Pienikorvakettu

Pienikorvakettu (Atelocynus microtis), tunnetaan myös nimellä Pienikorvakoira tai Zorro negro tai kärppäkettu.

Pienikorvakettu tunnetaan useilla erinimillä eri puoella maailma, kuten mm.; Espanjassa zorro de oreja corta, zorro ojizarco, zorro sabanero ja zorro negro ja Portugalissa nimellä. cachorro-do-mato-de-orelha-curta.

Pienikorvakettujen esivanhemmat ovat sopeutuneet elämään trooppisissa sademetsissä. Levinneisyys on Amazonin sademetsän alueella Etelä-Amerikassa (Perussa, Boliviassa, Brasiliassa, Kolumbiassa, Ecuadorissa ja mahdollisesti myös Venezuelassa.) Sademetsässä se elää erilaisissa ympäristöissä, mieluusti paikoissa missä on vähiten ihmisten häiriöitä.

Yleisyys

Pienikorvakettu on lyhyt ja hoikka sekä lyhyt raajainen ja pyöreä korvainen. Kuono on ketun kaltainen sekä tuuhea häntä. Turkin väri vaihtelee tummasta punertavan harmaaseen, mutta se voi olla myös melkein tummansininen, kahvin ruskea, tummman harmaa tai kastanjan harmaasta mustaan ja turkki on lyhyt, myös paksu ja pörröinen. Tassut ovat osittain räpylämaiset sillä se on sopeutunut osittain vedenalaiseen elinympäristöön.

Se liikkuu kevyesti kuin kissa. Rintakehä on hieman kapea, jossa tummat sävyt sekoittuvat myös kirkkaiden värien kanssa, vatsa on punertava. Tällä lajilla on pitkänomainen pää ja pitkät koiramaiset hampaat, ulkonevat hampaat myös suun ollessa kiinni.

Ruokavalio

Pienikorvakettu on pääasiassa lihansyöjä ja sen suurimman osan ruokavaliosta muodostaa kala, hyönteiset sekä pienet nisäkkäät. Cocha Cashun biologinen asema Perussa on tutkinut pienenkorvaketun ruokavaliota, ja he ovat saaneet seuraavanlaisen tuloksen: kalaa 28%, hyönteisiä 17%, pieniä nisäkkätiä 13%, erilaisia hedelmiä 10%, lintuja 10%, rapuja 10%, sammakkoja 4% ja matelijoita 3%.

Lisääntyminen ja käyttäytyminen

Tämän lajin ainutlaatuinen käyttäytyminen ei ole tyypillistä muille koiraeläimille. Tämän lajin naaraat ovat noin 1/3 osaa suurempia kuin urokset. Nämä lajin edustajat suosivat yksinäistä elämää. Kiihtyneet urokset nostavat selkä karvansa pystyyn ja innoissaan ne suihkuttavat myskiä hännän alla olevista rauhasista.

Pienikorvaketun elinkaari on tuntematon, sen keskimääräistä ikää ei tiedetä sekä raskausajasta ei ole tietoa. Oletetaan, että laji saavuttaa sukukypsyyden noin vuoden iässä.

Uhat, selvitytyminen ja ekologinen lokeroituminen

Pienikoriakettu kilpailee ravinnosta mm. jaguarin, puuman, oselotin, isosaukon sekä pensasketun kanssa.

Villi koirat aiheuttavat merkittävän uhan pienikorvakettu kannalle, koska ne helpottavat tautien leviämistä, kuten penikkatautia sekä rabiesta villeille lajeille. Myös ihmiset vaikuttava sen väestön pienenemiseen tuhoamalla lajien luonnollista elinympäristöä sademetsissä. Tutkijoilla on silti vähän tietoa lajin biologiasta.

Aseman säilyttäminen

Pienikorvakettu kantaa seurataan sillä sitä voi pian uhata sukupuutto. Lajille ei ole mitään kattavaa ja geneettisiä tutkimuksia.