|
Pienempiin reservaatteihin siirretyt intiaanit saivat maapalan, jolla heidän piti kasvattaa karjaa tai harjoittaa maanviljelyä. Siouxien piti myös lähettää lapsensa englanninkielisiin kouluihin ja alkuperäiskansojen kielten puhuminen oli kielletty. Näillä toimenpiteillä yritettiin päästä eroon siouxien vaeltelevasta elämäntavasta ja saada nämä omaksumaan siirtolaisten elämäntyylin. Siirtymävaiheen aikana [[Bureau of Indian Affairs]] oli vastuussa siouxien ruokahuollosta, mutta se oli kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä. Tämä yhdistettynä maan viljelykelvottomuuteen ja [[biisoni|biisonien]] määrän laskuun johti nälänhätään. Vuosina 1889-1890 lakotojen keskuudessa liikkui [[tuhkarokko]]a ja muita intiaaneille tappavia tauteja.
===Henkitanssiliike===
Maaliskuussa 1890 lännestä palannut lakotojen lähetystö toi kansansa keskuuteen [[aavetanssi|henkitanssin]], joka oli lähtöisin [[paiute]]-intiaani [[Wovoka]]lta. Tämä oli nähnyt näyn, joka kertoi paratiisiin pääsemistä ja kaikkien kuolleiden biisonien paluusta maan päälle. Henkitanssiin liittyi myös usko sielun kuolemattomuudesta ja rakkaiden vainajien paluusta<ref name="Davis & Rosa 1996 161">Davis & Rosa 1996. s. 161.</ref>
1888 [[paiute]]-intiaani [[Wovoka]] sai näyn, jossa [[Suuri Henki]] antoi hänelle tanssin, joka edistäisi paratiisiin ja henkiseen maailmaan pääsemistä. Näky myös kehotti intiaaneja elämään rauhassa toistensa ja valkoisten kanssa. Wovoka rupesi saarnaamaan näystään, ja sen ympärille kehittyi uskonnollinen liike: ''henkitanssi'', joka on joskus käännetty virheellisesti nimellä [[aavetanssi]].<ref name="R-HAndersson">Rani-Henrik Andersson: ''Lakotat - Kotkan ja Biisonin kansa''</ref>. Henkitanssiin liittyi usko sielun kuolemattomuudesta ja rakkaiden vainajien paluusta<ref name="Davis_Rosa_1996_161">Villi Länsi - Amerikan rajaseutujen kuohuva historia, William C. Davis, Joseph G Rosa, WSOY Porvoo helsinki Juva 1996, ISBN 951-0-20636-9,alkuteos The West, s. 161</ref>.
Henkitanssi olisi saattanut nopeastikin menettää suosionsa, ellei kesällä 1890 olisi vallinnut suuri [[Kuivuuskausi|kuivuus]], joka tuhosi viljan ja loi nälän. Jopa valkoisia joutui muuttamaan heinäkuun kuivuuden takia tiloiltaan pois. Intiaanit eivät kyenneet muuttamaan. Samaan aikaan valkoiset olivat supistaneet intiaaneille antamiaan avustuksiaan. Monet intiaanipäälliköt pyysivät valkoisilta apua, jota Yhdysvaltain kongressi jossain määrin lupasi vasta joulukuussa, mikä oli liian myöhään. Se nosti lakota-intiaaneissa vastustusta valkoisia kohtaan<ref name="Andersson_2009_28">Andersson 2009, s 281</ref> ja lisäsi rajusti henkitanssin suosiota. ▼
▲HenkitanssiWovokan henkitanssin ympärille kehittyi hetkellinen uskonnollinen liike. Se olisi saattanut nopeastikin menettää suosionsa nopeasti, ellei kesällä 1890 olisi vallinnut suuri [[Kuivuuskausi|kuivuus]], joka tuhosi viljan ja loi nälän. Jopa valkoisiavalkoiset joutuimaanviljelijät muuttamaanjättivät heinäkuuntilansa keskikesän kuivuuden takia tiloiltaan pois. IntiaanitIntiaaneille eivätmuuttaminen kyenneet muuttamaan.oli Samaanvaikeampaa aikaankoska valkoiset olivat supistaneet intiaaneilleheille antamiaan avustuksiaanavustuksia. MonetMonien intiaanipäällikötintiaanikylien johtomiehet pyysivät valkoisilta apua , jotaYhdysvalloilta. Yhdysvaltain kongressiKongressi jossainei määrinsuoraan torjunut pyyntöjä, mutta lupasi tukea vasta joulukuussa , mikä oli liian myöhään. Se nosti lakota-intiaaneissa vastustusta valkoisia kohtaan ja lisäsi rajusti henkitanssin suosiota.<ref name=" Andersson_2009_28Andersson 2009 28">Andersson 2009 ,. s 281</ref> ja lisäsi rajusti henkitanssin suosiota.
Intiaanit alkoivat paikoin siirtyä hirsimajoista tanssileireihin, joissa tanssittiin jatkuvasti vastoin Wowokan ohjeita. Vanhoilliset valkoisia vastustavat päälliköt alkoivat saada kannatusta. Esimerkiksi [[Punainen Pilvi]] ei itse osallistunut [[Katolisuus|katolisena]]{{lähde}} henkitanssiin ja uskoi sen kuihtuvan nopeasti, muttei voinut tansseja estääkään. Asiamies Callagher huolestui, kun tanssi oli karannut heitä tukevien päälliköiden käsistä. ▼Elokuun 22. päivänä aseistautuneet [[oglala]]-intiaanit estivät intiaanipoliiseja pysäyttämästä heidän tanssiaan<ref name="Andersson_2009_281_282">Andersson 2009, s 281, s 282</ref>. Lehtikirjoittelu ja asioita miten tahansa käsittelevä huhumylly saivat jotkut valkoiset pakenemaan lähellä lakotojen asuinalueita olevista kodeistaan. Toisaalla elokuun lopulla sekä vanhoilliset että valkoisia tukevat lakotat aseistautuivat, kun väärä huhu kertoi armeijan vanginneen eräässä lakotaleirissä naisia ja lapsia. ▼
▲IntiaanitKesällä alkoivat1890 lakotat siirtyivät paikoinyhä siirtyäenemmän hirsimajoistamajoistaan tanssileireihin, joissa tanssittiin jatkuvasti vastoin Wowokan ohjeita. Vanhoilliset valkoisia vastustavat päälliköt alkoivat saada kannatusta. Esimerkiksi [[Punainen Pilvi]] ei itse osallistunut [[Katolisuus|katolisena]]{{lähde}} henkitanssiin ja uskoi sen kuihtuvan nopeasti, muttei voinut tansseja estääkään. Asiamies Callagher huolestui, kunIntiaaniasiamiehet tanssi olihuolestuivat karannuttanssin heitäsaavuttamasta tukevienyhä päälliköidenkasvavasta käsistäsuosiosta.
Henkitanssiin liittyi lopulta utopistisia uskomuksia, että intiaanit saisivat takaisin maansa, ja että tanssin läpikäyneet olisivat haavoittumattomia valkoisten luoteja vastaan<ref name="Davis_Rosa_1996_161"/>. Niinpä tanssi herätti intiaaneissa uhmaa valkoisia vastaan<ref name="Davis_Rosa_1996_161"/>. Marraskuussa oli näkyvissä selvä yhteenoton uhka Pine Ridgessä ja Rosebudissa, joissa henkitanssijoiden osuus intiaaneista oli suuri.<ref name="Andersson_2009_28">Andersson 2009, s 281</ref>. Valkoiset näkivät henkitanssin kansankiihotuksena. Kenraali [[Nelson A. Miles]] näki henkitanssissa uuden intiaanisodan uhan. Lehdistö tiedotti alueen tapahtumista syksyn ja alkutalven mittaan hyvin epäluotettavasti. Se saattoi esimerkiksi väittää jossain taistellun valkoisten ja intiaanien välillä, mutta seuraavana päivänä perua uutisen. Uudisasukkaat vaativat hallitusta ryhtymään toimiin intiaanien liikehdinnän pysäyttämiseksi. ▼
▲Elokuun 22. päivänä aseistautuneet [[oglala]]- intiaanitsiouxit estivät intiaanipoliiseja pysäyttämästä heidän tanssiaan<ref name=" Andersson_2009_281_282Andersson 2009 281 - 282">Andersson 2009, s 281, s 282</ref>. Lehtikirjoittelu ja asioita miten tahansa käsittelevä huhumylly saivat jotkut valkoiset pakenemaan lähellä lakotojen asuinalueita olevista kodeistaan. Toisaalla elokuun lopulla sekä vanhoilliset että valkoisia tukevat lakotat aseistautuivat, kun väärä huhu kertoi armeijan vanginneen eräässä lakotaleirissä naisia ja lapsia.
▲Henkitanssiin liittyiliittyneet lopultauskomukset utopistisia uskomuksiasiihen, että intiaanit saisivat takaisin maansa , ja että tanssin läpikäyneet olisivat haavoittumattomia valkoisten luoteja vastaan lisäsi lakotojen rohkeutta ja uhmaa<ref name=" Davis_Rosa_1996_161"/>.Davis Niinpä& tanssiRosa herätti1996 intiaaneissa161">Davis uhmaa& valkoisiaRosa vastaan1996 s. 161.< /ref name="Davis_Rosa_1996_161"/>. Marraskuussa 1890 oli näkyvissäyhteenottojen selväuhka yhteenoton uhkalisääntyi Pine RidgessäRidgen ja RosebudissaRosebudin reservaateissa, joissa henkitanssijoiden osuus intiaaneista oli suuri.<ref name=" Andersson_2009_28Andersson 2009 28">Andersson 2009 , s . 281 .</ref>. ValkoisetYhdysvaltain armeija näki näkivät henkitanssin kansankiihotuksenakansankiihotukseen verrattavana ilmiönä. Kenraali [[Nelson A. Miles]] näki henkitanssissahenkitanssin kansankiihotuksena ja aavisti siinä piilevän uuden intiaanisodan uhan. Lehdistö tiedotti alueen tapahtumista syksyn ja alkutalven mittaan hyvin epäluotettavasti. Se saattoi esimerkiksi väittääkertoa jossaintaisteluista taistellun valkoistenarmeijan ja intiaanien välillä , muttaja perua uutisen seuraavana päivänä perua uutisen. Uudisasukkaat vaativat hallitusta ryhtymään toimiin intiaanien liikehdinnän pysäyttämiseksi.
=== Istuvan Härän kuolema ja Ison Jalan pakoretki ===
15. joulukuuta 1890 lähetettiin 40 intiaanipoliisia pidättämään Istuvaa Härkää sen jälkeen kun hän oli sallinut kannattajiensa aloittaa henkitanssin Standing Rockin reservaatissa. Pidätyksen aikana syntyneessä tulitaistelussa menehtyi Istuvan Härän lisäksi kahdeksan muuta siouxia sekä kuusi pidätykseen osallistunutta intiaanipoliisia.<ref name="LaPointe 2009 20">LaPointe 2009. s. 20.</ref>
40 intiaanipoliisia lähetettiin pidättämään päällikkö [[Istuva Härkä]] 15. joulukuuta, sen jälkeen kun hän oli sallinut kannattajiensa Standing Rockin reservaatissa aloittaa henkitanssin. Pidätyksen aikana syntyi tulitaistelu, jossa kuoli Istuva Härkä, kahdeksan muuta intiaania ja kuusi poliisia. Istuva Härän heimosta lähti pakolaisia Ison Jalan johtamaan heimoon. Armeijan oli nyt määrä pysäyttää henkitanssiliike ja viedä intiaanit intiaaniasemille<ref name="Andersson_2009_282">Lakotat - kotkan ja biisonin kansa, Rani-Henrik Andersson, Hakapaino 2009, ISBN 978-952-222-053-0, s 282</ref>. [[Kenraali Brooke]]n johtamat neuvottelut näyttivät olevan jo onnistumassa Pine Ridgen reservaatissa. Toisaalla Iso Jalka sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen. Punainen Pilvi oli kutsunut Ison Jalan Pine ridgeen odottelemaan tilanteen rauhoittumista. Niinpä Big Bootin johtama joukko lähti matkalleen valkoisia peläten 28.12.1890. Näin, vaikka valkoisilla ei ollut suoraa aikomusta vahingoittaa intiaaneja jos he olisivat rauhallisia. Toisaalta kenraali Miles uskoi
Ison Jalan johtaman joukon olevan sotapolulla, ja määräsi komentamansa joukot ''etsimään, pidättämään, tekemään aseettomiksi ja tarvittaessa tuhoamaan'' karkuteillä olevan Ison Jalan joukon. Niinpä intiaanien ja armeijan välit olivat äärimmäisen kireät, kun kumpikaan ei voinut luottaa toisiinsa<ref name="Andersson_2009_282"/>. Isoa Jalkaa tarkkailleen everstiluutnantti [[Edvin V. Sumner]]in mukaan tämän joukot olivat pakomatkalla, koska pelkäsivät armeijaa. Intiaanien pakoretki oli vaikea mm. kovan pakkasen takia.
Istuvan Härän kuoleman jälkeen armeijan tärkeimmäksi tehtäväksi jäi painostaa siouxit luopumaan henkitanssista ja viedä intiaanit intiaaniasemille.<ref name="Andersson 2009 282">Andersson 2009. s. 282.</ref>. Päällikkö Iso Jalka livahti armeijan valvonnan alta mukanaan 350 siouxia, joista osa oli Istuvan Härän entisiä seuraajia. Ryhmän määränpää oli Pine Ridgen reservaatti, jossa Ison Jalan tarkoitus oli keskustella päällikkö [[Punainen Pilvi|Punaisen Pilven]] kanssa tilanteen rauhoittamisesta. [[Everstiluutnantti]] [[Edvin V. Sumner]]in mukaan Ison Jalan joukot olivat pakoteillä, koska pelkäsivät armeijaa. Yhdysvaltain joukkoja johtanut kenraali [[Nelson A. Miles]] uskoi Ison Jalan lähteneen sotaretkelle ja komensi armeijan takaa-ajamaan pakolaisia ja käyttämään tarpeen vaatiessa kovia otteita.<ref name="Andersson & Henriksson 2010 240">Andersson & Henriksson 2010. s.240.</ref>
==Verilöyly==
[[kuva:DeadBigfoot.jpg|250px|thumb|oikea|Ison Jalan ruumis]]
Seuraavan yön aikana eversti Forsyth toi paikalle vahvistuksia ja kevyitä [http://en.wikipedia.org/wiki/Hotchkiss_gun 42 mm Hotchkiss-tykkejä], jotka asetettiin intiaanien leiriä ympäröiville kukkuloille.
Seuraavana päivänä 29.12. Forsyth määräsi intiaanit laskemaan aseensa ja vietäväksi junaan, jolla heidät olisi viety pois sotatoimialueelta. Sotilaat saartoivat intiaanit ja käskivät heidät luovuttamaan aseensa. Miltei kaikki intiaanit luovuttivat sotilaiden pyytäessä aseensa ja kiväärit kasattiin yhteen paikkaan.<ref name="Brown_1996_460Brown 1991 442">Brown 1996,1991. s. 460440</ref>, ja kiväärit kasattiin yhteen paikkaan. Sotilaat uskoivat kuitenkin monien intieenienintiaanien piilottelevan aseitaan, ja etsivät aseita intiaaneilta kuumeisesti ottaen veitset, kirveet ja jopa telttojen seipäätkin. Sotilaat eivät vieläkään uskoneet intiaanien olevan aseettomia, vaan pyysivät intiaanisotureita riisumaan huopansa, jotta sotilaat näkisivät onko heillä aseita. Aseita etsittiin jopa naisten vaatteista<ref name="Andersson_2009_284Andersson 2009 284">Andersson 2009,. s 284</ref>. Intiaanit suuttuivat mikä näkyi heidän kasvoistaan, mutta vain [[poppamies]] ilmaisi vihansa valkoisille<ref name="Brown_1996_460">Brown 1996, s 460</ref> alkaen tanssia henkitanssia ja laulaen, että luodit eivät tule intiaaneja kohti. Nyt sotilaat löysivät kaksi kivääriä. Kuuro ''Musta Kojootti''-niminen intiaani ei halunnut luopua arvokkaasta kivääristään. Kun sotilaat tarttuivat ''Mustaan Kojoottiin'', ase laukesi. Sotilaat ampuivat nyt laukausryöpyn ja intiaaneja lakosi maahan kuolleina ja haavoittuneina. Sotilaat syöksyivät leirin kimppuun huutaen: "Muistakaa Custeria!".
Tulen alla oli 120 miestä sekä 230 naista ja lasta<ref>Henriksson 1985, s 152</ref>. Osa intiaaneista vastasi tuleen, mutta heidät tapettiin nopeasti<ref>''A South Dakota guide'', South Dakota Federal Writers Project{{lähde tarkemmin|sivu, vuosi?}}</ref>. Ammunta loppui, ja armeija kävi lähitaisteluun nuijin, veitsin ja pistoolein<ref name="Brown_1996_463">Brown 1996, s 463</ref>. Tällöin ratsuväki alkoi tulittaa leiriä. Nyt sotilaat vetäytyivät leiristä, ja neljä Hochkiss-tykkiä alkoivat tulittaa intiaaneja, olivat nämä sitten miehiä, naisia tai lapsia<ref name="Davis_Rosa_1996_162Davis Rosa vl 1996 162 ">Davis &Rosa, Villi Länsi,Rosa 1996, s. 162 </ref>. Teltat repesivät. Hotchkiss-tykit ja muu ammunta surmasi ja haavoitti myös lähitaistelussa ollutta armeijaa, josta kuoli 25 miestä ja haavoittui 39.<ref name="Brown_1996_464Brown1991 444">Brown 1996,1991. s 464444</ref>.
Upseerit eivät enää hallinneet miehiään, joista osa lähti rynnäkköön tappaen pakenevia siouxeja. Tiedot tappioista vaihtelevat eri lähteissä, mutta vähintään 150 siouxia ja 25 sotilasta kuoli jo verilöylyn aikana<ref name="Davis_Rosa_1996_162"/>. Monet intiaanit otettiin kiinni ja he antautuivat valkosille. Illalla alkoi lumimyrsky, joka peitti leirin, jossa viruvat haavoittuneet kuolivat kylmyyteen<ref name="Davis_Rosa_1996_162Davis & Rosa 1996 162"/>Davis & Rosa 1996. 162.</ref> Näin kuolleita lakotoja arvellaan olleen noin 150<ref>Hanriksso 1985, s 153</ref>. Neljän päivän päästä löytyi jäätyneitä, irvokkaan näköisiin asentoihin vääntyneitä intiaanien ruumiita<ref name="Henriksson_1985_152Henriksson 1985 152">Alkuperäiset amerikkalaiset, Markku Henriksson, Gaudeamus 1985,. Painos. Gummerus Jyväskylä 1886, ISBN 951-662-385-9, s 152.</ref>.
==Hautaaminen, kapinointi heikkenee==
Kaatuneiden intiaanien hautaaminen alkoi seuraavana päivänä. Suurin osa haudattiin armeijan kaivamiin joukkohautoihin Wounded Kneehen<ref>Henriksson 1985, s 157</ref>. Hautaajina toimi armeijan palkkaama yksityinen miesryhmä. Kuolleiden intiaanien nimiä ei edes koetettu selvittää. Hautaamisen aikana löydettiin ruumiskasoista joitakin lapsia elossa, ja ainakin yksi adoptoitiin siirtolaisperheeseen.
Intiaanikapinointi jatkui heikentyneenä vielä verilöylyn jälkeenkin, kun armeija taisteli vuoden 1890 viimeisenä päivänä noin 50 intiaanin kanssa<ref name="Henriksson 1985 153.">Henriksson 1985, s. 153</ref>. [[Potkiva Karhu]] antautui vasta 15. tammikuuta 1891 neuvottelujen ja pienen kahakoinnin jälkeen<ref>Henrikson 1885, s 153</ref>.<ref name="Andersson_2009_285Andersson 2009 285">Andersson 2009,. s. 285</ref>. Vielä vuonna 1895 valkoiset metsästäjät tappoivat [[banockbannock]]ien leirissä kolme intiaania hajottaen leirin, ja hukuttaen vielähukuttivat kaksi intiaanilasta<ref>Henriksson 1985, s 153</ref>. Vielä 1897 murhaajaa etsivät kansalaiset polttivat elävältä kaksi [[seminole]]-poikaa ja kiduttivat monia muita intiaaneja.<ref name="Henriksson 198. 153">.Henriksson 1985,198. s 153.</ref>.
== Jälkiselvittelyjä ==
==Lähteet==
*Anderson, Rani-Henrik: ''Lakotat, kotkan ja biisonin kansa'', Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2009 ISBN 9789522220530
*Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku ''"Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia)"'' Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
*Brown, Dee ''Bury My Heart at Wounded Knee'', Vintage Books, 1991, ISBN 978-0-099-52640-7
| 