Ero sivun ”Monetaristinen taloustiede” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Thijs!bot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.2) (Botti lisäsi: lt:Monetarizmas
karsittu lähteetöntä jaaritusta
Rivi 2:
 
Monetarismia ovat ajaneet etenkin [[Milton Friedman]], [[Anna Schwartz]], [[Karl Brunner]] ja [[Allan Meltzer]].<ref name="econlib"/>
Eräät journalistit ovat yhdistäneet virheellisesti käsitteen doktrinaaliseen vapaan markkinatalouden kannatukseen.<ref name="econlib"/> Toisaalta monetarismissa juuri Friedmanin ja esimerkiksi Friedrich Hayekin kirjoitukset ovat miltei uskonkappaleiden asemassa.{{Lähde|4. kesäkuuta 2011}}
 
Monetarismin mukaan [[inflaatio]]on ei pitäisi yrittää vaikuttaa [[Keynesiläinen taloustiede|keynesiläisittäin]] säätelemällä kulutuskysyntää tai kokonaiskysyntää valtion [[finanssipolitiikka|finanssipolitiikalla]] ([[vero]]t ja julkiset menot), vaan säätelemällä liikkeellä olevan [[raha]]n määrää [[keskuspankki|keskuspankin]] toimin (rahavarantoa kasvattamalla, [[korko|koroilla]], [[avomarkkinaoperaatio]]illa). Monetaristien kannattama, [[Klassinen taloustiede|klassisesta taloustieteestä]] periytyvä [[rahan kvantiteettiteoria]] väittää, että liikkeellä olevan rahamäärän liiallinen kasvu aiheuttaa inflaatiota. Näin ollen rahamäärää pitäisi lisätä tasaista, hidasta vauhtia ja inflaation katsotaan johtuvan vain siitä, että rahan tarjontaa on lisätty kysyntää enemmän.
 
Taustalla on monetaristien näkemys, jonka mukaan rahan määrän lisääminen aiheuttaa mm. rahamääräisen omaisuuden arvon alenemista, ja on näin rahamääräiseen omaisuuteen kohdistettu piilovero. Toinen taustalla oleva näkemys on, että kiinteä liikkeellä olevan rahan määrän kasvuvauhti muodostaa esteen parlamentin päätösten toimeenpanolle. Tämä näkemys on myös johtanut keskuspankkien eristämiseen demokraattisesta valvonnasta eri puolilla maailmaa, myös Euroopan keskuspankkijärjestelmässä. Samalla on huomattava, että kaikki taloustieteen oppisuunnat näkevät rahamäärän liiallisen kasvun jo määritelmän mukaan ongelmallisena (liika on aina liikaa).{{Lähde|4. kesäkuuta 2011}}
 
== Monetarismi syrjäytti keynesiläisyyden 1960-luvun jälkeen ==
Rivi 12 ⟶ 10:
Monetaristien ajama makrotaloudellinen teoria ja politiikka erosivat huomattavasti vallalla olleesta keynesiläisestä koulukunnasta.<ref name="eb"/>
 
1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen (ks. [[Phillipsin käyrä]]), rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, "onko finanssipolitiikalla toivottua vaikutusta kokonaiskysyntään". Kiista "ratkesi empiiristen tosiasioiden avulla - - monetaristien voittoon. - - keynesiläisten usko rahapolitiikan ylivertaiseen kykyyn hoitaa työttömyysongelma on kuollut - - Optimistikaan ei enää luota keynesiläiseen ajatukseen kysynnän aktiivisesta hienosäädöstä", kertoo [[Helsingin yliopisto]]n kansantaloustieteen professori [[Vesa Kanniainen]].<ref>[http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/787/647] Tieteessä tapahtuu 8/2008, [[Vesa Kanniainen]]</ref>. Toisaalta on huomattava, että monetaristien lausunnoista huolimatta monetarismin ja keynesiläisyyden välinen kiista jatkuu edelleen, ja esimerkiksi monetarististen valtioiden jatkuva korkea työttömyys ja taloudellinen eriarvoisuus tukevat juuri keynesiläisessä taloustieteessä esiin tuotuja argumentteja. Monetaristien vastaus tähän seikkaan on, että työttömien tulisi vastata tilanteeseen laskemalla työnsä hintaa, jolloin monetaristinen teoria toimisi tältä osin. Tämä seikka on myös peruste monetaristien esittämälle vaatimukselle rajoittaa työvoiman järjestäytymistä.{{Lähde|4. kesäkuuta 2011}}
 
Keynesiläisyyden koulukunnan opit joutuivat koville vuosien 1973 ja 1979 öljyshokkien vuoksi, joihin keynesiläisyydellä ei ollut vastausta. Inflaatio oli korkea koko 1970-luvun, jonka Friedman argumentoi johtuvan rahavarannon nopeasta kasvusta. Keynesiläisen taloustieteen kriisi aiheutui näin keskeisesti talousteoriaan nähden ulkoisesta shokista: Friedmanin argumentti rahavarannon kasvusta ei huomioi riittävästi öljynhinnan vaikutusta liikkellä olevan rahan määrään, ja saman ilmiön toista puolta, eli öljyntuottajamaista Eurooppaan tallatettujen ns. euro- eli petrodollarien vaikutusta pankkien luotonantoon.{{Lähde|4. kesäkuuta 2011}}
Rivi 19 ⟶ 17:
ottamaan käyttöön monetaristisemman linjan 1979, joka kuitenkin hylättiin 1982 eri syistä<ref>http://www.econweb.com/MacroWelcome/monetarism/notes.html </ref>. Kokeilun tuloksista on erilaisia näkemyksiä<ref name="econlib"/> - mm. uudet finanssi-innovaatiot tekivät käsitteen "rahan määrä" epäselväksi<ref name="eb"/>.
 
Monetarismin itsensä maine alkoi heiketä 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa keynesiläistä politiikkaa niinikään vastustavan [[rationaalisten odotusten teoria]]n nousuun.<ref name="econlib"/> Samalla on huomattava, että monetarismi jaetaan lähteestä riippuen 1-3 eri tyyppiin: Friedmanin katsotaan edustaneen monetarismin ensimmäistä tyyppiä, ja luoneen perustaa sen viimeiselle tyypille jonka ytimen muodostaa rationaalisten odotusten hypoteesi. Muun muassa Juhana Vartiainen on todennut esimerkiksi Euroopan rahaliiton toteuttavan juuri monetarismin viimeistä, rationaalisten odotusten hypoteesilla täydennettyä muotoa.{{Lähde|4. kesäkuuta 2011}}
 
==Monetarismi nykyään==
Rivi 27 ⟶ 25:
* inflaation matalana pitämisen tärkeys
* nykyinen rahapolitiikka on lähempänä monetarismia kuin esimerkiksi vuosien 1956-78 keynesiläisyyttä muttei vastaa täysin kumpaakaan. <ref name=econlib/>
 
Samalla on huomattava, että nimellis- ja reaaliarvojen erottelu on keskeinen osa mitä tahansa taloustieteen oppisuuntaa. Samoin on huomattava, että raha- ja finanssipolitiikalla on toisistaan poikkeavat tavoitteet: rahapolitiikka keskittyy liikkeellä olevan rahan määrän sääntelyyn, finanssipolitiikan korjatessa rahapolitiikan ylilyöntejä tarjoamalla keskeisen välineen työttömyyden ja sitä seuraavien ongelmien lieventämiseen. Inflaation matalana pitämisen tärkeyttä perustellessaan monetaristit esittävät sen positiivisen vaikutuksen työttömyyteen, mutta saadut kokemukset viittaavat kireän rahapolitiikan johtavan pysyvään korkeaan työttömyyteen ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun.{{Lähde|4. kesäkuuta 2011}}
 
== Viitteet ==