Ero sivun ”Petrus Ramus” versioiden välillä

'''Petrus Ramus''' ('''Pierre de la Ramée''', [[1515]] – [[24. elokuuta]] [[1572]]) oli [[ranska]]lainen [[renessanssifilosofia|renessanssifilosofi]], [[humanismi|humanisti]], [[logiikka|loogikko]] ja koulutuksen uudistaja. Hänen mukaansa on nimetty [[ramismi]], joka tunnettiin erityisesti [[aristoteelinen logiikka|aristoteeliselle logiikalle]] vaihtoehdon tarjonneesta [[dialektiikka|dialektiseen]] jakamiseen perustuvasta [[logiikka|logiikasta]].

Ramus syntyi [[Cuts]]in kylässä [[Picardy]]ssä aateliseen[[aateli]]seen, mutta köyhtyneeseen perheeseen: hänen isänsä oli hiilenpolttaja. Ramus pääsi 12-vuotiaana [[Collège de Navarre]]een, ja teki työtä päivisin ja opiskeli öisin. [[Skolastiikka]]a ja [[aristotelismi]]a vastaan suuntautunut reaktio koulutuksessa oli tuohon aikaan edelleen täysissä voimissaan. Ramus voitti monet edeltäjänsä tässä kiihkossa. Väitöksessään ''Quaecumque ab Aristotele dicta essent, commentitia esse'' vuonna [[1536]] Ramus esitti [[Walter J. Ong]]in muotoilemana, että "kaikki asiat, mitä [[Aristoteles]] on sanonut, ovat epäjohdonmukaisia, koska ne on systematisoitu huonosti ja voidaan palauttaa mieleen ainoastaan mielivaltaisia muistitekniikoita käyttämällä" (Ong, ''Ramus, Method, and the Decay of Dialogue: From the Art of Discourse to the Art of Reason'', 1958: 46-47).

Ongin mukaan (36-37) tällaiset räväkät syytökset olivat tavallisia tuohon aikaan. Siitä huolimatta Ong esittää kysymyksen, jättikö Ramus koskaan tätä väitöstä tarkastettavaksi (36-41). Ramus kuitenkin julkaisi vuonna [[1543]] teokset ''Aristotelicae Animadversiones'' ja ''Dialecticae Partitiones'', joista ensin mainittu oli vanhan logiikan kritiikkiä ja viimeksi mainittu uusi tieteen oppikirja. ''Partitiones''-teoksen uusi versio ilmestyi vuonna [[1547]] nimellä ''Institutiones Dialecticae'' ja vuonna [[1548]] nimellä ''Scholae Dialecticae''. Teos ''Dialectique'' ([[1555]]), Ramuksen järjestelmän ranskankielinen esitys, on ensimäinenensimmäinen aihetta käsittelevä teos ranskaksi.

Sillä aikaa yliopistosta valmistunut Ramus oli aloittanut luennoinnin, mutta hänen uhkarohkeutensa veti puoleensa [[konservatismi|konservatiivista]] filosofiaa ja teologiaa[[teologia]]a edustaneiden vihan. Häntä syytettiin perustusten kaivamisesta filosofian ja uskonnon alta. Asia vietiin Pariisin ''[[parlement]]in'' eteen ja lopulta [[Frans I (Ranska)|Frans I]]:en eteen. Kuningas määräsi asian viiden hengen komission tutkittavaksi, ja se totesi Ramuksen syylliseksi "harkitsemattomasti, häikäilemättömästi ja julkeasti" toimimiseen. Hänen luennoimisensa kiellettiin vuonna [[1544]]. Ramus vetäytyi Pariisista, mutta palasi pian jälkeenpäin, kun [[Lorraine]]n kardinaali oli perunut kiellon.

Vuonna [[1551]] [[Henrik II(Ranska)|Henrik II]] nimitti Ramuksen filosofian ja [[kaunopuheisuus|kaunopuheisuuden]] professoriksi [[Collège de France]]en, jossa hän luennoi huomattavan ajan, joskus jopa 2000-päiselle yleisölle. Ramus julkaisi elämänsä aikana visiikymmentä teosta, ja hänen kuolemansa jälkeen julkaistiin vielä yhdeksän lisää. Vuonna [[1561]] häneen alettiin kuitenkin suhtautua vihamielisesti, koska hän oli omaksunut [[protestanttisuus|protestanttisuuden]]. Hän joutui pakenemaan Pariisista, ja vaikka hän löysikin pakopaikan [[Fontainebleau]]n palatsista, hänen kotinsa tuhottiin ja kirjastonsa poltettiin hänen poissaollessaan. Hän jatkoi professorina jonkunjonkin aikaa tämän jälkeen, mutta vuonna [[1568]] tilanne oli jälleen niin uhkaava, että hän katsoi paremmaksi pyytää lupaa matkustaa pois. Palattuaan Ranskaan vuonna [[1572]] hän joutui vastustajiensa uhriksi [[Pärttylinyön verilöyly]]ssä 24. elokuuta.

Ramuksen logiikka nautti suurta suosiota jonkin aikaa, ja syntyisuosio synnytti ramistien koulukuntakoulukunnan, jolla oli lukuisia kannattajia Ranskassa, Saksassa[[Saksa]]ssa, [[Alankomaat|Alankomaissa]], [[Englanti|Englannissa]], [[Skotlanti|Skotlannissa]] ja myös Skandinavian[[Skandinavia]]n yliopistoissa 1500-luvulla. Ramuksen teoksia käytettiin oppikirjoina. Niinkin myöhään kuin [[1626]] [[Francis Burgersdyk]] jakoi aikansa loogikot aristoteelisiin, ramisteihin ja semi-ramisteihin, jotka [[Rudolph Goclenius vanhempi|Rudolph Goclenius vanhemman]] tapaan pyrkivät toimimaan kahden osapuolten välillä. [[John Milton]] kirjoitti jopa tutkielman ''Artis Logicae Plenior Institutio ad Petri Rami Methodum concinnata'', joka julkaistiin kaksi vuotta tämän kuoleman jälkeen.

Ei voida kuitenkaan sanoa, että Ramuksen keksinnöt merkitsisivät mitään suurempaa virstanpylvästä [[logiikan historia]]ssa. Hänen taipumuksensa retoriikkaan näkyy logiikan määrittelyssä ''ars disserendiksi''. Hän katsoi, että logiikan säännöt voitiin oppia paremmin havainnoimalla sitä, kuinka [[Cicero]] suostutteli kuulijoitaan, kuin lukeamallalukemalla ''[[Organon]]ia''. Ramuksen suorittama jako luonnolliseen ja keinotekoiseen logiikkaan, eli jokapäiväisen puheen implisiittiseen logiikkaan ja saman logiikan järjestelmällisen esityksen eksplisiittiseen logiikkaan, levisi kuitenkin logiikan oppikirjoihin. Ramuksen mukaan logiikka muodostui kahdesta osasta, inventiosta (ajatuksen käsittely ja määritelmä) ja johtopäätöksestä (käsittäen varsinaisen johtopäätöksen, [[syllogismi]]n ja metodin). Tämä jako synnytti leikkisän nimityksen harkintakyvylle tai älylle, "secunda Petri".

Ramus oli kentien merkittävin [[Aristoteelinen logiikka|syllogistiikkaan]] tekemillä korjauksillaan. Hän myönsi ainoastaan kolme ensimmäistä kuviota alkuperäisestä aristoteelisesta mallista, ja myöhemmissä teoksissaan hän hyökkäsi jopa kolmannen kuvion pätevyyttä vastaan, seuraten [[Laurentius Valla]]a. Ramus myös aloitti nykyisen tavan, jossa kuviot päätellään välitermin sijainnista [[premissi|premisseissä]], sen sijaan että ne perustuisivat Aristoteleen tavoin välitermin suhteeseen subjekti- ja predikaattitermiin.