Ero sivun ”Venom (yhtye)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 22:
'''Venom''' on [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittiläinen]] vuonna [[1979]] perustettu [[metallimusiikki|heavy metal]] -yhtye. Ensimmäinen levy, ''[[Welcome to Hell]]'', ilmestyi vuonna [[1981]]. Seuraava levy, ''[[Black Metal]]'', ilmestyi [[1982]], ja siitä lähtien uusia levyjä on julkaistu suunnilleen vuoden välein. Yhtyeen parhaina levyinä on yleisesti pidetty neljää ensimmäistä (''[[Welcome to Hell]]'', ''[[Black Metal]]'', ''[[At War with Satan]]'' ja ''[[Possessed (albumi)|Possessed]]''). Myös vuoden [[2006]] ''[[Metal Black]]'' -albumi on saanut hyvän vastaanoton yhtyeen fanien keskuudessa.
 
Venom kehitti heavy metalia uuteen suuntaan ja loi pohjaa kahdellakahdelle uudelle tyylilajille. Venomin musiikissa oli hieman vaikutteita [[punk]]ista, ja kantavana ideana oli tehdä mahdollisimman raskasta metallia. Esimerkiksi yhtyeen vokalisti usein ennemminkin karjui kuin lauloi. Soittajina yhtyeen jäsenet eivät olleet tavallista taitavampia ja yhtyeen äänimaailma oli tahallisen epäselvän kuuloinen. Yhtyeen päävaikuttajat olivat [[Black Sabbath]], [[Judas Priest]], [[Motörhead]], [[Deep Purple]] ja [[Kiss (yhtye)|Kiss]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.fortunecity.com/tinpan/sunra/315/venominterviewmantas.html | Nimeke = Interview With Mantas | Tekijä = Nikos Anastopoulos | Tiedostomuoto = | Selite = [[Jeff Dunn|Mantasin]] haastattelu | Julkaisu = alun perin Kreikan [[Metal Hammer]] | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 13.6.2008 | Kieli = {{en}} }}</ref><ref>
{{Verkkoviite | Osoite = http://www.fortunecity.com/tinpan/sunra/315/venominterviewrichards.html | Nimeke = Interview With Abaddon and Cronos | Tekijä = Richard Karsmakers | Tiedostomuoto = | Selite = [[Abaddon]]in ja [[Cronos|Cronoksen]] haastattelu | Julkaisu = | Ajankohta = 1996 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 13.6.2008 | Kieli = {{en}} }}</ref>