Wikipedia

Ero sivun ”Wounded Kneen verilöyly” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Lähdemerkintöjen korjailua ja tiivistystä.
Hiukan taas tekstiä selvemmäksi.
Rivi 34:
Wovokan henkitanssin ympärille kehittyi hetkellinen uskonnollinen liike. Se olisi saattanut menettää suosionsa nopeasti, ellei kesällä 1890 olisi vallinnut suuri [[Kuivuuskausi|kuivuus]], joka tuhosi viljan ja loi nälän. Jopa valkoiset maanviljelijät jättivät tilansa keskikesän kuivuuden takia. Intiaaneille muuttaminen oli vaikeampaa koska valkoiset olivat supistaneet heille antamiaan avustuksia. Monien intiaanikylien johtomiehet pyysivät apua Yhdysvalloilta. Kongressi ei suoraan torjunut pyyntöjä, mutta lupasi tukea vasta joulukuussa mikä oli liian myöhään. Se nosti lakota-intiaaneissa vastustusta valkoisia kohtaan ja lisäsi rajusti henkitanssin suosiota.<ref name="Andersson 2009 28">Andersson 2009. s 281</ref>
 
Kesällä 1890 lakotat siirtyivät yhä enemmän majoistaan tanssileireihin, joissa tanssittiin jatkuvasti vastoin Wowokan ohjeita. Vanhoilliset valkoisiaYhdysvaltoja vastustavat päälliköt alkoivat saada kannatusta. Esimerkiksi [[Punainen Pilvi]] ei itse osallistunut [[Katolisuus|katolisena]]<ref name="Catho">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.american-tribes.com/Lakota/BIO/MaryGoodRoad.htm|Nimeke=Mary Good Road|Julkaisu=american-tribes.com|Viitattu=30.12.2012|Kieli={{lähdeen}}}}</ref> henkitanssiin ja uskoi sen kuihtuvan nopeasti, muttei voinut tansseja estääkään. IntiaaniasiamiehetReservaattien intiaaniasiamiehet huolestuivat tanssin saavuttamasta yhä kasvavasta suosiosta.
 
Elokuun 22. päivänä aseistautuneet [[oglala]]-siouxit estivät intiaanipoliiseja pysäyttämästä heidän tanssiaan<ref name="Andersson 2009 281 - 282">Andersson 2009, s 281, s 282</ref>. Lehtikirjoittelu ja asioita miten tahansa käsittelevä huhumylly saivat jotkut valkoiset pakenemaan lähellä lakotojen asuinalueita olevista kodeistaan. Toisaalla elokuun lopulla sekä vanhoilliset että valkoisia tukevat lakotat aseistautuivat, kun väärä huhu kertoi armeijan vanginneen eräässä lakotaleirissä naisia ja lapsia.
 
Henkitanssiin liittyneet uskomukset siihen, että intiaanit saisivat takaisin maansa ja olisivat haavoittumattomia valkoisten luoteja vastaan lisäsi lakotojen rohkeutta ja uhmaa.<ref name="Davis & Rosa 1996 161">Davis & Rosa 1996 s. 161.</ref>. Marraskuussa 1890 oli yhteenottojen uhka lisääntyi Pine Ridgen ja Rosebudin reservaateissa, joissa henkitanssijoiden osuus intiaaneista oli suuri.<ref name="Andersson 2009 28">Andersson 2009 s. 281.</ref>. Yhdysvaltain armeija näki henkitanssin kansankiihotukseen verrattavana ilmiönä. Kenraali [[Nelson A. Miles]] näki henkitanssin kansankiihotuksena ja aavisti siinä piilevän uuden intiaanisodan uhan. Lehdistö tiedotti alueen tapahtumista syksyn ja alkutalven mittaan hyvin epäluotettavasti. Se saattoi esimerkiksi kertoa taisteluista armeijan ja intiaanien välillä ja perua uutisen seuraavana päivänä. Uudisasukkaat vaativat hallitusta ryhtymään toimiin intiaanien liikehdinnän pysäyttämiseksi.
 
=== Istuvan Härän kuolema ja Ison Jalan pakoretki ===
Rivi 44:
15. joulukuuta 1890 lähetettiin 40 intiaanipoliisia pidättämään Istuvaa Härkää sen jälkeen kun hän oli sallinut kannattajiensa aloittaa henkitanssin Standing Rockin reservaatissa. Pidätyksen aikana syntyneessä tulitaistelussa menehtyi Istuvan Härän lisäksi kahdeksan muuta siouxia sekä kuusi pidätykseen osallistunutta intiaanipoliisia.<ref name="LaPointe 2009 20">LaPointe 2009. s. 20.</ref>
 
Istuvan Härän kuoleman jälkeen armeijan tärkeimmäksi tehtäväksi jäi painostaa siouxit luopumaan henkitanssista ja viedä intiaanit intiaaniasemille.<ref name="Andersson 2009 282">Andersson 2009. s. 282.</ref>. [[Prikaatinkenraali]] [[John R. Brooke]] otti komentoonsa lakotojen saattamisen reservaatteihinsa. Päällikkö Iso Jalka livahti kuitenkin armeijan valvonnan alta mukanaan 350johtaen siouxialakotoja, joistajoihin osa oliliittyi Istuvan Härän entisiä seuraajia. Ryhmän määränpää oli Pine Ridgen reservaatti, jossa Ison Jalan tarkoitus oli keskustella päällikkö [[Punainen Pilvi|Punaisen Pilven]] kanssa tilanteen rauhoittamisesta. [[Everstiluutnantti]] [[Edvin V. Sumner]]in mukaan Ison Jalan joukot olivatpakenivat pakoteillä, koska pelkäsivät armeijaa. Yhdysvaltain joukkojajoukkojen johtanutylin komentaja kenraali [[Nelson A. Miles]] uskoi Ison Jalan lähteneen sotaretkelle ja komensi armeijan takaa-ajamaan pakolaisia ja käyttämään tarpeen vaatiessa kovia otteita.<ref name="Andersson & Henriksson 2010 240">Andersson & Henriksson 2010. s.240.</ref>
==Verilöyly==
[[kuva:DeadBigfoot.jpg|250px|thumb|oikea|Ison Jalan ruumis]]
Ankara pakkanen teki siouxien matkan raskaaksi. Iso Jalka sairastui [[keuhkokuume]]eseen ja 28. päivä joulukuuta hänen ryhmänsä antautui [[majuri]] [[Samuel Whiteside]]n yksiköille. Intiaanit kuljetettiin läheiselle Wounded Kneen purolle, jonne he leiriytyivät sotilaitten valvonnassa. Saman päivän iltana [[eversti]] [[James W. Forsyth]] tuli leiriin seitsemännen ratsuväkirykmentin kanssa ja otti komennon. Hän kertoi saaneensa käskyn kuljettaa vangitut siouxit [[Union Pacific]]-rautatien varteen ja lähettää nämä junalla sotilasvankilaan [[Omaha]]ssa.<ref name="Brown 1991 441">Brown 1991. s. 441.</ref> Yöllä eversti Forsythin miehet toivat paikalle vahvistuksia ja kevyitä 42 mm Hotchkiss-tykkejä, jotka asetettiin intiaanien leiriä ympäröiville kukkuloille.
 
Seuraavana aamuna suoritetussa väestönlaskennassa todettiin Ison Jalan ryhmän käsittävän 120 miestä ja 230 naista ja lasta.<ref name="Brown 1991 442">Brown 1991. s 442</ref> Forsyth määräsi lakotojen aseet kerättäviksi ja kertoi heidän kuljetuksestaan pois sotatoimialueelta. Suurin osa intiaaneista suostui luovuttamaan aseensa. Heiltä otettiin kiväärien lisäksi veitset, kirveet ja jopa telttojen seipäätkin. Lopuksi sotilaat pyysivät intiaanisotureita riisumaan huopansa nähdäkseen niiden alle. Aseita etsittiin jopa naisten vaatteista<ref name="Andersson 2009 284">Andersson & Henriksson 2009. s 284.</ref>. Lakotojen suuttumus näkyi heidän kasvoiltaan, mutta vain henkimies Keltainen Lintu (Zintkála Zi) ilmaisi vihansa valkoisille ja alkoi laulaa henkitanssiin kuulunutta laulua.<ref name="Brown 1991 442">Brown 1991. s. 442.</ref> Kuuromykkä lakota-soturi Musta Kojootti ei halunnut luopua kivääristään, josta oli maksanut korkean hinnan. Kun sotilaat tarttuivat häneen, ase laukesi vahingossa ja aiheutti yleisen sekasorron.<ref name="Henriksson 1985 153">Henriksson 1985. s. 153.</ref>
Samana päivänä 28.12. Ison Jalan joukon pysäytti [[James W. Forsyth]], joka johti joukkoa seitsemännestä ratsuväkirykmentistä. Iso Jalka ei halunnut väkivaltaa, joten hän suostui pysähtymään ja leiriytymään Wounded Kneehen. Nyt intiaanit oli määrä viedä sinne minne olivatkin olleet matkalla, Pine Ridgen intiaaniasemalle.
Sotilaiden [[karbiini]]en yhteislaukaus aloitti Wounded Kneen massamurhan. Osa intiaaneista vastasi tuleen, mutta heidät nujerrettiin nopeasti. Iso Jalka sai surmansa ensimmäisten lakotojen joukossa.<ref name="Andersson & Henriksson 2010 241">Andersson & Henriksson 2010. s.241.</ref> Ammunnan tauottua armeija kävi lähitaisteluun käyttämällä nuijia, veitsiä ja pistooleita.<ref name="Brown 1991 442">Brown 1991. s. 442.</ref> Koska vain harvoilla intiaaneilla oli aseita aseistariisunnan jäljiltä he lähtivät pyrkimään pakoon. Neljä Hochkiss-tykkiä avasi tulen heidän peräänsä.<ref name="Davis Rosa vl 1996 162 ">Davis & Rosa 1996, s. 162 </ref>.Tykistön tulitus ja muu ammunta surmasivat ja haavoittivat myös lähitaistelussa olleita sotilaita, josta 25 sai surmansa yhteenoton aikana. Haavoittuneiden määräksi laskettiin myöhemmin 39.<ref name="Brown 1991 444">Brown 1991. s 444</ref>.
 
Tiedot lakotojen tappioista vaihtelevat 150 - 300 välillä riippuen lähteestä.<ref name="Waldman 2006 274">Waldman 2006 s. 274.</ref> Suurin osa eloon jääneistä intiaaneista antautui Yhdysvaltain armeijan sotilaille. Taistelupäivän Iltana alkanut lumimyrsky peitti leirin, jossa viruvista haavoittuneista lakotoista monet kuolivat kylmyyteen<ref name="Davis & Rosa 1996 162">Davis & Rosa 1996. 162.</ref> Kun sotilaat palasivat neljän päivän päästä taistelupaikalle he löysivät irvokkaisiin asentoihin jäätyneitä lakotojen ruumiita<ref name="Henriksson 1985 152">Henriksson 1985. s. 152.</ref>.
Seuraavan yön aikana eversti Forsyth toi paikalle vahvistuksia ja kevyitä [http://en.wikipedia.org/wiki/Hotchkiss_gun 42 mm Hotchkiss-tykkejä], jotka asetettiin intiaanien leiriä ympäröiville kukkuloille.
 
Seuraavana päivänä 29.12. Forsyth määräsi intiaanit laskemaan aseensa ja vietäväksi junaan, jolla heidät olisi viety pois sotatoimialueelta. Sotilaat saartoivat intiaanit ja käskivät heidät luovuttamaan aseensa. Miltei kaikki intiaanit luovuttivat sotilaiden pyytäessä aseensa ja kiväärit kasattiin yhteen paikkaan.<ref name="Brown 1991 442">Brown 1991. s. 440</ref> Sotilaat uskoivat kuitenkin monien intiaanien piilottelevan aseitaan, ja etsivät aseita intiaaneilta kuumeisesti ottaen veitset, kirveet ja jopa telttojen seipäätkin. Sotilaat eivät vieläkään uskoneet intiaanien olevan aseettomia, vaan pyysivät intiaanisotureita riisumaan huopansa, jotta sotilaat näkisivät onko heillä aseita. Aseita etsittiin jopa naisten vaatteista<ref name="Andersson 2009 284">Andersson 2009. s 284</ref>. Intiaanit suuttuivat mikä näkyi heidän kasvoistaan, mutta vain [[poppamies]] ilmaisi vihansa valkoisille<ref name="Brown_1996_460">Brown 1996, s 460</ref> alkaen tanssia henkitanssia ja laulaen, että luodit eivät tule intiaaneja kohti. Nyt sotilaat löysivät kaksi kivääriä. Kuuro ''Musta Kojootti''-niminen intiaani ei halunnut luopua arvokkaasta kivääristään. Kun sotilaat tarttuivat ''Mustaan Kojoottiin'', ase laukesi. Sotilaat ampuivat nyt laukausryöpyn ja intiaaneja lakosi maahan kuolleina ja haavoittuneina. Sotilaat syöksyivät leirin kimppuun huutaen: "Muistakaa Custeria!".
Tulen alla oli 120 miestä sekä 230 naista ja lasta<ref>Henriksson 1985, s 152</ref>. Osa intiaaneista vastasi tuleen, mutta heidät tapettiin nopeasti<ref>''A South Dakota guide'', South Dakota Federal Writers Project{{lähde tarkemmin|sivu, vuosi?}}</ref>. Ammunta loppui, ja armeija kävi lähitaisteluun nuijin, veitsin ja pistoolein<ref name="Brown_1996_463">Brown 1996, s 463</ref>. Tällöin ratsuväki alkoi tulittaa leiriä. Nyt sotilaat vetäytyivät leiristä, ja neljä Hochkiss-tykkiä alkoivat tulittaa intiaaneja, olivat nämä sitten miehiä, naisia tai lapsia<ref name="Davis Rosa vl 1996 162 ">Davis & Rosa 1996, s. 162 </ref>. Teltat repesivät. Hotchkiss-tykit ja muu ammunta surmasi ja haavoitti myös lähitaistelussa ollutta armeijaa, josta kuoli 25 miestä ja haavoittui 39.<ref name="Brown1991 444">Brown 1991. s 444</ref>.
 
Upseerit eivät enää hallinneet miehiään, joista osa lähti rynnäkköön tappaen pakenevia siouxeja. Tiedot tappioista vaihtelevat eri lähteissä, mutta vähintään 150 siouxia ja 25 sotilasta kuoli jo verilöylyn aikana. Monet intiaanit otettiin kiinni ja he antautuivat valkosille. Illalla alkoi lumimyrsky, joka peitti leirin, jossa viruvat haavoittuneet kuolivat kylmyyteen<ref name="Davis & Rosa 1996 162">Davis & Rosa 1996. 162.</ref> Näin kuolleita lakotoja arvellaan olleen noin 150<ref>Hanriksso 1985, s 153</ref>. Neljän päivän päästä löytyi jäätyneitä, irvokkaan näköisiin asentoihin vääntyneitä intiaanien ruumiita<ref name="Henriksson 1985 152">Henriksson 1985. s. 152.</ref>.
 
==Hautaaminen, kapinointi heikkenee==
Rivi 61 ⟶ 59:
 
Kaatuneiden intiaanien hautaaminen alkoi seuraavana päivänä. Suurin osa haudattiin armeijan kaivamiin joukkohautoihin Wounded Kneehen<ref>Henriksson 1985, s 157</ref>. Hautaajina toimi armeijan palkkaama yksityinen miesryhmä. Kuolleiden intiaanien nimiä ei edes koetettu selvittää. Hautaamisen aikana löydettiin ruumiskasoista joitakin lapsia elossa, ja ainakin yksi adoptoitiin siirtolaisperheeseen.
Intiaanikapinointi jatkui heikentyneenä vielä verilöylyn jälkeenkin, kun armeija taisteli vuoden 1890 viimeisenä päivänä noin 50 intiaanin kanssa<ref name="Henriksson 1985 153.">Henriksson 1985 s. 153</ref>. [[Potkiva Karhu]] antautui vasta 15. tammikuuta 1891 neuvottelujen ja pienen kahakoinnin jälkeen.<ref name="Andersson 2009 285">Andersson 2009. s. 285</ref>. Vielä vuonna 1895 valkoiset metsästäjät tappoivat [[bannock]]ien leirissä kolme intiaania, ja hukuttivat kaksi intiaanilasta. Vielä 1897 murhaajaa etsivät kansalaiset polttivat elävältä kaksi [[seminole]]-poikaa ja kiduttivat monia muita intiaaneja.<ref name="Henriksson 198156. 153">.Henriksson 198. s 153.</ref>.
 
== Jälkiselvittelyjä ==
Rivi 82 ⟶ 80:
*Lapointe, Ernie: ''Sitting Bull: His Life and Legacy'', Gibbs Smith, 2009. ISBN 978-1423605560 {{en}}
*Santoro, Nicholas J: ''Atlas of the Indian Tribes of North America'', iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5 {{en}}
*Waldman, Carl: ''Encyclopedia of Native American Tribes'', Checkmark Books, 2006, ISBN 978-0816062744 {{en}}
 
== Viitteet ==
 
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Wounded_Kneen_verilöyly”