien ASNT:n kansankongressi kokoontui ensimmäisen kerran. Zavgajev oli aiemmin ylentänyt tulevan vihollisensa [[Džohar Dudajev]]in kenraaliksi. Dudajev toimi kenraalina [[Viro]]ssa, ei osallistunut siellä syntyneiden kansallisuusliikkeiden tukahduttamistoimiin ja ihaili Suomen talvisotaa. Joulukuussa Dudajev siirtyi Virosta Tšetšeniaan ottaakseen vastaan kansankongressin antamat johtajan tehtävät<ref name="personal">http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Murhatut_Tshetshenian_presid.htm</ref>.
 
Niinpä tšetšeenien kansallismieliset jakautuivat Zavgajevin maltillisiin kommunisteihin ja Dudajevin johtamiin radikaaleihin ei-kommunisteihin, jotka ajoivat itsenäisyyttä. Radikaalit nousivat selvään johtoon vuoden 1991 kesäkuussa. Heinäkuussa kansankongressi ilmoitti, ettei Tšetšenia kuulu Venäjään eikä tuolloin vielä pystyssä olleeseen Neuvostoliittoonkaan<ref name="personal"/>. Moskovassa huomattiin nyt tšetšeenien halu irtautua Venäjästä. Venäjällä vallassa olleita kommunisteja huoletti enemmän naapurialueen [[inguušit|inguušien]] itsenäistymispyrkimykset<ref>Evangelista, s. 35.</ref>. Kun Zavgajevin vetämä maltilliskansallinen kommunistijohto tuki [[Moskovan elokuun vallankaappaus 1991|Moskovan elokuun vallankaappausyrityksessä]] vanhoillisia kommunisteja, vallankaappauksen romahdus nosti Dudajevin vetämän itsenäisyyslinjan kansan suosioon. Neuvostoliitto kulki nyt selvästi kohti hajoamista. Neuvostoliiton kommunistinen puolue romahti. Tšetšenia julistautui itsenäiseksi [[6. syyskuuta]] [[1991]]. Venäjä suhtautui alun alkaen karsaasti uuteen itsenäiseen tasavaltaan. Maassa oli "sotahaukkoja", joiden mielestä Tšetšenia tuli palauttaa Venäjän suoraan hallintoon voimakeinoin<ref>Evangelista, s. 60.</ref>.
 
Moskova toimi enimmäkseen eri tavoin peitetysti estääkseen Tšetšenian irtautumisen Venäjästä. Jo vuonna 1991 [[Boris Jeltsin]] yritti epäonnistuen kumota itsenäisyysjulistuksen keskittämällä sotilasjoukkoja [[Vladikavkaz]]in ja Tšetšenian rajoille. Samoin epäonnistui yritys suorittaa vallankaappaus marraskuussa 1991 laskuvarjojääkärien avulla.
 
▲[[Džohar Dudajev]] voitti marraskuun presidentinvaalit yli 90 %:n kannatuksella. 12. maaliskuuta 1992 Tšetšenian parlamentti ei allekirjoittanut [[Venäjän federaatio]]n liittosopimusta<ref name="personal"/>. Samassa kuussa [[Georgia]] tunnusti Tšetšenian. Samaa ei tehnyt Venäjä, Yhdysvallat tai moni muukaan maa. Kansainvälisesti katsoen Tšetšenia jäi yksin. Pinnalta katsoen Venäjä näytti luovuttavan. Venäjä ja Tšetšenia sopivat venäläisten vetäytymisestä maasta toukokuussa 1992 ja sotilaat poistuivat maasta heinäkuussa 1992. Venäjän vetäydyttyä maasta vuoden 1992 kesällä jäljelle jäi runsaasti aseita. Venäläiset antoivat puolet aseistaan tšetšeeneille. Osin tämä johtui käytännön tilanteen tunnustamisesta: neuvostosotilaat olivat alkaneet myydä aseita paikallisille jo vuosia ennen [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] lakkautusta. Myös Venäjän valtio myi merkittävän määrän aseita Džohar Dudajevin hallinnolle. Vain osa aseista päätyi kuitenkin Tšetšenian viralliselle armeijalle – suuri osa jäi yksityishenkilöille ja erilaisille epävirallisille ryhmille. Jo marraskuussa 1992 sota uhkasi Tšetšeniassa, kun Venäjä miehitti tšetšeenien ja inguušien rajan ainakin muodollisesti inguušien ja [[Ossetia|osseettien]] välisen konfliktin takia. Tämän takia Tšetšenia pani asevoimansa liikekannalle, mutta sota ei silti alkanut vielä<ref>Evangelista, s. 43.</ref>.
 
Rikollisuus rehotti Tšetšeniassa ja johti siihen, että Venäjällä tšetšeeni liitettiin monesti mafiaan. Jeltsin ei halunnut neuvotella Dudajevin kanssa henkilökohtaisesti vuosina 1992-1994<ref>Evangelista, s. 44.</ref>. 90-luvun alussa Tšetšenian sotaa ajoivat kansallisuusministeri Shahrai ja hänen seuraajansa Jegorov vielä jyrkemmin. Vuonna 1992 Dudajevin syrjäyttämistä yritettiin sisäministeriön joukkojen ja [[KGB]]:n avulla. Yritysten epäonnistuttua Venäjä yritti tukea kapinaliikkeitä Dudajeviä vastaan. Kapinaliikkeissä oli mukana jopa entisiä rikollisia, kuten Ruslan Labazanov<ref>http://www.kolumbus.fi/suomi-tshetshenia-seura/lahihist.htm. Luettu 10.5.2012.</ref>. Vuonna 1993 Dudajev oli ajautunut pahaan konfliktiin parlamentaarisen oppositionsa kanssa ja hänet koetettiin murhata toukokuussa 1993.
Rivi 48 ⟶ 42:
== Salaiset operaatiot ==
 
Venäjä pidättäytyi täysimittaisista hyökkäyksistä aina vuoteen 1994 saakka. Syksyllä 1994 Venäjän erikoisjoukot koettivat monta kertaa syöstä Dudajevin vallasta, mutta kaikki yritykset epäonnistuivat<ref name="putkinen">http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/ensimmainen_tshetshenian_sota.htm</ref> . Lokakuussa [[1994]] Venäjän turvallisuuspalvelun tukemat sissijoukot yrittivät vallankaappausta, joka sekin epäonnistui. Heinäkuussa 1994 tšetšeenirikolliset kaappasivat bussin Mineralnyje Vodyn lähistöllä<ref name="Evang_54">Evangelista, s. 54.</ref>. Tätä ja muita kaappauksia on pidetty joko aitoina tšetšeenirikollisten toimina tai Venäjän turvallisuuspalvelun toteuttamina provokaatioina<ref name="Evang_54" />. Jotkut pitävät heinäkuun 1994 bussikaappausta viimeisenä syynä siihen, että Venäjä aloitti toimet Dudajevia vastaan.
 
Kapinalliset tšetšeenijoukot hyökkäsivät Groznyin keskustaan 26. marraskuuta 1994 panssareiden turvin. Todellisuudessa suuri osa kapinallisista oli Venäjän armeijan sotilaita, joilla oli sopimus maan turvallisuuspalvelun kanssa. Hyökkäystä tukivat lentokoneetkin. Mutta "kapinalliset" saarrettiin ja väijytettiin. Gantemirovin ja Tamanin eliittidivisioonan sotilaat eivät mahtaneet Shamil Basajevin ja [[Ruslan Gelajev]]in sissijoukoille mitään. Tosin venäläiset tarkka-ampujat ampuivat monta vastarintamiestä katoilta. Venäjä ei julkisesti tunnustanut armeijansa sotivan Tšetšeniassa.<ref name="putkinen"/>. Nämä Venäjän armeijan sotilaat olivat solmineet sopimuksen maansa turvallisuuspalvelun kanssa.
Rivi 76 ⟶ 70:
9. tammikuuta 1995 Ranska ilmaisi vastustavansa sotaa. 15. tammikuuta Groznyissa käytiin katutaisteluja. 18. tammikuuta 1995 Jeltsin ei halunnut neuvotella "kansanmurhan aloittaneen" Dudajevin kanssa. Hän asetti rauhanehdoksi Tšetšenian jäämisen osaksi Venäjää<ref> Leitzinger, s. 112.</ref>. 19. tammikuuta tšetšeenit vetäytyivät rautatieasemalta ja venäläiset valtasivat tyhjennetyn presidentinpalatsin. Tammikuussa erotettiin monia sotaa arvostelleita kenraaleita. [[Groznyi]] vallattiin tammikuun [[1995]] loppuun mennessä kahden kuukauden ankarien taistelujen jälkeen.
 
Venäläiset kärsivät taisteluissa merkittäviä tappioita. Sota oli kaupunkisotaa, jossa tykistöasein, panssarein ja ilmavoimien tukemana hyökättiin yksittäisiin kortteleihin. Kaupunki raunioitui. Venäläiset tarkka-ampujat ampuivat siviilejä. Humalaiset sotilaat varastivat ja etsivät taloista syötävää ja vodkaa<ref name="venäjäsodassa_921"> Luntinen, s. 921.</ref>. 6. maaliskuuta 1995 venäläiset saivat vallattua Groznyin viimeisen vastarintapesäkkeen Tshernoretshjen, kun Shamil Basajev päätti vetää joukkonsa pois. Näihin aikoihin Tšetšeniassa oli 58 000 venäläissotilasta<ref name="putkinen"/>. Sisseillä oli ammus- ja lääkepulaa, joukot kuluivat ja joukkojen keskinäinen yhteydenpito oli vaikeaa. Venäläisiä uhkana olivat tšetšeenien sala-ampujat<ref>Åsne Seierstad, Groznyin enkelit, s. 41. WSOY 2008, ISBN 978-951-0-33917-6.</ref>.
 
''Pääartikkeli'' [[Tšetšenian sotien sotarikokset]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_Tšetšenian_sota”