Ero sivun ”Adolf Ivar Arwidsson” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p r2.7.1) (Botti lisäsi: fr:Adolf Ivar Arwidsson |
|||
Rivi 13:
Suomen uusi asema Venäjän autonomisena ruhtinaskuntana tarjosi suomalaisille suhteellisen itsenäisen aseman ja synnytti keskustelua siitä, miten maan asema tulisi ymmärtää ja miten sitä tulisi kehittää. Arwidsson oli yksi tämän keskustelun kiivaimmista osanottajista. Hän ammensi kansallisen ajattelunsa saksalaisperäisestä [[kansallisromantiikka|kansallisromantiikasta]], jota edustivat muiden muassa [[J. G. von Herder]] ([[1744]]-[[1803]]), [[Friedrich von Schelling]] ([[1775]]-[[1854]]) ja [[Friedrich von Schlegel]] ([[1772]]-[[1829]]). Kyseessä oli idealistinen ajatuskokonaisuus, joka korosti kansan merkitystä. Kansan tuli tulla tietoiseksi itsestään ja toteuttaa historiallista kutsumustaan.
Arwidsson kehotti suomalaisia etsimään ominta olemustaan historiasta. Hänen mukaansa suomalaiset olivat jo kansa, joka ei vain aikaisemmin ollut tiedostanut asemaansa. Arwidssonin kansakäsitys tiivistyi oman ja vieraan vastakkainasetteluun. Hän halusi juuria vieraat vaikutteet, mikä osoittautui ristiriitaiseksi. Suomen kulttuuri oli tiiviisti sidoksissa entisen emämaan, Ruotsin, ja silloisen emämaan, Venäjän, perintöön. Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” ("Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar") oli myös G. M. Armfeltin piirin johtotähtenä Suomen asiain komiteassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kannisto, Päivi| Nimeke =Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen| Vuosi = 2007| Kappale = | Sivu = | Selite = Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi: Suolatut säkeet. SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2| Julkaisija = Ellibs, Turku | Tunniste =978-952-99867-3-6 (PDF)}} [http://kirjatohtori.blogspot.com/2007/06/suolatut-sakeet.html Kirja www:ssä]</ref>
Arwidssonin ohjelmaan kuului vaatimus kansan yhtenäisyydestä. Hän väläytteli vieraan uhkakuvaa ja yhdisti Suomen eri säädyt elimelliseksi kokonaisuudeksi kuvaamalla nämä vertauskuvallisesti puuksi. Sivistyneistö muodosti puun latvan ja rahvas sen juuren. Kielikuva oli tyypillinen kansallisromantiikalle, joka korosti kansan historiallisen kehityksen orgaanista luonnetta. Tosiasiassa Arwidsson näki kansallishengen elähdyttävän eri kansalaiskerroksia eri tavoin. Valtaa hän ei massoille uskonut: "kaikki uudistus, joka on toimitettava levollisesti ja maltillisesti, on ylempien, sivistyneiden kansankerrosten aloitettava ja ohjattava". Sivistyneistö oli toimija ja päättäjä, rahvas toiminnan kohde.
| |||