Credon aloittavat ja lopettavat ''[[stile antico]]n'' tyyliin eli renessanssityyliin sävelletyt kuoro-osuudet, jotka on hyvin todennäköisesti sävelletty nimenomaan h-mollimessua varten.<ref name="aam"/> Ne ovat merkittäviä Bachin myöhemmän luomiskauden [[kontrapunkti]]sia teoksia. Molempiin on lainattu osia [[gregoriaaninen kirkkomusiikki|gregoriaanisesta]] sävelmästä, josta Bach sommittelee Credo-jakson aloittavassa osassa ''Credo in unum Deum'' viisiäänisen fuugan. Fuugasta tulee myöhemmin seitsenääninen ensimmäisen ja toisen viulun tullessa mukaan. Sama teema toistuu Credo-jakson viimeisessä osassa ''Confiteor unum baptisma''.
Credon toinen osa on enimmäkseen [[homofonia|homofoninen]]. ''Patrem omnipotentem'' pohjautuu vuonna [[1729]] kirjoitettuun kantaattiin 171 ''Gott, wie dein Name, so ist auch dein Ruhm''. ''Et in unum Dominum Jesum Christum'' on sopraanon ja alton duetto, jota säestää kaksi [[oboe d'amored’amore]]a, jouset ja [[continuo]], ja sitä seuraavaa viisiäänistä kuoroa ''Et incarnatus estiä'' säestävät viulut ja continuo. ''Crucifixus etiam pro nobis'' on muodoltaan [[passacaglia]] ja sisältää toistuvan, kromaattisesti laskevan bassokuvion, joka on lainattu kantaatista 12 ''Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen''. Bach sävelsi kantaatin jo vuonna 1714 Weimarissa ja on koko messun varhaisin sävelletty osa.<ref name="aam"/> Ylösnousemuksen riemua kuvaavassa viisiäänisessä kuoro-osassa ''Et resurrexit tertia die'' soittaa täysi orkesteri, jota lisäksi säestävät vielä trumpetit ja patarummut. Osan oletetaan olevan lainaus kadonneesta konsertosta.
Credon toinen soolo-osa ''Et in Spiritum Sanctum'' on basson laulama [[aaria]], jota säestää kaksi [[oboe d'amored’amore]]a. ''Confiteor'' on ''stile anticon'' tyyliin tehty sävellys, jonka keskellä tenorit laulavat [[cantus firmus]]ta. Osa alkaa hidastua ''moderato''-temposta, kun lauletaan ''in remissionem peccatorum'' (syntien anteeksiantamiseksi) päätyen lopulta surumieliseen ''adagioon'', jonka tekstinä on ''Et expecto resurrectionem mortuorum'' (Ja odotan kuolleiden ylösnousemusta). Bach korostaa sanan ''mortuorum'' (kuolleet) melankolisuutta, mutta sitten lauseen sanoma ikään kuin selviää: kyse ei olekaan kuolleiden suremisesta vaan ylösnousemuksen riemusta, ja musiikki saa juhlavan riemuitsevan sävyn (edelleen samaan tekstiin). Credo-jakson päättää vuonna [[1729]] sävelletyn hääkantaatin ''Jauchzet, ihr erfreuten Stimmen'' (BWV 120) uudelleensovitus, viisiääninen konserttofuuga, jonka da capo-jakson alkuosasta Bach posti alku- ja loppuritornellot ja lisäsi siihen toisen sopraano-osan.<ref name="aam"/>
