Ero sivun ”Beetasäteily” versioiden välillä

69 merkkiä lisätty ,  8 vuotta sitten
vielä nämä takaisin
(Nuo takaisin)
(vielä nämä takaisin)
 
== Säteilyn luonne ==
Beetasäteily on voimakkaasti [[ionisoiva säteily|ionisoivaa]] säteilyä]] kuten [[alfasäteily|alfa-]] ja [[gammasäteily]]kin. Beetasäteily muuttaa suuntaansa ulkoisessa magneettikentässä, minkä perusteella pääteltiin, että tämäntyyppinen säteily koostuu varatuista hiukkasista. Beetasäteily läpäisee väliainetta hieman alfasäteilyä paremmin, mutta huomattavasti gammasäteilyä huonommin.
 
Beetasäteily vaimenee väliaineessa kun elektronit, joista säteily koostuu, menettävät liike-energiaansa, pääasiassa sirotessaan väliaineen elektroneista ja ytimistä. Pääosa hidastumisesta tapahtuu säteilyn vuorovaikutteessa aineen elektronien kanssa. Hidastuminen on vaihtelevaa, paljon sirontaa aiheuttavaa ja voi olla äärimmäisen voimakastakin johtuen säteilyn ja väliaineen elektronien samansuuruisesta massasta. Tämän vuoksi beetasäteilylle on tyypillistä, että hiukkasten rata on voimakkaasti kimpoileva ja vaimenemiseen vaikuttaa merkittävästi sattuma.
[[Kuva:Alfa beta gamma radiation.svg|280px|thumb|Heliumytimistä koostuvan alfasäteilyn pysäyttää paperiarkki, elektroneista koostuvan beetasäteilyn alumiinilevy ja gammasäteily vaimenee väliaineessa.]]
 
Kun ranskalainen fyysikko [[Henri Becquerel]] huomasi radioaktiivisuuden [[1896]], ei hän aavistanut että ilmiön aiheuttama säteily koostuu sekä energiasta että hiukkasista. Toinen tutkija, [[Ernest Rutherford]], aloitti pian tutkimukset säteilyn luonteen selvittämiseksi ja keksi ydinsäteilyn kolme päälajia: alfa- beeta- ja gammasäteilyn. 1900-luvulle mennessä oli selvinnyt, että beetasäteily koostui itse asiassa elektroneista.
 
== Tärkeitä lähteitä ==