Ero sivun ”Peter Sellers” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Coen (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 39:
==Sellersin vaikea yksityiselämä: ”Mies vailla omaa persoonallisuutta”==
[[Tiedosto:Britt Ekland and Peter Sellers 1964.jpg|thumb|200px|[[Britt Ekland]] ja Peter Sellers vuonna 1964]]
Peter Sellers on saanut julkisuutta paitsi loistavien elokuvasuoritusten, myös vaikean yksityiselämänsä vuoksi. Sellersiä on kuvattu pakkomielteiseksi perfektionistiksi. Hän suhtautui näyttelemiseensä äärimmäisen kunnianhimoisesti. Sellers vitsailikin puoliksi vakavissaan, ettei hänellä ole omaa minää. Elokuvakriitikko [[Roger Ebert]] on sanonut, ettei Sellersillä ollut omaa persoonaa, vaan hän oli roolihahmojen vallassa.<ref>Tohtori Outolempi -elokuva-dvd:n Peter Sellers -dokumentti</ref>.
 
Sellersin hankala luonne näkyi myös useina riitoina ohjaajien kanssa. Hän riitaantui Blake Edwardsin kanssa pahasti vuonna 1964 ''Laukaus pimeässä'' -elokuvan kuvauksissa, eivätkä he suostuneet puhumaan toistensa kanssa. Sellers vannoi useasti, ettei hän tekisi enää koskaan elokuvia Edwardsin kanssa.<ref name="PirskeetDVD"/>
 
Myös Sellersin parisuhteet olivat epäonnisia: hän oli naimisissa neljä kertaa, näyttelijä [[Anne Hayes]]in (1951–1961), näyttelijä [[Britt Ekland]]in (1964–1968), malli [[Miranda Quarry]]n (1970–1974) ja näyttelijä [[Lynne Frederick]]in (1977–) kanssa. Hayesin kanssa Sellers sai kaksi lasta, Michaelin ja Sarahin, ja Eklandin kanssa yhden, Victorian. Avio-ongelmia aiheuttivat Sellersin pakonomainen omistautuminen työlleen, voimakas äitisuhde, mustasukkaisuus, kotityrannin luonne sekä pakkomielteiset ihastumiset joihinkin vastanäyttelijöihinsä, kuten [[Sophia Loren]]iin. SellersinSellers ei myöskään päässyt koskaan kunnolla yli ensimmäisestä avioerostaan, ja hän piti yhteyttä Anne Hayesiin aina kuolemaansa asti<ref name="</ref>Lewis, Roger; The Life and Death of Peter Sellers</ref>. Vuonna 1967 ''[[Casino Royale (vuoden 1967 elokuva)|Casino Royale]]'' -elokuvan kuvauksissa Sellers riitaantui [[Orson Welles]]in kanssa, koska Welles seurusteli tuolloin [[Margaret (Englannin prinsessa)|prinsessa MargaretinMargaret]]in kanssa. Sellersillä oli läheiset suhteet Englannin kuninkaallisiin.
 
Sellersin ja Britt Eklandin avioero oli myrskyisä. Sellersin pitkäaikainen ystävä, näyttelijä [[Graham Stark]] on kertonut hänen syyttäneen ja mustamaalanneen Eklandia avioeron jälkeen. Peter Sellersin elämäkerran kirjoittanut Roger Lewis on sanonut, että Victoria-tytär oli Eklandin ja Sellersin riitojen välikappale, jonka avulla he yrittivät satuttaa toisiaan: ”''Esimerkiksi Sellers teki tyttärestään huolehtimisesta ison numeron ja järjesti lomaa voidakseen viettää hänen kanssaan aikaa, mutta kun Victoria tuli hänen luokseen, Sellers jätti hänet lastenhoitajien hoidettavaksi ja katosi itse jonnekin.''”<ref>http://www.independent.co.uk/news/media/celebrity-children-the-troubled-world-of-victoria-sellers-418766.html</ref>
 
Sellersin uran viimeiseksi kohokohdaksi jäi satiirinen komedia ''[[Tervetuloa Mr. Chance!]]'' (''Being There'', 1979) josta hän sai uransa kolmannen Oscar-ehdokkuuden, muttei voittanut tälläkään kertaa.
 
Sellers menehtyi sydänkohtaukseen vuonna 1980 vain 54-vuotiaana. Hän oli ennen kuolemaansa kärsinyt jo pitkään sydänvaivoista, jotka saattoivat osittain johtua hänen vuosia jatkuneesta huumeriippuvuudestaan<ref>http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-1331884/Im-A-Celebrity-2010-Peter-Sellers-tried-seduce-drugs-says-Britt-Ekland.html</ref>. Sellers oli hakenut avioeroa Lynne Frederickista vain viikkoa ennen kuolemaansa. Kuolinpäivänään Sellersin oli määrä testamentata omaisuutensa kolmelle lapselleen, mutta hän ei ehtinyt tätä tehdä. Frederick peri Sellersin miljoonien omaisuuden ja kullekin lapselle jäi 800 [[Englannin punta|puntaa]]. Sellers oli tahtonut hautajaisissaan soitettavan [[Glenn Miller]]in kappaleen ”In the Mood”. Tämän katsottiin olleen hänen omalaatuista huumoriaan, sillä todellisuudessa Sellers inhosi kappaletta.<ref>{{cite web|url=http://www.petersellersappreciationsociety.com/HTML/Biography.php |title=petersellersappreciationsociety.com |publisher=petersellersappreciationsociety.com |date= |accessdate=2010-10-05}}</ref>
 
Sellersin oli määrä ryhtyä tekemään uutta Vaaleanpunainen pantteri -elokuvaa nimeltä ''Vaaleanpunaisen pantterin romanssi'' (tällä kertaa ilman Blake Edwardsia), mutta Sellersin kuoltua elokuva jäi tekemättä. Hän suunnitteli myös ''The Goon Show’n'' paluuta Spike Milliganin ja Harry Secomben kanssa. Viimeinen Peter Sellersin tähdittämä Vaaleanpunainen pantteri -elokuva ''Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä'' (1982) tehtiin hänen kuolemansa jälkeen hyödyntämällä aikaisempien elokuvien materiaalia.
 
Sellersistä on tehty vuonna 2004 elämäkertaelokuva ''[[Peter Sellersin elämä]]'', jossa Sellersiä näyttelee [[Geoffrey Rush]].