Avaa päävalikko

Muutokset

Ei muutosta koossa, 6 vuotta sitten
Varhaiskirkko ei tuntenut anekäytäntöä, vaan se kehittyi [[500-luku|500]]–[[900-luku|900]]-luvulla ja ainoastaan latinalaisessa kirkossa siirryttäessä julkisesta sovittamisesta yksityisen [[rippi|ripin]] sakramenttiin. Ane tarkoittaa vapautumista syntiä seuraavasta maallisesta rangaistuksesta, kuten esimerkiksi [[jalkapuu]]sta. Syntien aiheuttama syyllisyys on jo synninpäästön sakramentissa pyyhitty pois. Myös kirkon määräämän katumuksen, esimerkiksi tilapäisen ehtoolliskiellon, pystyi korvaamaan katumustöillä, kuten almuilla tai pyhiinvaelluksilla.
 
Keskiajalla aneita myytiin rahaamania vastaan helpotuksiksi katumusharjoituksiin ja lyhentämään [[kiirastuli|kiirastulessa]] vietettävää aikaa. Aneita oli mahdollista ostaa myös kuolleiden omaisten puolesta. ''Anekauppa'' sai alkunsa ajatuksesta, että hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. Myöhemmin katumustöitä alettiin korvata maksamalla tarpeeksi rahaa – aneiden esikuva oli syntynyt. Myöhäiskeskiajalla katumuksen suorittaminen rahana oli jo hyvin yleistä. 1500-luvulla aneiden myynti alkoi kuitenkin olla yhä selvemmin kirkon liiketoimintaa: vuonna [[1517]] paavi [[Leo X]] antoi määräyksen markkinoida aneita aktiivisesti [[Pietarinkirkko|Pietarinkirkon]] rakennustöiden rahoittamiseksi. Pohjoismaissa anekauppaa johti [[Johannes Angelus Arcimboldus]], joka toimi samalla kirkkopoliittisena rauhansovittelijana. Erityisen aggressiivisena anekauppiaana tunnettiin [[Johann Tetzel]]. [[Martti Luther]] sai kampanjasta kimmokkeen kuuluisien [[95 teesiä|95 teesinsä]] kirjoittamiseen.
 
Uskonpuhdistajat [[John Wycliffe]], [[Jan Hus]] ja Martti Luther tuomitsivat aneen julkeana [[Jahve|Jumalan]] [[armo]]n kaupallistamisena. Uskonpuhdistuksen jälkeen anekauppa tyrehtyi, mutta se jatkui [[vastauskonpuhdistus|vastauskopuhdistuksen]] aikaan; aneilla ei enää suoritettu katumusta, vaan ihmiset saivat osallistua Pietarinkirkon rakennuskuluihin ostamalla aneita.
Rekisteröitymätön käyttäjä