Ero sivun ”Retro” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 18:
 
===Uusretro===
Uusretrolla tarkoitetaan vanhasta asiasta uudestaan tehtyä. "Uusi kuplavolkkari" ja "Uusi Fiat-500" ovat esimerkkejä ''teollisesta uusretrosta''. Esineen tai asian ei tarvitse olla täsmälleen samanlainen kuin alkuperäisen version, mutta uuden version tulee olla sellainen, että alkuperäinen versio on tunnistettavissa. Elokuvan saralla 1980-luvulla nähty tieteis-sarja ''V-Visitors'' (''Vierailijat'') on tehty tämän vuosituhannen puolella uudestaan, joka myös nähtiin MTV3-kanavalla vuoden 2010 loppupuolella. Kyseinen elokuva noudattaa alkuperäistä käsikirjoitusta, mutta uuteen versioon on lisätty jo olemassa oleva tekniikka, joka on ilmaatunut ihmisten elämään alkuperäisen sarjan ja uuden version välillä tämä tekee kyseistä sarjasta uusretroelokuvan.Perjantaina toinen marraskuuta vuonna 2012 Suomen televisiossa alettiin esittämään Dallasta, joka ei ole kuitenkaan sama kuin 1980-luvulla tehty alkuperäisversio vaan kyseinen "Uusi Dallas" on tehty 2000-luvulla. Formaatti on kuitenkin tunnistettavissa verrattuna alkuperäiseen, joten tässä on myös kyseessä uusretrosarja. James Bond elokuvaa Skyfall ei voida kuitenkaan pitää uusretroelokuvana,koska se ei olole tehty uudestaan mistään aiemmasta Bondista vaan kyseessä on James Bondien luonnollinen jatkumo, elokuvat ovat olleet vain vähän pidemällä tauolla.
 
===Plagioretro===
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Retro