Ero sivun ”Wintersun” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ZéroBot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.1) (Botti lisäsi: ko:윈터선
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 27:
Wintersun aloitti keikkailun kesällä 2005 yhdessä yhtyeeseen liittyneiden Jukka Koskisen (basso) ja Teemu Mäntysaaren (kitara) kanssa. Yhtyeeltä on myös ilmestynyt video ''Beyond the Dark Sun''.
 
Yhtye aloitti toisen albuminsa nauhoitukset 2. toukokuuta 2006 ja miksaus aloitettiin heinäkuun alussa. Lukuisten myöhästymisten ja epäselvyyksien takia albumin julkaisupäivää on kuitenkin jouduttu siirtämään moneen otteeseen. Albumin nimeksi tuli ''[[Time I]]'', ja siinä on seitsemän pitkää kappaletta. Materiaalia arvioitiin tulevan noin 75 minuuttia.
 
Wintersun piti pitkää keikkataukoa yrittäessään saada ''Timen'' valmiiksi, mutta vuonna 2011 Wintersun alkoi taas keikkailemaan pitkän tauon jälkeen. Bändi ja levy-yhtiö halusivat tuoda kaikille tietoon, että bändi on vielä elossa. Wintersun esiintyi muun muassa [[Metalcamp]]issa, [[Metalfest]]issä ja [[Tuska]]ssa. Samalla bändi julkisti yhden uuden kappaleen tulevalta levyltä, nimeltä ”The Way Of The Fire”.