Ero sivun ”News of the World (albumi)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jafeluv (keskustelu | muokkaukset)
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
p {{milloin}}
Rivi 28:
'''News of the World''' on syksyllä [[1977]] julkaistu [[Queen]]-yhtyeen kuudes albumi. Se äänitettiin [[Lontoo]]ssa heinä- ja syyskuun aikana vuonna 1977, ja julkaistiin [[28. lokakuuta]] samana vuonna. Albumi oli äänimaailmaltaan ja tuotannoltaan huomattavasti pelkistetympi kuin yhtyeen edelliset levyt, esimerkiksi sen äänittämiseen käytettiin puolet vähemmän aikaa kuin aikaisempien julkaisujen kohdalla.<ref name="Online"/> Kuten ''News of the Worldin'' edeltäjä, ''[[A Day at the Races]]'', albumi oli Queenin jäsenten itsensä tuottama.<ref name="Royal"/> Tuottamisessa tosin avusti äänittäjä [[Mike Stone]].<ref name="Online"/>
 
''News of the World'' nousi [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] listasijalle 3 ollen samalla ensimmäinen Queen-albumi, joka menestyi [[Atlantti|Atlantin]] takana paremmin kuin yhtyeen kotimaassa, jossa levy ylsi neljänneksi, ja myi [[kultalevy]]yn oikeuttavan määrän. Yhdysvalloissa ''News of the World'' on myynyt tähän päivään mennessä{{milloin}} nelinkertaista [[platinalevy|platinaa]].<ref name="musichall"/><ref name="aussie"/> Albumi saavutti suosiota myös muualla hittisinglejen ”[[We Are the Champions]]” ja ”[[Spread Your Wings]]” avittamana.<ref name="Online"/> Kriitikoilta levy ei kuitenkaan saanut ilmestyessään juurikaan kiitosta.<ref name="Akkanen/63"/>
 
Albumin kansikuva on [[Science fiction|tieteistarinoiden]] kuvittajana tunnetun [[Frank Kelly Freas]]in maalaama. Idea kanteen tuli rumpali [[Roger Taylor (Queen)|Roger Taylor]]ilta, joka oli nähnyt vastaavanlaisen kuvan ''[[Analog Science Fiction and Fact|Astounding Science Fiction]]'' -lehdessä.<ref name="Online"/>
Rivi 62:
== Julkaisu ja vastaanotto ==
 
''News of the World'' julkaistiin Britanniassa 28. lokakuuta 1978 ja Yhdysvalloissa saman vuoden marraskuun 1. päivänä.<ref name="Online"/> Albumi nousi Britanniassa sijalle neljä, saavuttaen kultalevyn muutamaa päivää julkaisun jälkeen.<ref name="musichall"/><ref name="bpi"/> Yhdysvalloissa albumi oli parhaimmillaan sijalla kolme. Kultalevy siitä myönnettiin 14. marraskuuta ja platinalevy 28. joulukuuta.<ref name="riaa"/> Näin ollen ''News of the Worldista'' muodostui ensimmäinen Queen-albumi, joka menestyi Yhdysvalloissa paremmin kuin yhtyeen kotimaassa.<ref name="Online"/> Tähän päivään mennessä{{milloin}} albumi on ylittänyt Yhdysvalloissa nelinkertaiseen platinalevyyn oikeuttavan myyntimäärän.<ref name="musichall"/><ref name="aussie"/> Myös muualla maailmassa levy oli menestys, mihin vaikuttivat singlet ”We Are the Champions” ja ”Spread Your Wings”.<ref name="Online"/> Esimerkiksi [[Alankomaat|Alankomaissa]] ja [[Ranska]]ssa albumi nousi listaykköseksi kolmen viikon ajaksi.<ref name="Ranska"/><ref name="Alankomaat"/> Albumi on säilyttänyt suosionsa tähän päivään asti,{{milloin}} ja esimerkiksi vuonna 2004 ''News of the Worldia'' myytiin 1970-luvun levyistä 52:nneksi eniten.<ref name="super"/>
 
Suurimmassa osassa maailmaa albumin julkaisi [[EMI]], mutta Yhdysvalloissa, [[Kanada]]ssa, [[Japani]]ssa ja [[Uusi-Seelanti|Uudessa-Seelannissa]] levy ilmestyi [[Elektra Records]]in toimesta. Lisäksi [[Venezuela]]ssa julkaisija oli [[Harvest Records]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pcpki.com/cgi-bin/discography.cgi?qa:NEWS+OF+THE+WORLD| Nimeke = News of the World| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Andy's Queen Page| Viitattu = 4.12.2011}} {{en}}</ref> Albumi julkaistiin avattavakantisena, ja mukana tulivat myös laulujen sanat. [[Ranska]]n-painoksessa vinyyli oli värillinen. Etelä-Korean-painoksen kansikuva erosi muiden painosten kansikuvista, ja yksi kappale oli jätetty pois. Muitakin pieniä valtiokohtaisia eroja oli; [[Argentiina]]ssa ja [[Uruguay]]ssa levyn nimi oli käännetty espanjaksi muotoon ''Noticias Del Mundo'', kun taas [[Turkki|Turkin]]-painos erosi muista takakanneltaan, ja lisäksi kansi oli [[laminointi|laminoitu]]. Britanniassa ja Yhdysvalloissa julkaistiin myös hieman toisistaan eriävät promootioboksit. Yhdysvaltain-versioon kuului itse LP:n lisäksi muun muassa seitsemän valokuvaa ja kaksi tarraa.<ref name="songs">{{Verkkoviite | Osoite = http://qph.queensongs.info/albums/q06notw.php| Nimeke = Queen Picture Hall - News of the World| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = queensongs.info| Viitattu = 11.3.2011}} {{en}}</ref>