Ero sivun ”Kaija Rahola” versioiden välillä

Kaija Rahola syntyi musikaaliseen perheeseen. Hänen isänsä harrasti säveltämistä ja sisarensa pianonsoittoa. Laulajanuraa suunnitellut tamperelainen ylioppilas oli sisarensa kannustamana lähettänyt [[kirje]]en valokuvansa kera ohjaaja [[Valentin Vaala]]lle vuonna [[1939]]. Vaala vastaanotti kirjeen palattuaan [[Aulanko| Aulangolta]] [[Helsinki]]in näyttelijä [[Sirkka Sari]]n traagisen onnettomuuden jälkeisenä päivänä [[heinäkuu]]n lopulla 1939. Hän availi kirjeitä, ja yhdestä putosi kuva tytöstä, jonka profiili muistutti Saria: pehmeä vaalea tukka, kauniit merenvihreät silmät. Vaala kutsui Raholan koekuvauksiin, ja [[Talvisota|talvisodan]] jälkeen nuoren näyttelijättären ura alkoi saada tuulta siipiensä alle, jolloin hänestä tuli [[Suomi-Filmi]]n vakituinen näyttelijä. Filmidebyyttinsä Rahola teki [[Hanna Taini]]n ja [[Olavi Reimas|Olavi Reimaksen]] tähdittämässä elokuvassa ''[[Vihreä kulta]]''.

 

 

Rahola näytteli useissa suomalaisissa elokuvissa [[1940-luku|1940-luvulla]], jolloin hän teki monia merkittäviä rooleja sekä psykologisissa että salonki[[draama|draamoissa]] ja romanttisissa [[komedia|komedioissa]]. Häntä kuvailtiin lehdistöarvioissa "tyttömäiseksi ja suloiseksi". Rahola sai myönteistä palautetta roolistaan Marttana elokuvassa ''Antreas ja syntinen Jolanda'', jolloin hänellä havaittiin "edullinen ulkomuoto ja sielukkuutta." Aikalaiskriitikon mukaan hän hoiti osansa "ilahduttavan varmasti ja välittömän herttaisesti. Tosin tekniikassa on vielä paljon oppimista, mutta luontevuus ja välittömyys ovat ilmeisiä." Hän sai myös osakseen kritiikkiä puutteellisesta replikoinnin taidostaan, joka on useimmiten aloittelevan näyttelijän ensimmäinen kompastuskivi. Yleisesti Kaija Raholaa pidettiin "raikkaana ja luonnollisena elokuvakasvona." Lisäksi Raholalla oli kaunis ja kirkas lauluääni, jota hän sai myös toisinaan käyttää edukseen roolihahmoissaan. Hän oli äänialaltaan [[sopraano]].