Ero sivun ”Suomen luonnonsuojeluliitto” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Historia: ”. ulkoinen linkki pois tekstistä
p →‎Toiminta: kh: kuin -> kun
Rivi 26:
Vapaaehtoisten ja palkattujen työ muodostaa perustan Suomen luonnonsuojeluliiton tulokselliselle toiminnalle. Käytännön suojelutyötä tekevät tuhannet vapaaehtoiset niin paikallisissa luonnonsuojeluyhdistyksissä kuin alueellisissa piireissä. Liitto ja keskustoimiston henkilökunta keskittyvät valtakunnallisen luonnon- ja ympäristönsuojelutyön edistämiseen mm. organisoimalla valtakunnallisia kampanjoita sekä vaikuttamalla poliittiseen päätöksentekoon.
 
Toimintatavoiltaan Suomen luonnonsuojeluliitto on pikemminkin perinteinen kuin radikaali. Paikallisen väen tarpeet pyritään selvittämään ja ottamaan tarkasti huomioon, sillä paikallisten tuki on usein havaittu erityisen arvokkaaksi toiminnassa. Usein luonnonsuojelijat ja paikalliset huomaavat, että heillä on enemmän yhteisiä tavoitteita kuin ristiriitoja. Tämä on toisinaan edellyttänyt joustamista luonnonsuojelijoiden puolelta, mutta paikallisen väen tuen ja myönteisen suhtautumisen luonnonsuojeluun on katsottu edistävän tehokkaasti myös luonnonsuojelun asiaa. Maaseudun [[elinkeino]]t (kuten [[metsästys]], [[kalastus]], [[poronhoito]] ja [[maanviljely]]) nähdään osaksi alkuperäistä perinteistä elämää, joka on arvokasta ja suojelun tarpeessa siinä missä koskematon luontokin. Luonnonsuojeluliitto ei vastusta metsästystä silloin kuinkun se tapahtuu tiukasti säädellysti eläinten kantoja vaarantamatta, turhaa kärsimystä aiheuttamatta ja luontoa kunnioittaen.
 
Suomalaisten perinteinen, jopa poikkeuksellisen voimakas suhde luontoon ja ympäristöön halutaan säilyttää. Tätä tukee myös [[Kulttuurimaisema|kulttuurimaiseman]] ja elävän maaseudun suojelu. SLL:n avoimesti perinteinen linja miellyttää suomalaisia, sillä viime aikoina liiton jäsenmäärä on ollut reippaassa kasvussa.