|
'''Jaakko Antero Haavio''' ([[3. heinäkuuta]] [[1904]] [[Tottijärvi]] – [[27. toukokuuta]] [[1984]] [[Turku]]) oli suomalainen [[pappi]], teologian[[teologia]]n [[kunniatohtori]], [[runoilija]], [[Virsi|virsirunoilija]] ja [[kirjailija]].
== Pappi ==
[[Tottijärvi|Tottijärvellä]] syntynyt Haavio tuli ylioppilaaksi Turun Klassillisesta Lyseosta keväällä [[1923]] ja [[Pappisvihkimys|vihittiin papiksi]] 23. heinäkuuta [[1926]]. Hän avioitui Kaisa Olivia Weckströmin kanssa, toimi alkuun [[Sotilaspastori|rykmentinpastorina]] muun muassa [[Lappeenranta|Lappeenrannassa]] ja hoiti sen jälkeen viisi vuotta, 1930–1935, Vehmaan[[Vehmaa]]n kappalaisen virkaa. Haavio palasi lapsuutensa kotipappilaan vappuna 1935 ja toimi Yläneen[[Yläne]]en kirkkoherrana viisitoista vuotta, osan ajasta [[Mynämäki|Mynämäen]] rovastikunnan lääninrovastina[[lääninrovasti]]na. Sota-aikana Haavio nimitettiin [[Itä-Karjalan sotilashallinto|Itä-Karjalan Sotilasesikunnan]] opettajaleirille lehtoriksi (1942–43) ja Syvärille[[Syväri]]lle [[5. Divisioonandivisioona (jatkosota)|5. Divisioona]]n pastoriksi vuonna 1944. Haavio muutti perheineen, johon kuuluivat myös kolme lasta, Hemminki, Antti ja Annikka, helmikuussa 1950 Turkuun Maarian[[Maaria|Maari]]an seurakunnan kirkkoherraksi[[kirkkoherra]]ksi. Hän hoiti nopeasti kasvavaa Maarian esikaupunkiseurakuntaa eläkkeelle siirtymiseensä, elokuuhun 1969, asti. Haavio tunnettiin lahjakkaana puhujana sekä helposti lähestyttävänä [[Sielunhoito|sielunhoitajana]]: ”Ole saarnatuolissakin tavallinen ihminen ja tavallisena ihmisenä pappi.” Jaakko Haavio oli Turussa myös kirkollinen kulttuurivaikuttaja, uskonnon oppikirjan tekijä, [[Kirkolliskokous|kirkolliskokouksen]] jäsen, aktiivitoimija eri valiokunnissa ja komiteoissa sekä pappisliiton johtokunnassa ym. Hän sai teologian kunniatohtorin arvon vuonna 1973. Jaakko Haavio kuoli Turussa 27. toukokuuta 1984.
== Runoilija, kirjailija ==
Haavion kolmannesta runokokoelmasta ''Ikikevät'' vuonna 1947 tuli läpimurto, ja se luettiin uskonnollisen lyriikkamme uudistajaksi. Kahden vuoden päästä 1949 seurasi runokokoelma ''Syystaivas'', josta arvostelu totesi: ”Todella, olisivatpa kaikki papit tällaisia, niin kyllä pakanat pian maailmasta loppuisivat.” Vuonna 1956 ilmestyi runokokoelma ''Suven maa''. Sen arvioitiin merkitsevän suomalaisen uskonnollisen lyriikan huippua. Haavio julkaisi kaikkiaan lähes sata teosta, lastenrunoja, hartauskirjoja, tutkielmia, muistelmia ym. Jo vuonna 1938 ilmestyi romaani ''Siionin vanki'', romaani elävästä toivosta. Kirjasta otettiin neljä painosta ja se käännettiin myös ruotsiksi ja tanskaksi. Jaakko Haavion veli oli [[Martti Haavio]], runoilijana ''P. Mustapää''.
== Virsirunoilija ==
Haavio kutsuttiin virsikirjan[[virsikirja]]n lisävihkokomitean puheenjohtajaksi 1958–1962. Haavion mukaan hänen tehtävänään oli tuoda virsikirjaan [[Raamattu|Raamatun]] opetukset siitä, miten Jumalaa voidaan palvella tavallista työtä tehtäessä. Lisävihko sisälsi nelisenkymmentä virttä, joista kymmenen oli Haavion sepittämiä. Nykyisessä ''[[Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja|Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa]]'' vuodelta 1986 Haavion virsiä on kaksitoista, hänen kääntämiään kolmetoista ja uudistamiaan seitsemän. Virsiä syntyi lisää, kun Haaviolle rakkaan ”heränneen kansan” ''[[Siionin virret|Siionin virsien]]'' uudistamiskomitea nimitettiin lokakuussa 1965. Uudistetut Siionin virret ilmestyivät 1972. ”Kestävintä, sukupolvesta toiseen säilyvää Haavion mittavassa kirjallisessa elämäntyössä edustaa virsirunous”, arvioitiin Haavion tuotantoa kokonaisuudessaan hänen kuolemansa jälkeen.
Jaakko Haavio oli sekä pappi että runoilija, hänen mielestään runoilijalla ja papilla ei ollut eroa. Silti runolla ja saarnalla oli ero. Saarna pyrki tietoisesti vaikuttamaan, kun taas runo ei, hän sanoi. Mutta jos runo siitä huolimatta vaikutti, vaikutus oli voimakkaampi kuin saarnalla. Runossa ei saanut olla yhtään turhaa sanaa.
|
