Ero sivun ”Lostin mytologia” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 46:
 
==== Raskaus ====
Julietin ja Benin mukaan kaikki naiset jotka tulevat raskaaksi saarella kuolevat ennen lapsen syntymää. Raskaus sujuu hyvin kunnes toisen kolmanneksen puolivälissä alkavat komplikaatiot: Äidin ruumis alkaa hylkiä sikiötä, jolloin sekä äiti, että lapsi kuolevat. Juliet sanoo, että tutkiessaan tapausta, kukaan ei päässyt viimeiselle kolmannekselleen. Muut nisäkkäät, kuten villisiat eivät kuole raskauden aikana. Naiset jotka viettivät toisen kolmanneksensa poissa saarelta pystyivät synnyttämään helposti (Rousseau, Claire,Sun). Toiset värväsivät Julietin, joka on hedelmällisyystutkija, auttamaan syyn selvittämisessä, mutta Juliet ei ikinä löytänyt vastausta. Useat naiset Toisten joukosta olivat vapaaehtoisia tulemaan raskaaksi Julietin tutkimusta varten, mutta kaikki kuitenkin kuolivat. Viidennellä kaudella tämän ongelman on näytetty vaikuttavan vain Toisten/Vihamielisten väkeen.
 
Saari vaikuttaa myös miesten hedelmällisyyteen. Jin oli steriili ennen Saarelle tuloaan, mutta Sun tulee silti Jinille raskaaksi. Juliet paljastaa myöhemmin, että miesten siittiöiden määrä saarella on viisi kertaa suurempi kuin saaren ulkopuolella.