Ero sivun ”Hutier-taktiikka” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Coen (keskustelu | muokkaukset)
p w, f
Rivi 5:
Ensimmäisessä maailmansodassa hyökkäys yleensä alkoi jättiläismäisellä, pitkään kestävällä tykistön tulivalmistelulla, jonka jälkeen kohti vihollisen linjaa hyökättiin monena jalkaväen aaltona. Tämä taktiikka ei yleensä johtanut hyviin tuloksiin. Tyypillinen [[ympärysvallat|ympärysvaltojen]] puolustusrintama [[länsirintama (ensimmäinen maailmansota)|länsirintamalla]] käsitti ulkovyöhykkeen, jossa oli vain [[tarkka-ampuja|tarkka-ampujia]], partioita ja konekivääripesäkkeitä. Taempana oli varsinainen rintama jossa käytiin ankarin taistelu, ja sen takana tukivyöhyke.
 
Hutier-taktiikassa, jossa pienet kevyesti aseistetut jalkaväen rynnäkköryhmätrynnäkköosastot ( ''Sturmgruppen'', ”rynnäkköryhmät”) iskivät lyhyen, mutta tehokkaan tulivalmistelun jälkeen vastustajan heikkoihin kohtiin paikantaen ja ohittaen vahvat linnakkeet. Tulivalmistelua kutsuttiin nimellä ''Feuerwalze'', ”tulivyöry”.
 
Taktiikka toimi alussa hyvin (esimerkiksi operaatio Michael maaliskuussa 1918), mutta jo operaation aikana huomattiin taktiikan ongelmat. Saksalaiset etenivät viikossa 50 kilometriä, mutta joukot väsyivät, rynnäkköryhmät kärsivät raskaita tappioita ja tykistö ei pysynyt hyökkäyksen perässä. Sen sijaan [[Yhdistynyt kuningaskunta|britit]] ja [[ranska]]laiset toivat tykistöä ja reservejä hyökkäyksen torjumiseksi länsirintaman muilta sektoreilta. Saksalaiset joutuivat torjumaan vastahyökkäykset ainoastaan jalkaväen aseilla. Tämän seurauksena hyökkäys pysähtyi.<ref name=lop>Prior & Wilson, s. 175</ref>